Pikkumusta, sitä pientä palleroa ei enää ole. Pikkumusta nukahti kauniisti syliini, kymmenen minuuttia niin se pieni oli jo poissa. Vaikea uskoa ettei sitä enää ole, en osaa vielä edes ajatella ettei se enää tule takaisin. *Pikkumusta oli elämäni tärkein asia, asia joka meni jokaisen asian edelle. Hetken se jaksoi olla vielä niin pirteä, minuutti minuutilta se sulki silmänsä ja lopulta se oli jo unessa. Siinä se pieni makasi, aivan elottomana. Rapsutin sitä vielä päästä ja jotenkin toivoin, että saisin sen herätettyä henkiin.
Olen yrittänyt olla vain menossa. Ensimmäinen päivä meni vain itkiessä, kävin treenaamassa 1½h muttei siitäkään meinannut tulla mitään, olin niin väsynyt siihen kaikkeen, halusin kuitenkin vain unohtaa hetkeksi kaiken, tuulettaa päätä ja tappaa ajatuksia. Kävin vielä eilen aamulla treenaamassa tunnin, kolme tuntia koulussa, istuin ja katsoin lasittuneena seinää, en yksinkertaisesti jaksa keskittyä mihinkään. Eilen kävin vielä hieronnassa, unohdin sielläkin hetkeksi kaiken vaikkakin mainitsin BC:lle pikkumustasta. BC sai unohtamaan kaiken, mitä enemmän se hieronta sattui - sitä enemmän vaan nauroin ja BC:kin sanoi, että olen outo asiakas, ainakin minulla oli hauskaa.
and I'm walking away
I let you fly, but I can't let go
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti