Battle scars

Veitsi ihollani, haluan painaa sen ihosta läpi. Haluan tuntea kipua, haluan nähdä verta. Sairasta, niin sairasta. "Sää et saa luovuttaa nyt" Haluan lopettaa syömisen. Uudestaan, kiduttaa itseäni. Ansaitsen sen kaiken. "Sää et saa luovuttaa nyt" Kyyneleet tippuu, veitsi puristaa jo ihoa, vielä vähän niin se menee rikki. Tunnen kipua jo nyt. "Sää et saa luovuttaa nyt" Haluan pois, tuntuu etten pysty enää kontrolloimaan itseäni, mielessäni pyörii vain se kuinka läski olen. Haluan vain viiltää enemmän ja enemmän. Se on sairasta, minä olen sairas. "Sää et saa luovuttaa nyt" Sama vanha noidankehä kutsuu minua, samat sairaat temput, samat sairaat ajatukset, haluanko todella palata siihen? kyllä haluan. "Sää et saa luovuttaa nyt" Nostan veitsen iholta. En pysty siihen, en enää. Itken niin paljon että kyyneleet loppuu kesken, huudan, lyön seinää ja ehkä vähän itseäni. En pysty siihen, mua ei ole tehty enää siihen. Olen heikko vai olenko sittenkin vahva? En tehnyt sitä vaikka liippasi liian läheltä. Se ei olisi saanut mennä noin läheltä, se vaan ei olisi saanut.