I can see it in your eyes, deep inside you want to cry
Näinä hetkinä mietin kuinka paljon paremmin asiat olisi jos minua ei vaan yksinkertaisesti olisi olemassa. Tällä hetkellä yritän tappaa aikaa että pääsen treenaamaan, pääsen edes hetkeksi karkuun mun sairaita ajatuksia. Tällasina hetkinä mietin mua, mun menneisyyttä, mietin tätä päivää ja ehkä vähän tulevaakin. Pimeä huone, musiikki ja tämä blogi, mun ajatukset vaan virtaa enkä meinaa saada niistä kiinni. Olen hukassa, myönnän sen. Välillä mietin millainen olisin jos olisin silloin kolme vuotta sitten mennyt keskustelemaan näistä mun ongelmista, se oli se ainoa kerta kun mulle tarjottiin apua (vaikkakin sitä todellisuudessa tyrkytettiin.) Kuitenkin, sekosin täysin koska kaikki pakollinen ahdistaa entistä enemmän, sen jälkeen kukaan ei ole tarjonnut apua, ehkä myös siksi koska en ole ottanut sitä vastaan, en vain yksinkertaisesti osaa. Luulen etten ehkä ollut kolme vuotta sitten valmis juttelemaan kaikesta, koska enhän minä silloin ollut sairas? Tai ainakin niin uskottelin itselleni, muistan miettineeni vuosi myöhemmin että kunpa olisin hakenut silloin apua, kunpa olisin todella tehnyt sen ja mietin sitä edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti