Lost soul

I was young and too naive
to see what's best for me
did I ever tell you how I cried after you get the best of me

Lately I've been thinking of these crazy summer days
we were careless in a way we used to be

So bit a shame how live goes on
we have to change so many ways
There's a time we can't get back


Tiistaina kävin lävistäjällä, nyt mun vasempaa korvaa koristaa industrial ja oikeaa helix, tarkoituksena ottaa vielä oikeaan korvaan toinenkin helix ellei jopa kolmaskin. Vielä yksi viikko koulua ja sitten loma. Koitan tsempata vielä yhden viikon koska mun on vaan pakko. Tänään tajusin etten ole hetkeen nähnyt ketään kaveria silleen kunnolla. Olen kyllä hengaillut sen jonkun tunnin tai pikaisesti nähnyt jotain mutta en kunnolla ja osia en ole nähnyt ollenkaan ja osa on taas tehnyt varsin selväksi että minun seurani ei enää kiinnosta joten niistä ei sen enempää.



This all reminds about how in love and lost we are.

Toni on sanonut kuinka olen kuulemma monta päivää ollut ärtyisä ja ehkä vähän masentunut. En ole itse huomannut mitään muuta kun sen että kroppani on oksettavin aikoihin. Sehän nyt ei ole mitään uutta. On vain asioita mitä en tahdo tai voi kertoa, lähinnä ehkä tahdo. Liittyen Helmiin ja muutenkin kaikkeen, se purkautuu sitten äksyilynä ja itkuna. Jos saisin jotenkin yhdistettyä elämäni mitä se oli toissa kesänä ja nyt niin olisin ehkä maailman onnellisin mutta eihän se niin mene, aina on jokin huonosti.


Can't you see how i'm dying?
I've got no reason to be proud.

God save the queen but why can't god save me
all the flowers die tonight
tear drops falling down my face
and all the candles lose their flames

And the more we grow the less we know
until the time we lose it all

Courage

"I'm in love with girl who wants me dead,
her name is Ana and she is in my head."

Oot hyvin pieni, oot hyvin hauras
On ekat sanat joita kuulet päivittäin,
muttet kuuntele muita, kuin sitä yhtä,
joka käskee painu alemmas ystäväin.




ja se kaiken sulta syö
ja heti perään vielä lyö
ja sanoo sä pystyt parempaan
Ja kun putoaa höyhenvyö, alkaa ikuinen yö.
Sä pääset aikaan suurempaan.

Sä haluat pois, sä haluat pakoon.
Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää.
Sä haluat pois, kun et pystykään,
kaikkeen mitä pitää yrittää.




Tää turruttaa tunteen ja tää vie tehon.
Ne samat sanat kuulit aina päivittäin.
Koin hennon otteen, näin väsyneen kehon.
Pelkäsit liian liian paljon ystäväin.
Olit kaunis kuin tiikeri jonka raajoja koristi,
viivat viivojen perään
Ja mä tahdon uskoa että ois vielä toivoa,
joka aamu kun herään.

Ja mä muistan, kuinka tahdoit lähtee tähteä afrikasta etsimään
Ja mä muistan kuinka paljon, kuinka paljon jaksoit joskus niin yrittää
Ja yöllä kun mä katsoin taivasta niin säihkyvää niin tiedän pääsit perille elämään.

<i>Ekaks mä en luottanut ollenkaan,
ja just kun opin luottamaan,
sä et uskonut ja tahdoit lopettaa
Ja sit ku mä lähinki menemään,
tajusit ei tän näin pitäny mennäkään

Iske vihdoinkin, iske kovemmin
puukko mun rintaan, en enää palaa
Tahdon irrottaa,
koska se helpottaa,
mutta ne muistot mua tänään halaa</i>

Piercing love

Lävistyskuume nostaa taas päätänsä. Tai on se jo pitkään ollut, jotenkin olen vain saanut hillittyä. Nyt löytyy kahdet reijät per korva, vasemmalla alahuulessa labret jossa pidän tällä hetkellä ja olen jo pitkään pitänytkin mustaa hevosenkenkää, lisäksi löytyy vielä kielestä, eli yhteensä kuusi.

Haluaisin kolmannet reijät korviin, lisäksi toiseen ruston ja toiseen industrialin. Naamaan ei tule enää yhtäkään. Ensi vuoden puolella pitää kuitenkin jo luopua huulikorusta, riippuen nyt mihin kouluun tulen pääsemään.

Vihaan kyllästynyt

Juttelin Helmen kanssa eilen, itseasiassa se laittoi viestiä. Meillä meni tavallaan välit toukokuussa.. tai.. kaikki vaan jotenkin muuttui. Helmi on ollut mulle aina se parhain kaveri ja on ollut jotenkin outoa elää ilman sitä. Eilen se kertoi että sillä on ikävä ja selitteli vähän että mitä on tapahtunut. Koska kaikki johtuu kuitenkin Helmen puolelta miksi ei olla enää "väleissä". En vain osaa sitä juuri nyt selittää. Haluaisin kuitenkin että asiat olisi joskus taas niin kun ennenkin. Uskon kuitenkin siihen.

Viimeinen jakso alkoi. Tai minulle se ei ole aivan viimeinen. Lukulomalla pitää tehdä muutama tenttikoe ja yksi kurssi, muuten olen vapaa. Teen kaikkeni että saan pelastettua tän mun kohta kolmen vuoden lusmuilun ja pääsisin 31.5 pois. En vaa jotenkaan vielä ole saanut mahdutettua päähäni että voisin käydä 3,5v, ei vaan kiinnosta pitää lakkiaisia joulukuussa...keskellä talvea.


Nykyään, ehkä liikaakin, kun katson itseäni peilistä alusvaatteilla meinaan oksentaa. Mulla vaan tekis mieli ottaa ne jotkut sakset ja leikata kaikki ihrat vaan kappaleiksi maahan. Välillä toivon että niin voisi tehdä, liian helppo tapa laihtua. Tuntuu että sellu hytkyy joka paikassa. En vain pidä itseäni hyvännäköisenä. En vain osaa. Välillä tulee mieleen se kun ennen vihasi itseään ihan liikaa, veitsi oli ainoa pakokeino, tapa rangaista itseäni. Välillä mietin auttaisiko se vieläkin. Kuitenkin katuisin liikaa joten en ole mitään tehnyt sitten syyskuun 12. Välillä tuntuu kun mut on vain tuomittu hölskymään, oksettavaa.

In my sweetest dreams I'm with you

Kuukausi. Typerä kuukausi ja plussana yksi päivä milloin olen viimeksi kirjoittanut. Olen pahoillani ja hengissä ollaan, paremmassa voimissa kun tuolloin kuukausi sitten. Ehkä olen vain keräillyt vähän voimia.

Kuitenkin, halusin nyt tulla kirjoittamaan. Kerroin keväällä kuinka 201 päivää sitten, eli toukokuun ensimmäinen, menin nyt jo entisen ystäväni kanssa juhlimaan pieleen mennyttä vappua baariin. Selitän nyt vielä kuitenkin kaiken uudestaan, edellinen sepostus oli mielestäni jotenkin sekava ja.. no olin silloin ehkä-vähän-täpinöissäni.

Kuitenkin meidän illassa oli yksi sääntö; miehiä ei saa tuoda baariin. Joka lähinnä tarkoitti sitä ettei niistä keskustella koska edellisenä iltana molemmilla miehet olivat pilanneet päivän. Karaoke puolella meidän seuraamme liittyi melkein saman ikäinen tyttö joka oli kova keskustelemaan ja jankkasi paljon samoja asioita. Yritin vain nyökytellä ja esittää että kuuntelisin kun katseeni tarttui mustapioiseen tyyppiin. Tämä olikin vasta hämärää, koska baarissa oli pimeää ja tämä kyseinen tyyppi istui kuitenkin kahden punatukkaisen naisen kanssa sen verran kaukana etten huomannut kuin sen että kyseessä on hoikka, mustapipoinen....mies. Kuitenkin sisimmässäni tunsin että tuon on oltava todella hyvä tyyppi. Tytöt yritti rohkaista että mene nyt juttelemaan, aina kun ne punatukkaiset kävi vessassa olin lähellä mennä. Tytöt ehdotti että ne lähtee laulamaan ja minä menisin juttelemaan. Juuri kun vuoro tuli punatukkaiset astui sisään, mustapipoinen suuteli toista punatukkaista ja totesin että se on varattu.


Kello lähestyi puolta neljää ja kaikki häädettiin loppu ajaksi yläkertaan. Istuttiin vain johonkin istumaan ja meidän seuraan tuppautui jotenkin pari miestä. Hoksasin nopeasti että kyseinen mustapipo ja kaksi punatukkaista istui meitä vastapäätä ja tästä kuiskuttelin ystävälleni. Toinen miehistä halusi välttämättä tietää mitä kuiskuttelin ja sanoin että tuo mustapipo on suloinen. Kohta kuului "BULLET FOR MY VALENTINE!!" "Tuo tyttö haluais puhua sulle", älkää edes kysykö mistä tuo bullet for my valentine tuli, koska kyseinen mustapipo ei liity bändiin mitenkään, eikä edes kuuntele sitä. Noh, siinä sekunnissa tajusin että miehet tuntevat toisensa, pala kurkussa siirryin ja vaihdoin tyypin kanssa pari sanaa. Sovittiin että hän laittaa mulle seuraavana päivänä viestiä.

Tämän pitkän alkusepustuksen jälkeen haluaisin mainita oikean syyn miksi halusin tulla kirjoittamaan. Kyseessä on siis Toni ja haluaisin kertoa tästä ihanuudesta jotain myös teillekkin, koska montaa sanaa en ole tästä ihmisestä sanonut. Keskustelun aikana selvisi että Toni on lähihoitaja, työskentelee vanhusten parissa ja mikä jännittävintä, kysyin ikää ja vastaukseksi tuli 24. Tällä hetkellä kuitenkin jo 25. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen ja ainoa mitä taisin mielessäni miettiä oli että arvasin....perkule. Vastasin olevani 18.


Kun kerroin Tonista muutamalle ystävälleni oli joidenkin ilme näkemisen arvoinen, on tullut myös alkushokkeja kuten "sehän haluaa kohta lapsia?!?!" Suurin osa oli kuitenkin helpottuneita, koska edellinen säätö oli 33 ja sitä edelliset 22 luokkaa. Joka näkemisen jälkeen tuo ihminen on saanut mut ihastumaan vain enemmän ja enemmän, lopulta sain siltä paidan joka tuoksui ihan Tonille, nukuin sen paidan kanssa ja aina kun tuoksutin sitä se sai mun kropan vaan vilisemään eikä nukkumisesta tullut mitään. 18 kesäkuuta alettiin "virallisesti" seurustelemaan, eli päivitettiin se facebookkiin.

Toni on ehkä maailman ihanin ihminen, se on ystävällinen, hyväkäytöksinen ja osaa olla myös herrasmies. Toni ottaa minut aina huomioon ja on kestänyt minua niin huonoina kun hyvinäkin hetkinä. Toni kutiaa helposti ja saan jotenkin kummasti tuon kyynisen ihmisen nauramaan ja hyvälle tuulelle. Toni on älytön Ville Valo fani, eikä siinä mitään, niin olen itsekkin.

Silti, olen vastannut lukuisat kerrat kysymykseen; Millaista on seurustella noin "vanhan" kanssa? Eihän se millään tavalla mitenkään eroa. Ikäeroa on 6½v, ikä on pelkkä numero. En jaksa välittää mitä muut on mieltä mutta välillä turhauttaa aina kohdata samat kysymykset aina uudelleen koska ikäero ei ole ollut minulle eikä Tonille mikään ongelma. Tänään viimeksi sain kuulla että jos seurustelee nuoremman kanssa (tässä tapauksessa tarkoitetaan Tonia) niin sitä katotaan kieroon vaikka todellisuudessa Tonin kaverit jotka on ikävuosien 87-91 väliltä on ottanut mut paremmin vastaan kun omat ystäväni ja sillä tarkoitan sitä ettei Tonin ystävillä ole ollut mitään alkushokkeja asian suhteen.

Huomenna tulee viisi kokonaista kuukautta täyteen seurustelua ja sehän ei ole kovin pitkä aika mutta minulle se on ihmettelemisen arvoinen. En olisi ikinä uskonut että kukaan huolisi tällaista ihmistä kun minä monien säätöjen jälkeen. Ja vaikka huolisikin niin että kestäisi minua näinkin kauan niin saa nostaa Tonille hattua.

Kiitos ja anteeksi romaanista. Olen kuitenkin vielä hengissä enkä tätä blogia ole unohtanut.

Ekaks mä en luottanut ollenkaan,
ja just kun opin luottamaan,
sä et uskonut ja tahdoit lopettaa
Ja sit ku mä lähinki menemään,
tajusit ei tän näin pitäny mennäkään

Iske vihdoinkin, iske kovemmin
puukko mun rintaan, en enää palaa
Tahdon irrottaa,
koska se helpottaa,
mutta ne muistot mua tänään halaa

"Kun viikonloppuna muutan niin otan vähän etäisyyttä kaikesta.."

Viimeisen kahden viikon tapahtumia ja tuo lause suustani joka tuntuu niin lopulliselta. Oli lähellä ettei elämäni rakkain ihminen olisi nyt historiaa. Onneksi ei ole. Muutan viikonloppuna viime postauksessa mainittuun yksiöön. Pari päivää sitten vielä tuntui että kaikki on kääntynyt ihan ympäri. Me vain riidellään. Mitä ikinä toinen sanoo niin se saa jonkinlaisen riidan aikaiseksi, murruin täysin ajatuksesta että tämä loppuu tähän. Kirjoitin itkien lappua jonka jätin pöydälle, silti olen vielä tässä, onnellisesti parisuhteessa. Luojan kiitos.

Kun muutan viikonloppuna niin otan vähän etäisyyttä kaikesta..

Muutto ensi viikolla, työt alkoi tänään, Tonin kanssa menee hyvin ja mun pitäisi olla onnellinen. Kuitenkin siinä on se sana "pitäisi". En ensinnäkään jaksaisi mennä töihin huomenna kesken loman ja herätä viideltä aamulla. Varsinkin kun nukuin tänään töiden jälkeen kolmen tunnin päikkärit, ei väsytä yhtään. Edelleen etsin töitä, vähän mielekkäämpää. Enkä ole vielä päättänyt mitään edes koulun suhteen. Tästä vaan ei tule yhtään mitään. Mistäpä tulisi...

Beautiful pain

Istuin Tonin kainalossa, itkin ja sanoin että haluan pois. Puristin kynsillä ihoa että saisin edes jotain kipua aikaseksi. Aina kun mun suu aukesi purskahdin itkuun. Melkein jo näin peilistä kuinka mun silmät muuttuu punasiksi, onneksi hallusinaatiot on pysyneet kaukana, luojan kiitos. Mulla vaan pimenee, sanoin Tonille kuinka pelottavaa on se kun joku ottaa vallan. Tuskin se sitä ymmärtää eikä sen edes tarvitse. Tavallaan ehkä toivon että ei, ei sen vain tarvitse. Välillä mietin missä olisin ilman tuota ihmistä, nyt tajuan kuinka hankalia nämä tilanteet on ollut ennen, ennen kukaan ei ollut tukena.


Aiemmin tällä viikolla sain kämpän, ihanan pienen 34 neliöisen yksiön. Siitä tulee varmasti juuri minun näköinen synkkä pikku kämppä. Se oli vielä täysin remontissa eikä siellä oikeastaan ollut vielä yhtään mitään muuta kuin seinät, kolmen viikon päästä sen pitäisi olla remontoitu jolloin pääsen muuttamaan. Lisäksi päätin että vaihdan aikuislukioon. Kävin tänään työhaastattelussa joka meni aika nappiin, huomenna uusi ja ensi viikolla saan tietää loppuuko tämä köyhyys. Toivon että loppuu, olisi ainakin yksi ressin aihe vähemmän.

Who do you think you are?

Laitoin säpöä aikuislukion opolle, sain ajan torstaiksi. Mua jännittää vaikka toisaalta tuntuu että olen tekemässä oikean päätöksen vaikken tiedä yhtään mitä olen tekemässä tai lähinnä, minne olen joutumassa. Bryan Adamsin Please forgive me saa mut vieläkin kyyneliin, vaikka olen kuunnellut sen jo liian monta kertaa. Pikkumustan kuolemasta on kulunut muutaman päivän päästä vuosi. Edelleen tekisin mitä vain että saisin tuon pienen kainalooni ja nukkumaan joka yö viereeni.

Syystä tai toisesta olen alkanut unelmoimaan ajatuksesta että Portugalilainen muuttaisi luokseni ilostuttamaan päiviäni. Olen ajatuksesta enemmän kuin innoissani. Mun on helpompi elää ja pitää itseäni kasassa kun on joku josta pitää huolta, joka on riippuvainen minusta. Se antaa tsemppiä pysymään työkykyisenä. Mainittakoon kuitenkin että olen ollut yllättävän tasapainoinen ja tuntuu että tämä tasapainottuu koko ajan. Hetkittäin voin jopa katsoa peilistä itseäni ja sanoa että olen onnellinen. En ole edes viillellyt kuukauteen.


Aikuislukio. Sana jolle kaksi vuotta sitten sanoin ei todellakaan. Sana jolle vielä hetki sitten sanoin ei todellakaan, kunnes rupesin miettimään asioita uudelta kantilta, siltä kantilta miten olisin itse onnellisempi. Kuten jo aiemmin kerroin päädyin siihen että juttelen aikuislukion opon kanssa koska 1) keskustelu oman lukioni opon kanssa ei oikeen edennyt muuhun kun viimeisiin sanoihin "mutta muista että olet 18 ja saat tehdä siltä miltä itsestäsi hyvältä tuntuu.." 2) jospa se saisi jotain taottua päähäni, vaikka ainakin sen faktan mihin olen menossa koska itselläni ei ole paljoakaan siitä hajua. Tätä asiaa miettiessä olen itkenyt paljon, miettinyt menneitä vuosia ihanien ihmisten kanssa ja miettinyt kuinka hyvää opetusta nyt saan. Mua suoraan sanoen pelottaa. Pelottaa siksi, etten ole eläessäni ollut kuin 3kk suomenkielisessä koulussa. Pelottaa siksi että koko systeemi on minulle uusi ja pelottaa etten opia sitä systeemiä ikinä. Pelottaa koska joudun muuttamaan enkä tiedä vielä minne. Kaikki pelottaa, kaikki uusi. Silti haluan tätä, silti tämä tuntuu oikealta.

Empty room

Mun peilikuva on oksettava. Olen lihonut ja lihon koko ajan, haluan tehdä asialle jotain ja niin aionkin. se pieni piru huutaa päässäni totuuksia joita huomaan vasta liian myöhään. Miksi olen päästänyt itseni tähän? Näytän oksettavalle, olen oksettava.


Tekee mieli viiltää ja rankaista itseäni tästä. En voi näyttää tältä. En vaan voi. On kuitenkin pakko selvitä ilman viiltämistä, en halua enää olla koukussa siihen. Mun maha tulee ulos miltein jokaisesta paidasta jonka päälleni laitan. Mun maha pursuaa ulos farkuista, mun reidet hylsyy koko ajan. Tämä ei olisi muuten niin ahdistavaa, mutta en saa liikkua tuon polven takia, mun on silti pakko. Mä alan käymään ainakin kävelemässä ja välillä on pakko päästä salille. Kaikki on hyvin kunhan en treenaa salin puolella jalkoja, sitten ne kestää, niiden on pakko koska mun pää ei enää kestä. Läski minä.

Other side

Fuck this shit. One day I'll have an amazing life.




I love you.
And it's not because you make me happy,
not because you make me feel special,
not because you're the sweetest person ever.
but because I love you,
and I don't need any reasons for that.

Tasapainoisin päivä hetkeen. Olen pysynyt koko päivän hyvillä fiiliksillä,
tällä hetkellä uskon tulevaan, uskon tulevaisuuteen ja siihen että kaikki järjestyy.
Tällä hetkellä mun päässä ja koko kehossa valtaa rauha,
just close your eyes and hold your breath because it feels right.

Tänään mä haluan hymyillä.

Mun koti ei oo täällä

Take some pills, slice your wrist.
You know you won't even be missed,
so pull the trigger, cut the vein.
Just end all this pain.

Mulla ei ole kotia, mulla ei ole paikkaa jossa viihdyn, jota voin sisustaa oman mieleni mukaan. Mulla ei ole paikkaa jossa olen turvassa, en tunne että mulla olisi kotia, olen vain joku aina jonkun luona ilman omaa osoitetta. Mulla on paikka jota toiset kutsuvat kodikseni, se ei ole kotini. Se paikka on ahdistava, en tykkää olla siellä eikä mua oikeastaan edes kiinnosta. Enemmän kun mitään haluaisin muuttaa pois, kauemmaksi kaikesta. Vietän siellä hyvällä tuurilla ehkä yhden yön viikosta koska muuten olen Tonin luona, tuntuu että sielläkin vain riesana vaikka yritän olla edes jotenkin myös avuksi. Tuntuu kun olisin joku, ilman omaa osoitetta. Olen joku ilman turvaa, välillä tuntuu ettei mulla oikeastaan ole edes mitään. Ei yhtään mitään.

Kaikki ahdistaa nykyään, aivan kaikki. Ahdistaa herätä aamuisin, ahdistaa olla koulussa, ahdistaa olla ihmisten seassa, ahdistaa oma peilikuva, ahdistaa aivan joka ikinen asia. Haluaisin vain olla yksin ja kuunnella musiikkia niin kovalla ettei pyöri edes ajatus, haluaisin ottaa portugalilaisen kainaloon ja vain olla. Se pieni nelijalka tuo niin paljon iloa mun elämään etten varmaan ikinä olisi surullinen jos se aina olisi läsnä, valitettavasti se ei vain ole. Portugalilainen saa mut tuntemaan joksikin, että edes joku tarvitsee minua, se saa mut tuntemaan että pystyn edes johonkin; pitämään jostain muustakin huolta.


Torstaina menin pitkästä aikaa bodycombattiin ja puolessa välissä tuntia mulla meni polvilumpio sijoiltaan, siitä lähtien olen elänyt keppejen kanssa ja syönyt särkylääkkeitä. Ollut muiden riesana kun en itse pysty mihinkään. Ärsyttää aina kysyä jos joku voi kantaa minunkin tavarani, voiko joku hakea minulle lisää ruokaa tai vettä, voiko tuoda jääkaapista jotain kun olen jo istahtanut pöytään, voiko kävellä vähän hitaampaa koska keppien kanssa kävely ei ole maailman nopein tapa edetä tai kysyä aina kyytiä paikasta A paikkaan B ja takaisin. Inhoan sitä. Kepit lähti tänään mutta sitäkin enemmän saan syödä särkylääkkeitä, joka ikinen askel sattuu, joka ikinen askel on yhtä tuskaa.

Tänään kävin osteopaatilla näyttämättä tätä jalkaa, se sanoi minua hoikaksi. Pienessä mielessäni nauroin, välillä kun katson peiliin mun tekis mieli laihduttaa. Paisun vaan entistä enemmän. Paisun aivan liikaa. Järjellä ajateltuna tiedän ettei laihtumisessa ole järkeä, ei siinä ole ennenkään ollut. Silti haluan vain edelleen olla se pienin ja hennoin enkä se jolla istuessaan pursuu läskit vaatteista läpi.

Maybe life isn't for everyone

Revin itseni irti ja pakenin,
juoksin syvälle metsään ja syvään jouduinkin.
Oli pakoni toivontäytteinen, luulin pärjääväni yksin
vaan tiennyt en, sinut tarvitsen.

Lauantaina olin valmis hyppäämään junan alle, se oli lähellä, se oli liian lähellä. Kaikki vain....sumeni. Millään ei ollut mitään merkitystä, halusin pois, halusin karata siitä tilanteesta, en vain enää kestä niitä. Tuntuu ettei aika vain mene eteenpäin, silti tuntuu ettei meinaa pysyä välillä perässä. Abivuoden ensimmäinen koeviikko lähenee, kirjotukset painaa päälle. Opo yrittää tsempata että selviän tästä, että kyllä minullakin on tulevaisuus jossain muualla kun kadulla. Silti pelottaa kun itse en näe omaa tulevaisuuttani, näen pari viikkoa eteenpäin ja sitten sumenee täydellisesti.


Viilsin viimeksi perjantaina, alkoholi taas vain ei meinaa sopia minulle. Tupakasta on tullut minulle keino rauhoittua, samoin kun vähän aikaa sitten se oli liikunta. Mikä minulle on tullut kun liikunta vaihtui tupakkaan? Olen muuttunut muutenkin aivan liikaa, välillä mietin onko se oikeasti hyväksi. Haluanko oikeasti elää elämäni näin?

Hallusinaatiot meinaa tappaa mut, ne on tullut taas takaisin, ne rakkaat ystävät. Onneksi näen niitä harvemmin kun silloin kaksi vuotta sitten kun viimeksi jotain epämääräistä olen nähnyt. Tällä hetkellä koen olevani aika levollisessa tunnelmissa, aika mitäänsanomaton olo, sellainen että kohta voisin alkaa itkemään tai joku voisi jopa saada minut nauramaan. Pahat ja epänormaalit mielenvaihtelut on myös yksi millä saan ihmiset huolestumaan, minulla ei ole sellaista kultaista keskitietä mikä on syvältä.

Kuu saa valtansa auringolta
ja vaikka näyttääkin hohtavalta,
ei valoaan se yksin jaa.

Maybe life isn't for everyone

Viime viikonloppuna Tonin äidin luona istuin sängyllä huoneen nurkassa pimeässä.
Katsoin seinää jossa näin veitsen, tuijotin sitä niin kauan kunnes Toni avasi oven ja laittoi valot päälle.

Puhu äänellä jonka kuulen

Vihaan itseäni,
vihaan mun heikkoutta, vihaan aivan kaikkea.
Vihaan tätä yksinäisyyttä, vihaan sitä tunnetta ettei mulla ole ketään.
Vihaan sitä minkä näköinen olen,
vihaan sitä kun en osaa puhua, en kellekkään.
Vihaan mun ajatuksia ja sitä etten saa viiltää jos haluan.
Vihaan niin paljon tätä kaikkea, tätä koko mun elämää.

Todellisuudessa mä olen ihan helvetin yksinäinen,
välillä pelkään aivan helvetisti koska tuntuu että mun ainoa kaveri löytyy mun laatikosta eikä sekään tee muuta kuin satuta mua.

Haluaisin että edes joku saisi tietää etten ole kondiksessa mutta koska ei, en pysty avaamaan suutani.

Olen viallinen,
pelkkä häiriö, aina ollut.
Vihaan liikaa, itseäni.

Itken yksin, eikä kukaan kuule.
Kaksi päivää päivystyksessä sai mut aivan loppuun,
tuntuu etten saa elämästä enää kiinni.

En ansaitse tätä, en ansaitse ketään kuka on mun ympärillä,
ansaitsen paskan yksinäisyyden, sen helvetin.

Mulla on vain yksi toive; mä haluan pois.

Under

Kaikki tavarat on ihan missä sattuu, mua ahdistaa tää kaaos vaikka ainahan tämä tällaista on. Tuntuu ettei tästä voi tehdä kotia vaikka haluan yrittää. Ehkä totun tähän ennen kun joudun uudestaan muuttamaan...jonnekkin. Tunteet on menneet tänään yhtä vuoristorataa, en oikein aina itsekkään tiedä missä mennään milloinkin koska olen aivan sekaisin. Tänään kuitenkin olen taas ollut astetta varmempi siitä että mulla on maailman ihanin ihminen rinnalla vaikkei aina siltä tunnu niin olen yrittänyt pitää sen mielessäni. Koska se on tällä hetkellä se ainoa jonka vieressä haluan seistä.


Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta, haluan olla samanlaisessa kunnossa vielä joku päivä kun vuosi sitten kun mun elämä ei ollut muuta kuin liikuntaa ja raejuustoa. Haluan taas saada kiinni siitä mitä treeni tuo tullessaan, kesti jalka sitä tai ei enkä usko että kestää. Pää ei kuitenkaan enää kestä tätä makaamista, haluan ryhdistäytyä ja saada edes vähän elämästä kiinni, en halua lihoa enää yhtäkään kiloa.

This world is mad

The demons are back and are stronger than ever,
they are looking for a fight, looking to win.
And this time i might let them.

Toissapäivänä viilsin. Tänään laitoin hameen päälleni ensimmäisen kerran sitten ala-asteen. En käy enää töissä. Mietin ammattiauttajaa uudelleen ensimmäisen kerran sitten viime kevään ja tällä hetkellä masentaa aivan vitusti. Vähän väliä annan Tonille sellaisen käsityksen että haluaisin erota vaikka en halua todellakaan. Tällä hetkellä olen ehkä paskin ihminen mitä maa päällään kantaa ja mietin kuinka paljon kaikki muuttuu yhdessä hetkessä.


En tiedä mitä pitäisi sanoa. Päässä pyörii vain yksi ajatus; paska minä. Istun yksin, hiljaa ja kuuntelen Marilyn Mansonia. Palelen mutten siltikään jaksa tehdä paskaakaan asian eteen. Muutto siirtyi maanantaiksi. Vihaan itseäni aivan liikaa, olen liian pettynyt itseeni tällä hetkellä. Tänään on kuultu kuinka ei saisi olla itselleen liian ankara eikä asettaa liian kovia tavotteita. Silti satutan itseäni kun en onnistu. Se on minun tapa rangaista itseäni että olen ollut huono. Siitä täytyy kärsiä. Minä ansaitsen kärsiä. Silti haluaisin elää niinkun muutkin, elää elämää rennosti ilman paineita ja halua viiltää joka ikinen kohta ihosta riekaleiksi.

Anteeksi

Sä et sitä huomaa,
et kai tahdokaan.

Koulu alkoi. Ehkä olen hieman innoissani. Ehkä. Vielä. En vain jaksaisi pukea ylleni sitä tekohymyä. Kuukauden päästä kirjotukset, en jaksa stressata, yritän nyt ensimmäiseksi päästä sinne asti. Pikainen muutto on torstaina tai perjantaina, luulen että perjantaina. Olen vain pakkaillut sokeana, mitä enemmän pakkaan niin sitä enemmän mulla pyörii vuoden takaiset muistot mielessä, ne muistot kun muutin tänne. Nyt myös alan ymmärtämään miksi rakastan omaa huonettani aivan liikaa, muuten tämä kämppä on syvältä perseestä että ehkä ihan hyvä että pääsen pois. Hyvällä tuurilla maaliskuussa on taas uus muutto, voi kun olisin jo siellä..

Välillä tuntuu turhauttavalta edes yrittää selvitä yhdestä päivästä kun en näe tulevaisuuttani missään. Tuntuu kun rämpisin yksin suossa ja lopulta hukun sinne. Tuntuu kun en pääsisi yhtään eteenpäin. Vieläkin taistelen vastaan tätä kaikkea yksin. Ainoa mitä olen saavuttanut näiden kolmen vuoden aikana; olen saanut mun painon nousemaan oksettaviin lukemiin. Mihin katosi se enkelin keho joka tuntui paljon raskaammalta kuin tämä nykyinen. 20 vitun kiloa.


Välillä mietin, mietin liiankin usein olinko ennen onnellisempi, kun syömishäiriö määräsi elämäni jokaisen liikkeen ja pienet vihreät miehet hyppivät edessäni, se jokapäiväinen sirkus. Oliko se edes hauska. Silloin mua ainakin pelotti ja ihan vitusti.

Silloin pelkäsin niitä vihreitä pikkumiehiä, kuolemaa, pelkäsin anoreksiaa ja sitä etten voinut hallita omaa elämääni, katsoin vain elämääni sivusta kun joku muu eli sitä ja vei tieni suoraan helvettiin. Pelkäsin siis koko elämääni lyhyesti sanottuna. Nykyään suurin pelkoni on romahtaminen niin alas että terä on ainoa keino paeta, pelkään omaa tulevaisuuttani ja sitä etten näe itseäni missään. Pelkään sitä että jään ihan yksin, siihen ei enää paljoa tarvita. Kysymykseen oliko ennen kaikki paremmin en ikinä tule saamaan vastausta koska en ikinä tule olemaan tyytyväinen itseeni. Olen paska kaikessa, silti aina vain yritän..

Piti vielä tänään pakata, ehkä menen nukkumaan etten tee mitään mitä kadun huomenna..

Silti rakastan sua enemmän kuin ennen.

Selailen vanhoja postauksia

Morning light hurts your eyes

Kuiskaat mulle sanoja jotka olen kuullut satoja kertoja aiemminkin. Olet huono ja typerä, ei kukaan voi sinusta välittää. Anna kätesi ja lähde mukaani kohti täydellisyyttä. Se olet sinä, paskiainen. Kyllä minä sinut tunnistan. En enää halua lähteä mukaasi, olen tarpeeksi hyvä näin, olen tarpeeksi vahva ilman sinua, uskaltaisinko jopa sanoa että olen vahvempi. Ehkä uskallan.

Murruin. Sanoin Tonille että masentaa, olin aiemmin niin äkänen että pelkäsin että Toni luulee että suutuin, en halua uutta riitaa, yritin välttää sen. Itkin yksin, tunsin oloni huonoksi, tunsin ettei minulla ole tulevaisuutta. En vieläkään näe tulevaisuuttani enkä tiedä miksi.


Keskiviikkona baarissa Sinilintu kertoi olleensa ihastunut minuun jo kolme vuotta. Se kertoi että se olisi halunnut jo monta kertaa vuosia sitten kertoa tunteestaan mutta se ei voinut, se ei uskaltanut kertoa ettei se menettäisi minua. Sinilintu sanoi haluavansa kaikesta huolimatta olla minun kaveri ja sanoi että se odottaa minua jos epäröin. Minä vain itkin, itkin ja itkin vielä vähän lisää.

Everything's dying

Kello on puoli kolme yöllä ja minulla on kolmen tunnin päästä herätys töihin. Toni lähti kahden kaverinsa kanssa ulos ja minä jäin tänne nukkumaan. Tuntu siltä että on pakko päästä päivittelemään mitä elämässäni taas tapahtuu. Olen osittain ollut onnellinen elämän pienistä asioista, Tonista, Kauriista ja siitä että me ollaan Sinilinnun kanssa kaikkien näiden vaikeiden vuosien jälkeen läheisimpiä kun ikinä ja voin sanoa ettei se että Helmen kanssa meni välit haittaa minua enää paljoa vaikka ikävöin välillä aivan perkeleesti. Olen Tonin kautta saanut tutustua uusiin ihaniin ja huippuihin ihmisiin.

Onnellisuus meinaa mulla kuitenkin sitä että olen pari päivää aurinkoinen ja iloinen enkä masennu niin herkästi pienistä vastoinkäymisistä. Sitten onkin taas yhtä sumua ja tuskaa. Toni jaksaa pitää mun päätä pinnalla ja seisoo mun rinnalla tapahtu mitä tapahtu.


Tällä hetkellä tunnen oloni tyhjäksi. Kauris lähti tänään vaihtoon vuodeksi Brasiliaan enkä vieläkään voi ymmärtää ettei me tulla näkemään vuoteen. Muutenkin tuntuu ettei mulla ole enää kavereita, yritän uskotella itselleni että laatu korvaa määrän ja niinhän se on, silti tuntuu että ilman Tonia olisin ihan helvetin yksinäinen. Välillä jopa Toninkin seurassa tuntuu kun ympärillä ei olisi ketään. Vaikka joku pitäisi kädestä kiinni niin tuntuu silti siltä kun olisin yksin..

Keep your eyes open for a while

In these times of doing what you're told,
keep these feelings, no one knows.

What ever happened to the young girls heart,
swallowed by pain, as she slowly fell apart.



Monsrers are real and ghosts are too.
They live inside us and sometimes - they win.

You'll always be the greatest

Pikkumusta. Mun elämän piristys ja syy miksi olen yhä hengissä. 29 senttiä ja 4,5 kiloa. Minun pieni, enkeli. Ne pienet ruskeat nappisilmät, se kippurahäntä ja pystyt korvat, siitä mun pieni ilopilleri oli tehty, maailman uskollisin ja luotettavin ystävä joka ei pettänyt ikinä. Muistan ne lenkit pikkumustan kanssa kun mulla ei ollut mukana hihnaa eikä koiralla edes pantaa, pikkumusta käveli tien reunassa ja seuraili mitä teen ja minne käsken menemään, siihen ei tarvinnut edes ääntä kun se pieni melkeen jo luki mun ajatukset. Olen viime viikkoina ikävöinyt pikkumustaa eniten koko yhdeksän kuukauden aikana ja siksi kirjoitan tätä postausta tässä juuri nyt, mitä enemmän suunnittelen ensi vuonna etelään muuttoa niin sitä enemmän mulla on pikkumustaa ikävä, sen pienen piti muuttaa mun mukana, kauas pois.

Pikkumusta, 8.6.2009 - 10.10.2013 ♥
En olisi ikinä uskonut että neljän elinvuoden jälkeen harteilleni lasketaan päätös pienen eloonjäämisestä samalla kun se pieni täristen yrittää pysyä sylissä koko eläinlääkäritarkastuksen ajan. Päätin päästää rakkaimman tuskista ja pikku hiljaa se pieni alkoi nukahtamaan syliini, píkku hiljaa se pieni sulki silmänsä ja yhtäkkiä se olikin jo poissa.

Out of my mind
nothing makes sense anymore,
I want you back in my life,
that's all I'm breathing for.

Cold dead eyes

Mutta minä olen ja elän ja hengitän,
yhtä suurta jumalaa, Elämänhalua.
Sen temppeleinä toimivat kapakat, ilotalot,
markkinat, marketit, kaupunkien värivalot.



Katson ulos ikkunasta, en näe iloa täällä.
Levinneitä hiekkalaatikoita, räkäisiä lähikapakoita.
Joista yksinhuoltajat raahaavat yhden yön Toivojaan,
jotka poistuvat aamulla, ennen kuin lapset heräävät.
Anna minulle kätesi, anna lupaus huomisesta,
lupaa etten yksin jää tähän kylmään elämään.
Tähän päivään, jossa kaikuvat patsaiden jylhät äänet,
jossa syntynyt kulkee kuolleena etsien hautapaikkaansa.
Tunnen oloni kipeäksi,
joka paikkaa kipristää ja väsyttää.
Ensimmäinen päivä heinäkuuta,
meinaa minulle lisää töitä,
en meinaa jaksaa, olen kohta aivan puhki.
Silti on pakko, mun on pakko jaksaa,
kaikki työt nakitetaan mulle, siksi on pakko,
vaikka sitten sairaana.

Muistatko eilisen?

Olen yhä harvemmin kämpillä koska olen ollut melkein joka ilta Tonin luona tai sitten olen kotiin tullessa niin väsynyt etten jaksa kirjottaa tänne mitään. Silti mulla olisi niin paljon asiaa, niin paljon kerrottavaa. Tunnen oloni niin paskaksi, yksinäiseksi ja huonoksi. Tuntuu siltä ettei kukaan ymmärrä eikä kukaan ymmärräkkään minua, Toni sanoo aina että voin kertoa sille mitä vain, tiedän että se haluaisi tietää miksi kehoni on täynnä arpia jotka olen itse tehnyt. Tiedän että Tonin kuuluisi tietää. En siltikään voi, en vielä vaikka luotankin Toniin täysin.


Mulla on niin paha olla. Kaikki luulee että asiat on hyvin koska hymyilen mutta oikeasti kukaan ei välitä kun vasta silloin kun makaan sairaalassa itsemurhayrityksen jälkeen tai kuolleena. Joka ikinen päivä haluan pois koska en meinaa jaksaa sitä taakkaa mitä pitää kantaa olkapäillä, tuntuu että lyyhistyn sen alle, tuntuu kun romahtaisin. Joidenkin mielestä itsemurha on itsekästä, ehkä se onkin. Kaikesta huolimatta voin olla se itsekäs ihminen joka riistää itseltään hengen koska tuntuu että minulla ja muilla on parempi olla kun pääsen pois. Olen pitkästä aikaa huonossa kunnossa Tonista huolimatta ja aina pelkään että retkahdan viiltämään, se on tapa joka on asennettu minuun enkä pääse siitä eroon. Yritän olla vahva ja taistella vastaan, oikeasti todella yritän. Haluaisin kaivautua kuoppaan ja jäädä sinne, jonnekkin missä ei ole mitään eikä tarvitse ajatella mitään. en vain osaa elää, ainakaan onnellisesti.

Paradise

Olen nyt onnellinen tyttöystävä tai ainakin niin minun pitäisi olla. Tuntuu että pilaan kaiken jo omassa päässäni enkä halua kertoa näistä asioista kellekkään. En tiedä pystynkö sitoutumaan vaikka yritän, yritän olla hyvä tyttöystävä. Nyt kauppaan että saisin edes jotain tänään aikaiseksi..

I'm still breathing

I'm out on my own again,
feeling so high but looking so low.
Have you ever been so lost, known the way and still so lost.
Is there a light at the end of the road,
'cause I can't feel this anymore.

Mä en tiedä mitä haluan, vaihtoehtoja on valtavasti.
Mä en tiedä mitä haluan, vaan kukapa tietäisi?

Mä haluan nähdä sinut, eiku haluanki olla yksin.
Mä haluun muuttaa maalle keskelle kaupunkia.

Älä hyvästele, älä mene.
Älä menetä unelmia.
Älä liukastu, älä lipeä valitsemaltasi polulta.


Ylläolevat lyriikat kiteyttää tämän olon täydellisesti, mä en tiedä mitä haluan. Juoksen vain sokeana eteenpäin ja kuvittelen että on parempi että olen yksin enkä näe ketään, koska en halua satuttaa ketään ja tässä tilanteessa tulen satuttamaan ainakin yhtä henkilöä. Olen vain niin hukassa jossain, enkä tiedä minne mennä.

Times you hate it always seem to last

Seven seconds to the rise, can't believe I'm still alive
and heaven was waiting for me, I thought this would be the end.

29. toukokuuta 2014
Monta päivää ollut aikomus kirjoittaa. En vain ikinä saa aikaseksi lopettaa, kaikki jää kesken ja turhaudun. Eilen alkoi kesäloma ja nyt istun junassa kohti Helsinkiä. Viime päivinä on tapahtunut ihan liikaa asioita niin on pakko kirjoittaa, pakko saada asiat edes jonnekkin ylös. Luovuttaminen tuntuu välillä liian hyvältä vaihtoehdolta ja välissä tuntuu että minun ei pitäisi tutustua uusiin ihmisiin enää. Mitä vähemmän ihmisiä on ympärillä, sitä helpompi mun on lähtä kun se päivä tulee.

Toni on ihana, me ollaan nähty muutaman kerran sen jälkeen kun tavattiin baarissa ensimmäistä kertaa. Katsottiin illalla leffaa, jäin Tonin luokse yöksi ja aamulla Toni saattoi mut junalle. Musta tuntuu ettei se haluaisi olla mun kanssa missään tekemisissä jos se tietäisi mitä mun päässä liikkuu. En todellakaan uskalla ainakaan vielä sitä sille kertoa. Ehkä mä olen kohta paremmassa kuosissa niin mun ei tarvitsekkaan.

Helmen kanssa välit rakoilee. Me jotka ollaan oltu kun paita ja perse kohta 5 vuotta, me jotka ei olla riidelty ikinä. En edes tajua milloin tämä meni tällaiseksi. Tekisi mieli vaan sanoa että me ei olla enää me, ostetaan joululahjat jollekkin toiselle. Helmi on mulle kun sisko, siksi se tuntuu oudolta etten välttämättä edes halua enää pitää yhteyttä siihen enkä tällä hetkellä palion pidäkkään. Luottamus vaan karisee pois, se jonka helposti menettää mutta mitä on vaikea saada takaisin. Haluaisin sen ajan takaisin kun tutustuttiin, oltiin niin pieniä ja viattomia.


Helsingin reissu oli mahtava, ainakin jos ei lasketa sitä että join omat sekä veljen rahat. Sain kuitenkin tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin, mahtaviin sellaisiin. Mun viha sitä kaupunkia kohtaan laantu hetkessä, en ole ikinä halunnut muuttaa sinne, nyt haluan. Olin veljen luona torstaista sunnuntaihin enkä edes uskaltanut kuvitella että tuosta reissusta olisi voinut tulla noinkin onnistunut.

Toni kysyi multa keskiviikkona että olenko ollut riippuvainen mistään, hiljenin ja sanoin etten halua puhua asiasta. Ainoa asia mikä tuli mieleen oli viiltely enkä halua puhua siitä Tonin kanssa, en vielä vaikka Toni tietääkin asiasta. En halua myöskään Tonille kertoa sitä, kuinka meinasin romahtaa täysin alkoholin takia. En halunnut silloin tehdä mitään muuta kun juoda eikä mulla ikinä ollut rahaa mihinkään muuhun kun alkoholiin.

Kävin eilen töissä vaa'aalla pitkästä aikaa, vaa'an lukema ei hetkauta mua tällä hetkellä mihinkään vaikkakin tajusin, että olen lihonut melkein 20kg siitä ajasta milloin en syönyt edes yhtä rusinaa. Vieläkin haikailen sinne liikaa, tuntuu ettei mulla ole vieläkään menetettävää, tuntuu kun olisi ihan sama vaikka en enää söisi, olisinpahan ainakin laihempi. En kestä itseäni juuri nyt, en tämmöisenä läskinä kusipäänä.

But I thank you for the demon

Kajareista kuuluu vain luojan kiitos on perjantai. Nään huomenna Tonia ja se jännittää ihan sikana. Piti nähdä sitä jo eilen baarireissulla mutta kaikki menikin päin vittua ja menin liian aikasin nukkumaan. Sanoin eilen että on parempi jos minä lähden ikuisesti kauas pois. Myönsin että olen koko kevään miettinyt kuolemaa ja sitä että haluan lähtä täältä pois. 8h koulupäivä muuttui 2h koulupäiväksi. Olin kokonaan työkyvytön, itkin enkä pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi, olin poissa tästä maailmasta ja ainoa mitä jankkasin itselleni päässä oli että haluan pois, haluan heti pois. En ymmärrä sitä että miksi minun pitää olla reilu ja kiltti jos kaikki muut vain kusee päälle. Ensi viikolla tulee kaksi vuotta täyteen kun B lähti tähdeksi taivaalle, mulla on niin hirveä ikävä etten pysty sitä edes sanoin kuvailemaan.


Give me the right to be heard,
to be seen, to be loved, to be free,
to be everything.. I need to be me,
to be safe, to believe in something.

Tuntuu kun olisin vankilassa ilman oikeuksia. Tuntuu kun joku pitäisi kädestä ja näyttäisi tietä. Kerroin Tonille eilen mun masennuksesta ja syömishäiriöstä kun se itse kysyi, pelotti mutta Toni otti sen yllättävän hyvin, "on varmasti ollut vaikeaa nousta tuollaisesta" En kuitenkaan maininnut että nämä ajatukset seuraa mua vieläkin, ehkä se on vain pieni mitätön juttu, ei sitä tarvitse kertoa. Olen alkanut miettimään kuolemaa vain enemmän ja sitä, voisinko nähdä kaikki rakkaat siellä uudelleen, haluaisin ainakin uskoa niin. En tiedä pyöriikö kaikki nämä juuri nyt mielessä kun viikko sitten tuli 7 kuukautta täyteen elämäni raskaimmasta päivästä, siitä kun pikkumusta nukahti syliini ja ensi viikolla tulee täyteen B'n kuolemasta. En vain jaksa ymmärtää sitä tosiasiaa että miksi kaikki rakkaimmat saa luvan lähtä mutta minä en, miksi minun täytyy jäädä?

I'm numb and nothing's real

So if you love me, let me go
and run away before I know
my heart is just too dark to care
if you still care, don't ever let me know.

Kyyneleet valuu poskilla, koko keho tärisee. Itken, huudan ja kiljun. Tein sen. Tein sen taas. Paska minä. Muut juhlii äitienpäivää syömällä kakkua kotona perheen kesken, ne nauraa ja on iloisia, tekevät asioita yhdessä. Mitä minä teen? Istun kämpillä yksin puhelin suljettuna ettei kukaan saa yhteyttä, kuuntelen uutta rakkauttani eli Marilyn Mansonia niin kovalla etten pysty ajattelemaan mitään muuta ja kyllä, ranteet auki. Pääsin juuri sanomaan itselleni että olen oppinut sen, ettei itseään saa satuttaa muiden takia, tuntia myöhemmin istun tässä ranne auki miettien mitä helvettiä tuli tehtyä. Haluan baariin, haluan juoda, haluan muuta ajateltavaa mutta kaikista eniten haluan edelleen kuolla. En tule pärjäämään, en pärjää edes nyt. Kaikki on päin persettä.


On monta päivää pitänyt kirjoittaa tänne, painan aina vain "tallenna" nappia. Ihanuus laittoi viestiä keskiviikkona. Ensimmäistä kertaa vajaaseen kuukauteen. Siltikään se ei vastannut ainoaan kysymykseen johon olisin halunnut vastauksen; haluaako se kirjansa takaisin? En halua pitää täällä yhtäkään muistoa koko ihmisestä mutta toisaalta en haluaisi edes nähdä sitä, en vain halua. On parempi ettei me nähdä. En siltikään ymmärrä miten saan aina tilanteet menemään entistä huonommiksi, miksi en osaa avata suutani oikeassa kohtaa? Ansaitsen joka ikisen arven mitä tästä kehosta löytyy, ansaitsen joka ikisen kivun mitä itselleni olen aiheuttanut.

Jos elämä ois helppoo, sä oisit pelkkä paskiainen.

Jos elämä ois helppoo, sä oisit paha ihminen.

Pettäjä, jättäjä ja sanansyöjä

Jos elämä ois helppoo, sä olisit täysin toisenlainen.

Sisältä ruma sekä ulkoa kylmä

Helposti vihattava, heikomman lyöjä.

Oot luodinkestävä,
oon aseeton sun edessä.

Does it hurt to know I'll never be there?
bet it sucks to see my face everywhere
it was you who chose to end it like you did
she may believe you, but I never will.

What you gave me, I know you gave me
you remind me all the time
and how you hurt me and you don’t see it
again, I am the child
I can’t feel it and I’m afraid to let you down
it’s all or nothing, I fear that something’s wrong.

So if you love me, let me go
and run away before I know
if you still care, don't ever let me know

I've got nothing left to live for

and I don't need this life.

Toissapäivänä illalla sanoin vielä Tonille heipat ja ajattelin mennä nukkumaan. Juuri kun olin sammuttamassa konetta sain ihanuudelta viestin, aluksi en ollut uskoa todeksi koko viestiä. Me ei olla oltu vajaaseen kuukauteen missään tekemisissä. "noku en ollut huomannut sitä sun viestiä! pöljä.." mietin pitkään, halusin pysyä lujana omassa kannassani ja olen aina luullut että se olisi helppoa tämän kaiken jälkeen. Se ei ole, se ei todellakaan ole. Kaikesta huolimatta tykkään siitä ihmisestä enemmän kun kenestä muusta, se ihminen saa mut tuntemaan itseni joksikin, sen ihmisen seurassa olen aina pystynyt olemaan oma itseni. Mietin koko keskustelun ajan mielessäni kuinka se jätkä osasikin ajoittaa viestinsä noin hyvin, juuri silloin kun olin menossa nukkumaan.

Long way to happy

Keskiviikko meni muuten aika hyvissä tunnelmissa, loppuillasta lähdin kaverin luokse kotibileisiin ja minua alkoi ahdistaa se että siellä oli paljon liikaa tuntemattomia ihmisiä. Istuin monta tuntia yksin pimeässä huoneessa ahdistusta pois ja tulin muiden luokse alas kun porukkaa oli lähtenyt. Olin illalla lähettänyt Joonakselle viestejä että voisin tappaa itseni ja se sanoi ettei se antaisi minun tehdä sitä, samalla se kysyi etten minä voi niin huonossa kunnossa olla. Hävettää. Tiesin kyllä että ahdistun ison porukan keskellä varsinkin kun en tunne sieltä juurikaan ketään, silti menin ja kaikesta ahdistuksesta huolimatta voin sanoa ettei ollut turha reissu; minulla oli osittain aika hauskaakin vaikkei se muiden mielestä välttämättä siltä näyttänyt ja sain sovittua erään ihanan ihmisen kanssa.


Torstaina lähdettiin Helmen kanssa euroille. Molempien keskiviikko oli mennyt aika penkin alle joten lähdettiin juhlimaan vappua ehkä vähän paremmalla menestyksellä. Tarkoituksena unohtaa joka ikinen mies maan päällä eikä meillä ollut tarkoitus raahata miehiä baariin. Loppu illasta meille tuli juttelemaan joku pari vuotta vanhempi brunette tyttö joka jäi sitten istumaan meidän kanssa ja kuuntelemaan karaokea. Olin jo pitkään katsellut erästä ihmistä muiden joukosta ja taisin muutaman kerran mainitakkin siitä tytöille, että tuo on aivan helvetin hyvännäköinen. Karaokepuoli meni kiinni ja kaikki häädettiin ylös, yhtäkkiä meidän seurassa olikin joku vanhempi mies, jota me Helmen kanssa näin jälkikäteen kutsutaan Partatyypiksi, hetken päästä tämä kyseinen henkilö kysyi mitä supisin Helmelle ja sanoin että tuo musta pipoinen tyyppi joka istuu vastapäisessä pöydässä on helkkarin söpö. Meni hetki kunnes tajusin että Partatyyppi tuntee kyseisen ihmisen ja hetken päästä se istuikin minun vieressä. Juteltiin hetki kunnes tuli valomerkki, juttu jatkui vielä seuraavana päivänä facebookin puolella ja voin sanoa etten kadu sitä että sanoin Partatyypille ääneen sen mitä Helmelle alunperin supisin niin ettei kukaan muu kuulisi, maksimissaan se brunette tyttö.

A frozen broken heart ready to lose it all

Nyt on vappu, nyt pitäisi olla iloinen ja juhlia. Vappu tarkoittaa minulle sitä että olen ollut 1½ viikkoa selvinpäin ja nyt saan vihdoin raottaa vähän korkkia ja juhlia. Maanantaina en meinannut vielä pysyä housuissani, koska keskiviikko oli liian lähellä mutta silti liian kaukana. Olen viime viikolla jo odottanut tätä päivää, en vain alkoholin takia vaan muutenkin. Suunnitelmien mukaan tästä pitäisi tulla hyvä päivä, mukava sellainen. Kuitenkin nyt, keskiviikkona, täytyy sanoa etten haluaisi juoda. Aikomus olisi mennä kaupungille juhlimaan muutaman ihanan ihmisen kanssa. Ensimmäinen vappu täysi-ikäisenä ja silti voisin jäädä kotiin yksin makaamaan. Pelottaa että menee överiksi, pilaan kaiken. Pelottaa mitä tapahtuu kun juon näiden ajatuksien kanssa, koska haluaisin nyt vain pois, välillä tuntuu että voisin juoda itseni hengiltä. Aion silti yrittää nauttia ja pitää hauskaa, toivottavasti tekin pidätte! Hauskaa vappua kaikille!



I fall in my bed but still I'm awake,
just turn off the lights don't wanna see me die,
I look like I'm dead but when you look at me I am still alive.

Just open your eyes don't wanna see me cry,
I'm right here where you want me to be, fighting with myself.

Mieli vaihtuu koko ajan, välillä on hyvä fiilis kaikesta, kaikki on ihanaa ja olen tyytyväinen. Hetken päästä kaikki romahtaa niskaan, näen itseni kahtena, olen iso, liian iso. Ne vanhat ajatukset kalvaa vieläkin mieltä, miten niistä ikinä pääsee eroon. Olen miettinyt paljon sitä olisiko kaikki paremmin jos en söisi. Välillä mietin myös sitä, olisinko enää täällä jos en olisi ikinä alkanut syömään. Niistä asioista mitä olen joskus BC:n kanssa jutellut niin tuntuu, että olen valinnut oikean reitin ja välillä tajuan ettei minun pitäisi näitä asioita yksin miettiä.

You don't know who I am

Eilen sain enemmän aikaiseksi kun varmaan koko viime kuukautena yhteensä = siivosin kämppäni siihen kuntoon että taas viihdyn täällä. Lisäksi kävin aiemmin tällä viikolla kaupassa ostamassa kaapin täyteen ruokaa, nyt ei ole mitään syytä ostaa valmisruokia enää, ei ole mitään syytä palata vanhaan. Eilen tuntui siltä kun olisin ollut hetken siinä elämässä mikä oli ennen tätä armotonta ryyppäämistä. Siinä elämässä missä tein itse ruokani ja treenasin paljon. Voin sanoa ikävöimäni sitä, silloin tiesin voivani ainakin paremmin kun nyt.

Viikko raittiina liian kauan kestäneen putken jälkeen. En ole kuitenkaan juonut päivittäin, silti useamman kerran viikossa. Alkuviikolla ajatukset oli lähinnä siinä että haluan jo euroille, haluan euroille.. Eilen suunniteltiin ryyppyreissua, ihan vain siksi koska vitutti. Katsoin kalenteria ja mietin treenejäni, haluan välissä treenatakkin enkä halua krapulan haittaavan niitä, jos jotain tiedän niin sen etten enää ikinä treenaa krapulassa, en enää ikinä. Kauris sanoi keskiviikkona etten pysty olemaan viikkoa juomatta, mutta kyllä minä pystyn, se ei ole ongelma.


Tällä hetkellä haluan vain selviytyä jotenkin näistä viimeisistä viikoista, haluan pysyä hengissä ja jotenkin voimissani, en halua menettää kaikkea saatika niitä viimeisiä järjen rippeitä joita minulla on jäljellä, haluan pysyä mukana tässä. Olen niin voimaton koko ajan, tiedän sen pääsääntöisesti johtuvan töistä ja liian aikaisista herätyksistä. Ennen sain aina herätä 09.30, nyt on hankalaa herätä 4.00-5.00 välissä. Tänään en mennyt töihin koska halusin nukkua.

Ainiin, unohdin mainita. Kerroin Kauriille kaiken mun menneisyydestä, tai melkein kaiken. Kerroin masennuksesta, viiltelystä, syömishäiriöstä, hallusinaatioista, itsemurhayrityksistä ja kaikesta. Kauris otti sen aika hyvin ja olen nyt iloinen siitä että sain sen kaiken kerrottua, mulla on ollut monta vuotta mielessä mutten ole siltikään uskaltanut. Kauris sanoi "muistan kun sulla oli arpia, piti sillon kysyä mistä ne on mutta en olis ikinä uskonut että ne on tullut viiltelystä?!" Ehkä se ymmärtää mua nyt vähän paremmin.

Don't you tell me how I should be

Tänään olen luukuttanut skorppareita kyllä enemmän kun tarpeeksi. Juuri nyt kun kaikki vituttaa. Kaikki kaatuu päälle taas kerran. Kävin eilen ajelemassa ihanuuden kämpän luona, kun katsoin ihanuuden ikkunaan niin samaan aikaan radiosta kuului "ei kaipaus vähene vaikka tiedän etten sinua ansaitsekkaan, olen silti jotain ymmärtänyt.." En voi edes sanoin kuvailla sitä tunnetta kun oli juuri tuo kohta. Kerroin vasta äsken siitä kauriille, kukaan muu aikaisemmin ei ole tiennyt koko asiasta koska kävin vain ajelulla. Kauris sanoi ettei minun pitäisi ajella siellä päin, ei minun ollutkaan tarkoitus käydä siellä, silti menin. Äänitin kauriille whatsappissa samalla kun kerroin tuosta tilanteesta, itku oli kurkussa ja puhe sammalsi, toivottavasti kauris ei huomannut mitään, jos huomasi niin sanon vain että olen väsynyt.



Mä jäin katsomaan kadulle sun varjoo katoavaa,
kiskot kirskui julmuuttaan, sä häivyit pimeään.
Sadepisarat, valui pitkin mun poskia,
ei ne haihtuneet pois iholta, ne tekee kipeää.

Mä en nää, mä en missään nää, enää mitään järkeä.
Se riivaa mua, repii sydäntä.

Sä et nää, sä et jälkees nää.
Sitä petoa joka jyllää,
se piinaa, polttaa mun sydäntä, ei koskaan hellitä.

Kylmä kaupunki, kohdellut ei sua hellästi.
Jos voisin olla vahvempi, en tuntis ikävää.

Ne kysyy multa "mitä kuuluu, näytät kalpeelta"
Kun asfaltilla leikin kuollutta, ei ne voi käsittää

"Maybe life isn't for everyone"

En ole kirjoittanut melkeen kahteen viikkoon, ehkä olisi jo aika kuulumisille. Näiden kahden viikon aikana mieliala on vaihtunut taas maasta taivaaseen sekunnissa, en aina edes meinaa itsekkään pysyä perässä. Olen juonut ja juhlinut kun on halunnut muuta ajateltavaa, myöskin keskellä viikkoa ja vähän viikonloppuna. Ruokavaliokin on ollut ihan retuperällä ja viime viikolla kävin vain tiistaina salilla, en muista olisinko vuoteen liikkunut nuin vähän viikolla. BC kysyi torstaina olenko liikuntakiellossa tutkimuksen ajaksi, sanoin ettei minua ole sellaiseen määrätty enkä ole edes ajatellut että minut voitaisiin määrätä liikuntakieltoon, kun kuitenkin totuus on etten oikeasti edes pysty reenaamaan. En halua kuitenkaan ajatella koko asiaa.
Ihanuus on pyörinyt mielessä ja muutama baarireissu on tullut tehtyä siinä toivossa että voisin pitää hauskaa ja unohtaa sen, sekin on kuitenkin epäonnistunut. Onhan se monta kertaa tullut huomattua ettei juominen auta, ei välttämättä edes hetkeksi.


Olen aivan liikaa miettinyt sitä että mitä helvettiä teen täällä. En kestä sitä painetta mikä tulee koulusta, en tällä hetkellä kestä ylimäärästä painetta mistään. Ärsyttää ajatus siitä että en pysty treenaamaan, haluan vain juoda ja pitää hauskaa että unohtaisin senkin. Aamulla herään töihin ja päivät istun koulussa, sen jälkeen olen niin väsynyt etten yksinkertaisesti jaksa mitään. Voisin vain nukkua ja nukkua vähän lisää. Haluan jo lomaa, kukapa ei haluaisi? Olen jo luvannut itselleni että loman aikana laitan itseäni kuntoon että jaksan vielä abivuoden, se on vain pakko jaksaa. En minä enää tässä vaiheessa voi luovuttaa.

See the scars tattooed on our face

Haluan pois, mulla ei ole mitään syytä jäädä tänne, ei yhtään mitään..

this life ain't worth living

Let it go

Aurinko on juuri laskemassa, olen vielä ajelemassa yksin lempi aurinkolasit päässäni, kajareista soi täysillä kunnarit, en vain tiedä parempaa. Se hetki oli täydellistä. Myöskin labret jonka kävin eilen laittamassa, olen pitkään rakastanut huulikoruja, en vielä voi uskoa että se on nyt vasemmassa alahuulessa, rakkautta. Olen elänyt monta viikkoa sumun peitossa, tällä viikolla olen yrittänyt pikku hiljaa saada asiani kuntoon, olen aloittanut pienillä asoioilla jotka veisivät vähän lähemmäs parempaa oloa. Nyt voin sanoa että olen onnistunut vaikka vieläkin on tehtävää mutta menen oman vointini mukaan. Nyt voin ainakin hymyillä jo peiliin kun muutama viikko sitten en voinut edes katsoa itseäni peilistä.


Tiistaina baari-ilta päätyi siihen että en herännyt aamulla kotoa ja mikä parasta - en edes ihanuuden luota vaan jonkun aivan tuntemattoman jätkän luota. Aamulla herättyäni ahdistus oli katossa ja lähdin sieltä kämpästä vähin äänin äkkiä kotiin. Helmi kertoi että se jätkä oli kyylännyt mua koko illan ajan, huomasinhan minä sen aina välissä mutta en tiennyt että se on kyylännyt koko illan. Onneksi kyseisestä ihmisestä ei ole kuulunut mitään, tein ehkä harvinaisen selväksi että ei kiitos.

Wicked ways

I am not afraid to die
so I never say, "Goodbye, cruel world."

Olen ollut masentuneempi kun koko viime vuonna yhteensä. En näytä sitä kenellekkään, en kerro siittä kenellekkään. Kävelen ihanuuden luona ilman pitkiä housuja, BC:n sanat pyörii aina mielessä; kyllä ne näkyy ihan selvästi. Varastin ihanuudelta kirjan, kun luen sitä niin sen pienen hetken aikana pääsen muualle, vain musiikki, minä ja se kirja. Mun motivaatio on tippunut taas nollaan kaiken suhteen, en haluaisi kun vain maata kotona, en jaksa tehdä mitään. Syön valmisruokia joihin en ennen edes pitkällä tikulla olisi koskenut. En jaksa koulua, en jaksa treenata, en jaksa siivota tai tiskata, en jaksa ajatella mitään, haluan vain maata peiton alla ja kuunnella musiikkia. Mikä parasta pahinta, kaikki luulee että voin hyvin. Siitä ei ole kauaa aikaa kun sain kuulla kuinka pirteältä näytän ja viimeksi tänään halusin viiltää ja hypätä sillalta, sain onneksi pidettyä ohjat käsissä.
"Kahmit itsellesi liikaa tekemistä; töitä, koulua ja treenausta, sitten väsyt etkä jaksa enää mitään.." Tuo on aika todenmukainen lause siihe nähden että en arvosta sitä ihmistä sitten yhtään. Samaiselta kusipäältä saan aina vain huudot ja haukut vastaan enkä yhtään kiitosta vaikka aihetta olisikin, se luulee että treenaan koko ajan vaikka totuus on että peitto houkuttelee perkeleen verran enemmän kun mikään muu. Luulen että jätän kirjoittamatta kuka tuo henkilö on, vaikkakin siihen tarvittaisiin vain kolme vaivaista kirjainta. Sen jälkeen kun BC sanoi, että kai kerron ihanuudelle kaiken jos se huomaa nuo arvet niin olen miettinyt sitä miten kerron, mitä kerron vai kerronko ollenkaan, ehkä voisin vain sanoa taas liudan tekosyitä, toisaalta haluaisin kertoa mutta pelkään että mut hylätään taas..

Jar of hearts

Was a time when I wasn't sure
but you set my mind at ease.

Eilinen baarireissu päättyi lopulta siihen että päädyin ihanuuden luokse yöksi. Ilta oli mahtava jos ei lasketa niitä muutamaa kertaa, kun teki mieli viiltää. Onneksi mitään terävää ei ollut mukana. Ihanuus lähti aamulla töihin, jäin nukkumaan sen luokse koko päiväksi. En saanut koko yönä unta ja juuri kun sain unen niin tunnin päästä ihanuuden herätyskello soi. Kun ihanuus tuli töistä alkoi se soittaa kitaralla laulaen kunnareiden patiencea, liian täydellistä.
Huomenna aamu kuudeksi töihin, olen nukkunut koko päivän ja samalla heittänyt unirytmin täysin ympäri. Olen ollut jo nyt tosi väsynyt siihen että aamut menee töissä, päivät koulussa ja illat reenaamassa, mikä parasta; välillä joudun polkemaan viideltä aamulla 10km töihin. Seuraava jakso on yhtä helvettiä, maanantaina alkaa koeviikko joten aion nauttia tästä viimeisestä mukavasta jaksosta ennen kesälomaa. Seuraava jakso tulee olemaan pelkkää töitä, koulua ja reeniä, ei vapaa-aikaa kavereiden kanssa, kuusi viikkoa ja sitten on vihdoin loma.

