I am back!

Uusi alku, tekee ehkä ihan hyvääkin. Monta kuukautta poissa blogimaailmasta, nyt on pakko palata takaisin rustaamaan omaa elämääni "paperille". Pienen pientä ulkoasun fiksausta on ollut. En vain halua tätä liikaa muuttaa, yksinkertainen on kaunista.

Uusille lukijoille tiedoksi, olen kuukautta vajaa 20-vuotias Pohjois-Pohjanmaalta. Taustalla vuosia syömishäiriö ja masennusjaksoja, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja helvetinmoista ahdistusta. Jotenkin vaan onnistun olemaan oman elämäni sankari, en edes muista miltä tuntuu elää elämää ilman sitä wttä on melkein koko ajan tuli perseen alla.


Vierelläni tätä elämää tallustaa karvalankamatto, eli ruskea portugalinvesikoira josta puhuttelen blogin puolella portugalilaisena. Portugalilainen tällä hetkellä asuu vanhempieni luona opiskelujeni takia. Minun luona se asustaa perjantaista maanantaihin. Opiskelen tällä hetkellä liikunnanohjauksen peruskurssilla ja samalla siivoan neljä kertaa viikossa baaria työkseni.

Niin ihana palata takaisin blogin ääreen. Tätä olen odottanutkin! <3

I apologize

One day the shadows will surround me
Someday the days will come to end
Sometime I’ll have to face the real me
Somehow I’ll have to learn to bend
And now I see clearly

All these times I simply stepped aside
I watched but never really listened
As the whole world passed me by
All this time I watched from the outside
Never understood what was wrong or what was right
I apologize.




One day I’ll face the Hell inside me
Someday I’ll accept what I have done
Sometime I’ll leave the past behind me
For now I accept who I’ve become
And now I see clearly

Looking for your answers.

Julkaisin vähän vanhoja tekstejä joita olen joutunut piilottelemaan. Olen muutenkin muokannut hieman ulkoasua. Pakko oli taas päästä piiloon tutuilta, nyt on turvallinen olo kirjoittaa.

Ruoka ei ole maistunut moneen päivään, itse asiassa vasta tänään ensimmäisen kerran koko viikolla, onhan nyt jo perjantai. Ruoka vain tökkii, ei mene alas ja tuntuu että tulee heti ulos. Sen takia olo on voimaton jatkuvasti, nälkää ei ole mutta olen sitäkin ärtyisämpi.

Äiti kysyi voinko oikeasti hyvin, vastasin että joo mutta tiedän että se oli valhe.


And you’ll tell all your friends
you met a little someone special
who likes to dance.


Tutustuin reilu viikko sitten ihmiseen, se työskentelee baarimikkona Apollossa. Sunnuntaina töiden jälkeen se tuli mun luokse. Haluaisin ajatella sitä pelkäksi yhden yön jutuksi. Tiedän että se oli sitä, silti sulan kun se katsoo mua sen ruskeilla silmillä. Kyseinen henkilö on entinen nisti, nykyinen viihdekäyttäjä, eli kai voisi sanoa että nisti edelleen. Se on ehkä pelottavinta, että kun sain tietää että tyyppi on nisti se alkoi kiinnostamaan entistä enemmän. Onhan hänellä lapsikin ja tyyppi on kyllä täys kusipää. Silti.

Täällä taas.

Nyt kunnollista päivitystä. Pitkästä aikaa. Tämä kesä on ollut yhtä vuoristorataa.

Viikko sitten erottiin Tonin kanssa, asutaan edelleen ainakin tämä kesä yhdessä joka tekee elämästä ihan helvetin raastavaa. Kaikesta tekee raastavempaa se, että molemmat haluaisi jäädä tähän asuntoon asumaan vaikkakin olen luvannut Tonille että hän jää tähän. Silti en voi mitään sille, että olen tykästynyt tähän asuntoon ihan täysin enkä haluaisi tästä luopua.


Eron jälkeen viiltelin kerran, lisäksi vedin yhden lääkeyliannostuksen ja samaisena iltana ratkesin ryyppäämään. Raha-asiat on mennyt alkoholin takia ihan sekaisin ja Toni on koko ajan minulle lainaamassa rahaa. Olen taas yrittänyt alkaa viettää enemmän aikaa salilla ja vähän katsoa mitä suusta menee alas.

Jos pitää jotain positiivista hakea niin menin takaisin tk:hon juttelemaan. Parin-kolmen viikon päästä pitäisi tulla mielenterveystoimistolta ihminen joka antaa tarinani perusteella arvion.

Välillä elämä on ihan ok, mutta eniten on päiviä kun en haluaisi lähtä kotoa. Huomenna ja ylihuomenna olen menossa festareille ja ahdistaa se ihmispaljous. Eilen mietin jo lipun myymistä, raha-tilanne helpottaisi edes hiukan mutta kyllähän varmaan kaikki sen tietää että ryyppäisin nekin rahat alas.

Uusi osoite!!

Vaihdan blogin osoitetta, uusi osoite on tahtitaivas-farfromhome.blogspot.com. En tiedä vaihtaako bloggeri tämän automaattisesti joten pistäkää talteen! :)

Wrong side of heaven

So you can keep me inside the pocket
of your ripped jeans, holdin' me closer
'til our eyes meet, you won't ever be alone
wait for me to come home.



And if you hurt me
well, that's OK, only words bleed
inside these pages you just hold me
and I won't ever let you go.

When I'm away
I will remember how you kissed me
under the lamppost
back on 6th street
hearing you whisper through the phone,
"wait for me to come home."
Itken ja masennun, kohta mä olen taas yksin.

There is a demon inside

Everybody hurts
Everybody bleeds
Everybody bends to fill a need
Everybody's born with their own curse
And I'm not alone

Everybody cries
Everybody breathes
Everybody wants to feel they're free
Deep inside I know what I am worth
A life of my own

I know I'd hurt you, deserted you
And now I see it clear
I pulled you closer, tighter
'Cause I knew you'd disappear

I remember when all the games began
remember every little lie and every last goodbye
promises you broke, words you choked on
and I never walked away, it's still a mystery to me

Viisi viikkoa ilman tätä, ilman kirjoittamista. Viiden viikon aikana olen ollut niin kuollut sisältä ja toisaalta taas niin täynnä energiaa. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietin maailman ihanimman viikon ruotsissa Sweden Rock festareilla. Tutustuin niin ihaniin ihmisiin ja sain olla poissa kaikesta paskasta ja oikeasti hengittää. Ensimmäinen yö meni itkiessä paskaa oloa, muuten kaikki oli oikeasti hyvin. Juttu kulki kaikkien kanssa ja alkoholia virui kurkusta alas. Muistutin itseäni mitä olin 1½ vuotta sitten, mietin jo silloin että tätähän voisi jatkaa pidempäänkin. Tämähän on oikeasti taas hauskaa, hauskaa olla joka vitun ikinen päivä kännissä. Tutustuin myös yhteen ihmiseen. Mietin vielä kerronko hänestä ollenkaa blogin puolella. Ehkä joskus.

Helpottavaa päästä tänne, mulla on ollut ikävä blogia ja teitä <3

Voin tehdä joskus myös swedenistä erillisen postauksen, olihan se aivan mahtava reissu. En olisi ikinä voinut kuvitella että se onnistuu noin hyvin. Kerroin aiemmin että haen tk:sta apua. Se koko homma kusi aivan täysin. Toukokuun alussa piti olla toinen aika. Samana päivänä tuli viesti että se aika joudutaan perumaan ja että sairaanhoitaja ottaa yhteyttä uudesta ajasta. Odotin monta viikkoa eikä mitään kuulunut. Soitin ja sain ajan 4.6, se piti kuitenkin peruuttaa kun en muistanut koko swedenin reissua joka oli juuri tuolloin. Se tyyppi sielä puhelimessa sanoi että siitä ei voi varata uutta aikaa suoraan joten sain 15.6 soittoajan että sovin suoraan sh:n kanssa uudesta ajasta. Mitään ei ole kuulunut eikä kukaan ole soittanut. En edes enää jaksa tapella itselleni uutta aikaa. Turhauttaa. Olen ennenkin pärjännyt pääni kanssa joten miksi en pärjäisi jatkossa. Menen sitten uudestaan kun olen taas hajoamispisteessä - tai sitten menen suoraan päivystykseen.

Ffdp, eli Five Finger Death Punch on parasta terapiaa. Bändin biisit on niiiin ihania. Itku ei ollut kaukana swedenissä kun viimeisenä päivänä näin bändin livenä. Keikan aikana pyöri kaikki paska mielessä, onneksi keikan päätyttyä pystyin hautaamaan sen kaiken paskan hetkeksi ja levittämään hymyn itselleni. Ehkä alkoholi auttaa asiaan. Se auttaa hymyilemään. Nyt on liikaa asiaa, liikaa kerrottavaa. Pakko jakaa eri postauksiin, ette muuten jaksa lukea mitään. Lyhyesti sanottuna; mun pää on yksi pyörremyrsky tällä hetkellä, mutta kuulette minusta myöhemmin, lupaan kertoa kaiken <3

I'm drowning in the bottom of a bottle.

No one ever has to face tomorrow,

but I'm the one that has to face me.

It's the demons I've created for myself.

It's hard for me to understand myself.

Are we born to be broken.

Someone tell the heavens I'm ready to escape.

This is not what I wanted not what I need,

take it all, tear it all, rip it all away.

Are we born to be broken

I remember when all the games began
remember every little lie and every last goodbye
promises you broke, words you choked on
and I never walked away, it's still a mystery to me

Viisi viikkoa ilman tätä, ilman kirjoittamista. Viiden viikon aikana olen ollut niin kuollut sisältä ja toisaalta taas niin täynnä energiaa. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietin maailman ihanimman viikon ruotsissa Sweden Rock festareilla. Tutustuin niin ihaniin ihmisiin ja sain olla poissa kaikesta paskasta ja oikeasti hengittää. Ensimmäinen yö meni itkiessä paskaa oloa, muuten kaikki oli oikeasti hyvin. Juttu kulki kaikkien kanssa ja alkoholia virui kurkusta alas. Muistutin itseäni mitä olin 1½ vuotta sitten, mietin jo silloin että tätähän voisi jatkaa pidempäänkin. Tämähän on oikeasti taas hauskaa, hauskaa olla joka vitun ikinen päivä kännissä. Tutustuin myös yhteen ihmiseen. Mietin vielä kerronko hänestä ollenkaa blogin puolella. Ehkä joskus.

Helpottavaa päästä tänne, mulla on ollut ikävä blogia ja teitä <3

Voin tehdä joskus myös swedenistä erillisen postauksen, olihan se aivan mahtava reissu. En olisi ikinä voinut kuvitella että se onnistuu noin hyvin. Kerroin aiemmin että haen tk:sta apua. Se koko homma kusi aivan täysin. Toukokuun alussa piti olla toinen aika. Samana päivänä tuli viesti että se aika joudutaan perumaan ja että sairaanhoitaja ottaa yhteyttä uudesta ajasta. Odotin monta viikkoa eikä mitään kuulunut. Soitin ja sain ajan 4.6, se piti kuitenkin peruuttaa kun en muistanut koko swedenin reissua joka oli juuri tuolloin. Se tyyppi sielä puhelimessa sanoi että siitä ei voi varata uutta aikaa suoraan joten sain 15.6 soittoajan että sovin suoraan sh:n kanssa uudesta ajasta. Mitään ei ole kuulunut eikä kukaan ole soittanut. En edes enää jaksa tapella itselleni uutta aikaa. Turhauttaa. Olen ennenkin pärjännyt pääni kanssa joten miksi en pärjäisi jatkossa. Menen sitten uudestaan kun olen taas hajoamispisteessä - tai sitten menen suoraan päivystykseen.

Ffdp, eli Five Finger Death Punch on parasta terapiaa. Bändin biisit on niiiin ihania. Itku ei ollut kaukana swedenissä kun viimeisenä päivänä näin bändin livenä. Keikan aikana pyöri kaikki paska mielessä, onneksi keikan päätyttyä pystyin hautaamaan sen kaiken paskan hetkeksi ja levittämään hymyn itselleni. Ehkä alkoholi auttaa asiaan. Se auttaa hymyilemään. Nyt on liikaa asiaa, liikaa kerrottavaa. Pakko jakaa eri postauksiin, ette muuten jaksa lukea mitään. Lyhyesti sanottuna; mun pää on yksi pyörremyrsky tällä hetkellä, mutta kuulette minusta myöhemmin, lupaan kertoa kaiken <3

I'm drowning in the bottom of a bottle.

No one ever has to face tomorrow,

but I'm the one that has to face me.

It's the demons I've created for myself.

It's hard for me to understand myself.

Are we born to be broken.

Someone tell the heavens I'm ready to escape.

This is not what I wanted not what I need,

take it all, tear it all, rip it all away.

Sick bitch, psychopath

Look into my eyes, it's where my demons hide.

There's a war inside my head
Sometimes I wish that I was dead, I'm broken
So I call this therapist
And she said, "Girl, you can't be fixed, just take this."

I'm tired of trying to be normal
I'm always over-thinking
I'm driving myself crazy
So what if I'm fucking crazy?

And I don't need your quick fix
I don't want your prescriptions
Just 'cause you say I'm crazy
So what if I'm fucking crazy?


Netflix-sarjoja, syön purkista,
Voisin siivota, mut kenen takia?
Kahvi laimeeta, tänäkin aamuna.
Mitähän sulle, mahtaa kuulua?

En ehkä osaa sulle puhua,
Jos annetaan ajan kulua,
Sun flanellii haluun lainata,
Pikkupäissään kesäiltana,
Mulla on ikävä sua.

Anna anteeksi jos mä oon kummallinen
Tai koitan muuttua, älä halveksi jos näät
Kun pussailen, pilkun jälkeen pihalla.
Ainakun en, mä melkein soitan.

Liian kauan poissa täältäkin. Pahoitteluni.
Liian paljon biisejä jotka muistuttaa menneisyydestä tai jostakin henkilöstä.
Olen silti hengissä tai ainakin happi kulkee.
Kirjotan myöhemmin lisää, nyt toivottavasti nukkumaan!

Lift me up

I saw the Devil today, and he looked a lot like me.

Kävin tänään uudestaan tk:ssa. Se ensimmäinen aika oli siis maanantaina. Juteltiin tänään melkein kaksi tuntia, tein kolme testiä jonka perusteella minulla olisi vakava masennus ja vakava ahdistuneisuushäiriö. Maanantainakin sain testistä vakavan masennuksen. Vielä pitäisi lääkärin katsoa ja sanoa mielipiteensä. Seuraava aika on 4.5. Vuosia kestävällä paskalla on kohta nimi, ihan oikea nimi.

Ollaan Sinilinnun kanssa puhuttu viime aikoina todella paljon meidän tunteista. On käynyt ilmi että molemmat tykätään toisistamme jollain tasolla enemmän mitä normaalista kaverista. Tilannehhan on ihan paska. En tavallaan edes tiedä haluanko oikeastaan olla kenenkään kanssa, tai haluan mutta... en tiedä. Mun pää on ollut yhtä vuoristorataa asian suhteen. Enkä oikeastaan edes tiedä mitä mun pitäisi ja mitä haluan tehdä.


Toni ja Sinilintu on kuin yö ja päivä. Vaikka Toni yrittää opetella olla tukena ja yrittää olla ihana ja niinhän se onkin. Tänään tk:ssa kysyttiin kehuuko Toni minua, vastasin kyllä vaikka tuntuu välillä etten saa, tiedän kuitenkin että Toni yrittää.

Olen jo pitkään, todella pitkään halunnut tulla kertomaan rakkaimmasta asiasta maan päällä. Olento jonka takia mun on vain yksinkertaisesti pakko jaksaa. Olen kertonut pikkumustasta ja siitä kuinka pikkumustan poismeno oli elämäni rankin päätös ikinä. Tämä kyseinen olento kantaa blogin puolella nimeä portugalilainen joka tulee suoraan neitosen rodusta, portugalinvesikoira. Kaksi vuotta sitten kun muutin pois kotoa elin koirattomana. Johtuen siitä että ne kaksi vuotta asuin "asuntolassa". Koirat asui porukoilla mutta treenasin niiden kanssa silti aktiivisesti. Koirat ovat siis minulle olleet aina perheenjäseniä, harrastekavereita ja suoraan sanoen mun parhaita kavereita. Kuitenkin viime helmikuussa sain portugalilaisen ihan kokopäiväisesti osan arkea. Enkä kadu sitä että otin sen asumaan meille. Se tuo iloa mun elämään ja rutiinia. Portugalilainen pitää huolen etten pysty jäämään päiväksi masentumaan sängyn pohjalle.

Kuitenkin tämä pieni ruskea ihanuus syntyi 27.12.2011 ja muutti meille maaliskuun 2012 ensimmäisinä päivinä aivan puolivahingossa. Tällä hetkellä neidillä on kokoa 52cm ja reipas 23kg, ikää jo 3v ja risat. Luonteeltaa tuo pieni on aivan kuten minä. Läheisyydenkaipuinen kiltti tyttö, äitin pieni nössykkä joka ei tee edes kärpäselle mitään. Hyppii vain mammaa vasten

Kuussa tuulee

Ei pitäis liikaa yrittää,
et saisin jonkun itsestäni pitämään.
Tiedän mitä oon ja mitä teen,
jos sä sen näät et pysty ohi menemään
ja kaikki voi joskus rikkoutuu.
Mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu.


Ollaan Tonin äidin ja isäpuolen luona. Kaikki on mennyt ihan päin persettä. Tokaisin eilen kun tultiin että ehkä irtiotto kotoa tekee minulle hyvää. Voisinpa nyt perua sanani. Kaikki on mennyt kirjaimellisesti ihan päin vittua. En tiedä mitä pitäisi tuntea tai mitä edes tunnen. Olenko iloinen, surullinen, ahdistunut vai vittuuntunut. En ole mitään tai sitten olenkin aivan kaikkea. Henkeä ahdistaa ja en osaa olla mitenkään päin. Kaikki on huonosti. Joka asennossa. Vaikea olla yksin ja rauhassa. Joko Toni tai Tonin äiti tulee kyselemään mikä on, pakko on valehdella kun en tahdo pilata tunnelmaa entisestään. Mun on nyt vaikea olla. Vaikea olla minä.


Yhdeksän päivää tk aikaan. Eli lähinnä tarkoittaen ensi viikkoa. Ne menee lähinnä varmaan siinä että mietin kaikkea. Aivan kaikkea. Stressaan. Räjäytän pääni vain miettimällä kaikkea turhaa. Mitä mun pitää sanoa, mitä mun pitää muistaa. Entä jos joku unohtuu? Epäilen tuleeko musta oikeasti parempi ihminen hoidon myötä ja millaiseksi muutun. Pelkään ettei Toni jaksa olla mun tukena tai katsoa mua niin pitkään. Pelkään että tulee joku liian iso takapakki miksi mun viimeinenkin elämänilo katoaa. Pelkään että tulen hylätyksi juuri sillon kun tarvin eniten tukea.

Niin monta vuotta takana tätä tunneryöppyä. Välillä niin syvällä ja välillä taas jopa ihan kohtuullisen pinnalla. Mitä musta tulee ilman tätä? Voiko edes sanoa että olen sillon oma itseni? Olen niin tottunut tähän tunneryöppyn. Masennukseen. Ahdistukseen. Viiltelyyn. Tähän että on koko ajan ihan rikki, siihen ettei mikään ole sisällä kokonaista. Jopa siihen haluun tappaa itsensä. Monesti olen todennut, että olen liian heikko tähän elämään, ei elämää ole tehty näin heikkoja ihmisiä varten.

Moni ei tiedä sitä asiaa, ei oikeestaan kukaan koska en ole ikinä kenellekkään uskaltanut kertoa. En edes Tonille ettei se ymmärrä tätä väärin. Mutta olen täysin tunteeton ihminen. Tai en ehkä täysin, tunnen surua ja ahdistusta, kaikkia mikä on negatiivista. En kuitenkaan osaa tuntea iloa, voin hymyillä ja olla iloinen mutten tunne onnea, en rakkautta, en iloa, en mitään. Läheisyys toi minulle ennen turvallisuuden tunnetta, nykyään se ei tunnu miltään. Mikään ei tunnu miltään. Tätä on ollut aiemminkin. Silloin kun olin aivan liian pohjalla kaikkien vihreiden miesten seurassa.

Nyt seison reunalla, mä olen valmiina.

Second chance

Nyt mennään näin, parempaan päin
hän sanoi ja otti mua kädestä kii
silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin
kuin etukäteen huomista suunniteltiin.


Mun mieli on tällä hetkellä kun yksi pyörremyrsky. Toni on monesti kehottanut minua hakemaan apua, tiistai yönä se sitten tokaisi että "mene sinne hoitoon!", keskiviikkona soitin kun soitinkin terveyskeskukseen. En vain jotenkaan usko että sieltä apua saisin. En vain usko. Liian monia juttuja kuullut että työnnetään vain lääkkeet kouraan ja kotiin. Lääkkeitä joita en edes halua syödä. En vain tahdo. Pelottaa että menee överiksi. Se pieni heikko hetki yksin ja koura täynnä pillereitä. Se olisi niiin minua. Heti luovuttamassa kun mahdollisuus tulee.


Itkin eilen Tonille kuinka meidän suhde kuoli kun muutettiin yhteen. Ehkä en tarkoittanut sitä niin, sanoin sen vain niin. Kuitenkin pää on niin sekaisin etten edes tiedä missä tahdon olla, mennä ja kenen kanssa. Toni on kuitenkin se ketä rakastan yli kaiken, en vain tahdo muuta. Kaikki on vaan mun päälle liian hankalaa ja liikaa. Tuntuu kun haluaisin painaa pausea ja miettiä hetken. En vain voi, pakko elää mukana tässä paskassa. Suoraan sanoen en edes tiedä miksi olen tässä pääni kanssa näin sekaisin.

Sain tk ajan 20.4. Kuulemma jos tuonne asti en kestä on pakko mennä akuuttiin päivystykseen. Sanoin että enköhän kestä. Soittaminen ei ollutkaan niin vaikeaa kun olin kuvitellut. Ehkä olen nyt parempi ihminen, ainakin omasta mielestäni. Pakko kai jotain on tehdä, en vaan enää kohta tunnista itseäni..

Ois helppo heittää kaikki kliseet peräkkäin

mut usko pois mä pettyvän pessimistinkin näin.

Eikä sen leuka ollut rintaan päin,

ois helppo muttua kyyniseksi 

kun ei elämä tehnytkään onnelliseksi.

You're every line, you're every word, you're everything

Mä vannon ja vannon ja vannon
huomenna sekoiluni päättyy
mut ehkä tiedät.
Mä jatkan ja jatkan ja jatkan
kunnes sun sydämesi särkyy
ja jätät meidät.
Rakas onnea matkaan
sinä ansaitset kultaa.

Hei älä ikinä enää yhdenkään ihmisen anna,
sua kohdella niinkuin mä kohtelin, loukkasin ja haavoitin sua.
Älä rakasta ketään, joka voi olla niin julma,
mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin ja haavoitin sua.



Mä tunnen mä tunnen mä tunnen
muistosi lähelläni vielä
ja pyydän anteeks´.
Sä löysit sä löysit jo toisen
ja mun on sun annettava mennä
nyt hänen luokseen.
Rakas onnea matkaan
sinä ansaitset kultaa.

Toivon että hän pitää, paremmin onnesta huolta,
rakas onnea matkaan
sinä ansaitset kultaa.
Koska tämä biisi.
Liian paljon paskoja muistoja, liikaa aivan kaikkea.
Koska olen sairas, niin sairas. Hullu. Sekopää.
Se olen vain minä. Valitettavasti.

Dear God

"It's easy for you, you're pretty."

Nothing hurts more than being
disappointed by the single person
you thought would never hurt you.
8. maaliskuuta 2015

Tuot kätesi mun lähelle. Otat kiinni olkapäästä. "Pääset parempaan paikkaan, lupaan sen.." kuiskaat hiljaa korvaani. "Et ole enää onnellinen.. huomaan sen" jatkat. Äänesi kuulostaa kuolemalle. Sinä olet kuolema, minä tiedän sen. Mustiin pukeutunut enkeli jolla on vaatteet riekaleina, niin myös sydän. Tunnen sinut, olen ollut mukanasi jo aiemmin. Tapasimme kuusi vuotta sitten, etkö muista?

Kylmät väreet valtaavat kehon kun kosket minuun. Sinun kylmyys tarttuu. Olen ruma läski, tiedän sen. "Sinusta ei ole täällä mihinkään" kuiskaat korvaani. Päässäni pyörii kaikki mitä elämässäni tällä hetkellä on mutta siellä ei ole yhtäkään ainutta asiaa joka ei voisi elää ilman minua. Onko sitten syytä jäädä? Miksi edes jäädä etsimään syytä elää?


Vanhoja merkintöjä mitkä ei ikinä pääseet julkaisuun asti. Istuin yksin vessassa, itkin ja veri valui jalasta kun kirjoitin. Luoja haluaisin lopettaa viiltelyn, se vaan ei ilmeisesti ole mahdollista. Tai onhan se, totta perkeleessä se on. En vain taida haluta sitä tarpeeksi. Kaikista pelottavinta tässä kaikessa on ehkä se, kun katson itseäni silmiin peilistä voin nähdä sen kaiken hulluuden mun päässä, se vain loistaa liian kirkkaasti läpi. Olen aivan liian heikko tälle elämälle, ei mua ole tehty tällaiseen. Ihme että olen selvinnyt tähänkin asti hengissä.

Eilen oltiin Sinilinnun kanssa baarissa. Mun piti olla vain kuski joka kuitenkin päättyi siihen että ajoin kännissä kotiin. En ehkä ikinä ole ollut niin kauhuissani jostakin, tai ainakaan poliiseista.

Laitoin tuonne sivupalkkiin myös sähköpostin blogille. Sinne voi laittaa viestiä jos haluaa kysyä jotain tai on muuten vaan asiaa. Minä kyllä vastailen mielelläni. Kun hiiren vie @-merkin kohdalle säpöni tulee näkyviin, mitään ei tarvi siis klikkailla.

8. maaliskuuta 2015

Tuot kätesi mun lähelle. Otat kiinni olkapäästä. "Pääset parempaan paikkaan, lupaan sen.." kuiskaat hiljaa korvaani. "Et ole enää onnellinen.. huomaan sen" jatkat. Äänesi kuulostaa kuolemalle. Sinä olet kuolema, minä tiedän sen. Mustiin pukeutunut enkeli jolla on vaatteet riekaleina, niin myös sydän. Tunnen sinut, olen ollut mukanasi jo aiemmin. Tapasimme kuusi vuotta sitten, etkö muista?

Kylmät väreet valtaavat kehon kun kosket minuun. Sinun kylmyys tarttuu. Olen ruma läski, tiedän sen. "Sinusta ei ole täällä mihinkään" kuiskaat korvaani. Päässäni pyörii kaikki mitä elämässäni tällä hetkellä on mutta siellä ei ole yhtäkään ainutta asiaa joka ei voisi elää ilman minua. Onko sitten syytä jäädä? Miksi edes jäädä etsimään syytä elää?


Toissapäiväisiä mietteitä. Veri valui jalasta, itkin ja kirjoitin paperille. Toni kysyi eilen, olenko harkinnut enemmän sitä ammattiavun hankkimista. Kysyin mielenkiinnosta että miksi, tuntuu etten sellaista tarvi. Sehän on niille jotka ovat oikeasti sairaita. "Sää oot kokoajan masentunut, alat itkemään ihan pienestä, viiltelet.." oh fuck, yritin vain pitää mielessä etten ole oikeasti sekaisin tai pitäisikö sanua "tarpeeksi sekaisin" hakeutumaan hoitoon.

