Myönnän, olin väärässä. Mun olisi pitänyt tietää paremmin, mun olisi pitänyt jo ensimmäisellä kerralla antaa olla ja antaa virran viedä. Mun olisi pitänyt viiltää vielä vähän syvemmältä, mun olisi pitänyt niellä vähän enemmän pillereitä...mun olisi pitänyt.. Mun olisi pitänyt kuunnella sinua. Tiedän ettet ole minkään arvoinen mutta tiedän myös sen etten ole minäkään. Kadun sitä etten kuunnellut sinua, kun käskit olla syömättä söin vielä sen yhden hedelmän lisää, yritin selittää että minulla on nälkä mutta huudat korvaani ettei se ole kunnon syy olla kuuntelematta sinua, kun käsket olla juomatta koska se turvottaa join vielä sen yhden lasillisen vettä, selitin että kurkkua kuivasi enkä enää meinannut saada nieltyä, huudat taas sen saman lauseen, se ei ole kunnon syy olla kuuntelematta sinua. Olin väärässä, pyydän anteeksi.
Ainoa asia jossa onnistuin oli juoksulenkit, huusit että juokse kovempaa läski, juokse vielä kilometri, juokse vielä kaksi, samalla voit vetää vielä kolmannenkin. Järjen pieni ääni kuiskasi korvaani että käänny seuraavasta mutkasta jo kotiin, et jaksa eikä sinun ole pakko. Kuitenkin sinun äänesi ylitti sen pienenkin järjen äänen mikä minulla oli vielä jäljellä. Juoksin koko ajan kovempaa, kaaduin koska jalat eivät kantaneet, haukoin henkeä ja haukuin itseäni paskaksi läskiksi. Nousin, kiihdytin, kaaduin, nousin, kiihdytin, kaaduin...ja samalla menetelmällä mentiin ties kuinka monta kilometriä eteenpäin, sinä olet läski, koska et jaksa.
En jaksa enää sitä ikuista itkua ja hampaiden puristusta siitä kun huudat että olen huono, en jaksa enää yhtään mitään. Olen menettänyt jo kaiken mitä minulla on.....paitsi sinut. Olet ainoa mitä minulla on jäljellä.. it's me and you baby..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti