Under

Kaikki tavarat on ihan missä sattuu, mua ahdistaa tää kaaos vaikka ainahan tämä tällaista on. Tuntuu ettei tästä voi tehdä kotia vaikka haluan yrittää. Ehkä totun tähän ennen kun joudun uudestaan muuttamaan...jonnekkin. Tunteet on menneet tänään yhtä vuoristorataa, en oikein aina itsekkään tiedä missä mennään milloinkin koska olen aivan sekaisin. Tänään kuitenkin olen taas ollut astetta varmempi siitä että mulla on maailman ihanin ihminen rinnalla vaikkei aina siltä tunnu niin olen yrittänyt pitää sen mielessäni. Koska se on tällä hetkellä se ainoa jonka vieressä haluan seistä.


Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta, haluan olla samanlaisessa kunnossa vielä joku päivä kun vuosi sitten kun mun elämä ei ollut muuta kuin liikuntaa ja raejuustoa. Haluan taas saada kiinni siitä mitä treeni tuo tullessaan, kesti jalka sitä tai ei enkä usko että kestää. Pää ei kuitenkaan enää kestä tätä makaamista, haluan ryhdistäytyä ja saada edes vähän elämästä kiinni, en halua lihoa enää yhtäkään kiloa.