You shut down and the conversation's over

Oo niin kiltti ja tuu viimeisen kerran mua halaamaan
Kertomaan mitä kauheaa tein
Tai jos on joku muu, joka saanut sut on ihastumaan
Sanoisit edes kiitos ja hei

Sä autoit mua kaatumaan
Ja nyt kun olen polvillaan
Mä oon sulle vain läpinäkyvä

Myönnän että mä en aina se helppo ja tasainen oo
Mutten loukannut sua tahallaan
Oot niin kummallinen etten mä tunnista kuka sä oot
Vaikka tunsin sut äsken kokonaan
Vai tosiaanko sä muutit sun mielen nyt unohdat kaiken ja eteenpäin meet

Mut pyydän vielä
Nyt mieti meitä
Ja sano se mulle et valehtelitko sä vaan

Jäämaisema

I can't remember the last time that this felt real
and how can you blame me for feelin' the way I feel?
I can take a little hesitating, I'll wait forever if its worth the waiting
give it up baby, what are you afraid of
love sucks when you don't know what it's made of

Pahan olon pulpetteihin piirretyn kanteen.
Pedon merkit on muotii tääl, eikä laput silmil lähimmäisen huolii nää.
Mut jos katseen nostaa omast navastaan, näät, että hiljasinkin huutaa omal tavallaan.

Täällä pyörii pieni piiri, mäkin oon tunnettu tuuliviiri.
Joskus mä tahdon saada ton jätkän ja sitten tahdon taas unohtaa sen.

Let me be myself, so i can shine with my own light.

I'm learning to live, living to learn.

Hymyile tai itket kuinka vaan, ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan.
And all my life, I've been waiting for someone like you,
To make me smile, you make me feel alive.
I've ever wanted in life, you make me smile - and I forget to breathe.

Oot niin kummallinen etten mä tunnista kuka sä oot,
vaikka tunsin sut äsken kokonaan.

Never opened myself this way, life is ours, we live it our way

All these words I don't just say and nothing else matters

Never cared for what they do, never cared for what they know.

En saanut sanoiksi sitä mitä mun sisälläni tapahtuu,
joten päätin ilmaista itseäni lyriikoilla tällä kertaa.

Sä et ole hullu

20. maaliskuuta 2014
Sain illalla BC:ltä viestiä; "oletko sä kunnossa? Et ole ollut oma itsesi..", vastasin että kyllä olen, olin juuri menossa ihanuudelle katsomaan sawia. Pakko kai se on myöntää itsellekkin että BC alkaa tuntemaan minut jo niin hyvin että se näkee kun en ole oma itseni. Kaikesta huolimatta, ilta oli ihana; syötiin ihanuuden kanssa, katsottiin sawia ja nukahdettiin. Sen viereen on aina yhtä ihanaa nukahtaa, se on vain liian täydellistä.

Tänään mulla on vuotanut koko päivän verta, aamulla nenä oli tukossa ja yön aikana tuntui että tukehdun, niistin ja luulin että se auttaisi, kyllähän se auttoi ja samalla onkin tullut verta vähän väliä. Huomenna hieronta, koko selkä on ollut yli viikon kosketusarka ja vähän väliä kipeänä..

21. maaliskuuta 2014
Koulu olisi alkanut kahdeksalta, aamulla en päässyt sängystä ylös, en vain halua nousta, menin kouluun kymmeneksi ja ensimmäisellä tunnilla kuulen opettajan suusta ne sanat; "sun täytyy nyt ryhdistäytyä". Sanoin vain että joo joo, ihan kun tarkottaisinkin sillä jotain. Oikeasti minua ei vain enää kiinnosta vaikka pitäisi.

Hieronnassa oli mukava käydä, hassua kuinka puoli vuotta sitten se oli maailman ahdistavinta ja varmaan olisi vieläkin, jos hieroja olisi tuntematon. BC:n seurassa jotenkin rentoutuu, uskallan olla oma itseni. BC:n mielestä olen iloinen ja reipas nuori nainen, mun mielestä on ihanaa kuulla tuollaista ihmiseltä joka tietää että olen jo monta vuotta elänyt reunalla. Huomenna aamusta lasten vahdiksi, toivottavasti ne piristäisi, edes vähän.

Dancing slowly in an empty room

Perjantaina BC hieroi etureisiäni ja kysyi, "oletko kertonut sille näistä sun arvista?", kysyin että miksi olisin, en minä niitä ala kellekkään erikseen esittelemään, "eikun ajattelin vain, kai aikuisena ihmisenä sitten kerrot sille jos sitä kiinnostaa?" Sanoin että kerron, jos X:ää joskus kiinnostaa mistä ne on, sanoin myös BC:lle etten enää itse edes erota niitä, ne on normaaleja minulle, ne on osa minua johon BC tokaisi, että kyllä ne näkee aivan selvästi.

Olen taas ollut viikon poissa kuvioista, yrittänyt kirjoittaa jotain mutta lopuksi kuitenkin olen painanut vain tallenna-nappia. Mun sisällä on yksi vuoristorata joka menee ylös ja alas, juuri samalla lailla kun mun tunteet ja mieliala, hyppii ylös ja alas, ei ole yhtäkään päivää milloin mielialat ei hyppelisi rajusti. Mun on niin hankala kirjoittaa, mun on niin hankala saada tämä kaikki sanoiksi, varsinkin vielä tällä typerällä kielellä..

There's a devil in the church

Mitä tarkoittaa jos ei tarinaan kuulu,
jos puhaltaa ikkunaan mut se ei ees huurru.

Vihaan ihmisiä jotka ovat aivan liian kapeakatseisia, vihaan ihmisiä jotka ei pidä kiinni siitä mitä on sovittu, vihaan ihmisiä jotka määräilevät minua, en tiennyt että osaan vihatakkin jotain, oi kyllä ainakin nyt. Haluaisin kaikkien muistavan sen, että elän omaa elämääni ja pyydän neuvoja jos niitä tarvitsen.

Sanoin että hukutan itseni torstaina kokonaan alkoholiin - en vain niitä huolia. "mutta eikö sulla ole nyt kaikki aika hyvin?" Oliskin. Voi kun olen hyvä esittämään että kaikki on hyvin. Silti on kaipuu, sisällä lähtemätön suru ja tuntuu kun sisuskalut olisi tuhannen sirpaleina. Hymyilen että peitän sen kaiken, hymyilen että olisin iloisempi.


Tekee mieli hakata päätä seinään niin kovaa että se lopulta menee siitä läpi. Kurssit menee päin persettä, koko koulu on tällä hetkellä niin syvältä. En jaksa keskittyä, istun tunneilla ja haaveilen, tulen kotiin ja lyön kirjat kaappiin, sinne ne jää, seuraavana päivänä muistan että tänään piti olla esitelmä valmis, en halua esittää mitään, en pysty siihen, siirrän vain tekosyillä niitä pidemmälle. Musta ei ole tällä hetkellä yhtään mihinkään muuta kun makaamaan peiton alle, siellä haluan olla, huomenna viimeinen koulupäivä tälle viikolle, yritän tsempata itseäni siihen, kohta alkaa neljän päivät vapaat.

Right here in my arms

"sun ei tarvitse pelätä" kuiskaat mun korvaani. Pidät musta kiinni, vedät mua lähemmäksi. Tunnen hengityksesi, olet lämmin vierelläni. En enää pelkää, olet mun turva. Nauramalla teet oloni rennommaksi, kuiskaat korvaani kauniita sanoja, tajuan että pelkoni on turha, kiitos siitä. Nukahdan viereesi ja herään vierestäsi, tuntuu vihdoin siltä että minä riitän tällaisena kun olen, minun ei tarvitse olla kun oma itseni.

You gotta find that inner strength

I hid my life behind a wall
and let no-one see me fall
I'm still here standing tall - after all
Pari parempaa päivää takana,
vielä nousen, vielä joskus.

Lähtövalmiina

En ole täällä enää kun päivät taas pimenee, en ole täällä enää kun lehdet tippuvat maahan ja kylmä ilma valtaa koko maan. En ole täällä enää kun linnut muuttavat pois, en ole täällä enää kun kaikki maan päällä kuolee kylmyyteen. Olen kaukana poissa kun ensilumi tulee, olen kaukana täältä kun tiet jäätyvät, olen valmis lähtemään.

Mulla ei sanat enää riitä, mun hymy ei hävivä koskaan.

Miten voit jaksaa, miten voi nauraa vieläkin

kuiskasit sanoja, aikasi loppuu ennen talvea

olet tehnyt lähtöä, olet saanut nähtyä

pääset sateelta suojaan

Uncover

Sain tiistaina ajokortin. Jipii. En voi uskoa että siitä on viikko kun olen viimeksi kirjoittanut. Niin paljon asioita on tapahtunut, aivan liikaa yhdelle viikolle. Kuitenkin, lopetin psykalla käymisen, sanoin että luulen pärjääväni omillani, olen aina tehnyt niin ja niin teen tästä eteenpäin. Tuli vastaan ihan mitä vain, pärjään omillani aina. Silti tämä viikko on sisältänyt aivan liikaa vuoristorataa. Hetken kaikki on hyvin, elämä hymyilee hetken ja minä myös. Sen pienen hetken jälkeen olen taas täysin hajalla, sen pienen hymyn jälkeen olen täysin rikki, silmistä huomaa etten ole onnellinen, hymyilen silti ettei kukaan huomaisi.