Hate today, no love for tomorrow

Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut
ja työni tehnyt, lapsenikin kasvattanut.
Luokseni tulkaa, katsokaa että kaunis oon,
huuleni punatkaa ja jotain punaista päälleni pukekaa - niin matka voi alkaa.


I am I, I am me, I'll never change my ways
I'm a monster, and that's how I'll stay.


Tuntuu kun.. ei tunnu miltään. Olen tyhjä sisältä, tunteeton paska. Miksi edes olen ja hengitän, kun en voi olla oikein mitenkään. Liian hankala selittää. Minä ja veitsi ollaan pysytty erossa vaikkakin mieli on tehnyt tehdä kaikkea tyhmää. Tuntuu kun ei vaan ole mihinkään.


Ensi viikolla alkaa työt tai käynhän nytkin töissä, vain viikonloppuisin. Ensi viikosta lähtien käyn töissä arkisin ja viikonloppuisin. I'm gonna die. En tiedä jaksanko kauaa. On kai sekin parempaa tekemistä kun istua päivät yksin kotona. Saan hymyillä ihmisille päivittäin, huonoina päivinä se tulee oleen niin paskanjäykkää virnistystä. Hymy on paras tapa piilottaa kaikki, saan edellenkin kommentteja "sää jaksat aina nauraa!" "sää olet aina niin iloinen.." ja sinä päivänä kun en ole multa tivataan onko mulla joku hätänä. Sillon mulla vaan tekis mieli huutaa täyttä kurkkua "MUA MASENTAA, ANNA MUN OLLA. MÄ TAHDON TAPPAA ITSENI, EI TÄSSÄ MITÄÄN UUTTA OLE, AINAKAAN MINULLE." Mutta se tulee ulos sellaisena pienenä virnistyksenä ja sanon "ei mulla ole hätää." Eihän mulla ikinä.

On mussa sittenkin ehkä jotain uutta. Jaksan nimittäin katsoa jo edes vähän tulevaisuuteen. Pieniä pilkahduksia vain etten pety, sitten on taas helvetti irti. Osaan jo ehkä vähän joskus kun muistan sanoa "..sitten joskus" Ehkä se on jo jotain edistystä johonkin asiaan.

Nightmare

Dragged ya down below, down to the devil's show,
to be his guest forever.
Hate to twist your mind but God ain't on your side.

Huomenna tatuointiaika. Pitää herätä jotenkin minulle nykyään todella aikaisin, joskus 9-10 väliltä että ehdin lenkittää portugalilaisenkin ennen lähtöä. Jännittää, pelottaa, olen ehkä jopa vähän kauhuissani mutta myös innoissani ja odotan kovasti että saan kuvan kehooni. Kuva jolla on merkitys, kuva jostain jolla on merkitys varmaan koko elämäni ajan.

Mulla on koko päivän kuumottanut tulla kirjoittamaan, jotenkin on vaan pakko päästä purkamaan. Tuntuu kun olisin taas romahtamassa, monta päivää jo yrittänyt. Olen ollut pitkään hyvin allapäin, itkuinen ja ehkä vähän kärttyinenkin. Käytiin tänään kirjoittamassa vuokrasopimus uuteen kämppään. Eilen mietin että miten tämä voi kestää, silti tajusin että en tahdo kuitenkaan erota. Välillä vaan tuntuu ettei tästä tule mitään.


Suurin osa on kuitenkin asioita mitä tapahtuu mun päässä. Viilsin tänään, yeah i did it. Sairasminä sanoisi ettenhän minä viiltänyt, ei tuota lasketa viiltelyksi. Pari harmillista viivaa jalassa, joista Tonikaan ei tiedä mitään.

Tänään nukuttiin päikkärit, tai lähinnä Toni nukkui. Ensimmäisen vartin jälkeen mun oli pakko lähtä pois. Läheisyys tuntui pahalta, se että tunsi toisen tuntui pahalta. Eilen kun mulla oli paha olo Toni otti mua autossa kädestä kiinni, kämpillä se kysyi saako se antaa halin. En edes halua sanoa miltä ne kaksi tekoa tuntui - ei miltään. Vika ei ole Tonissa, se on maailman ihanin ihminen kenet tiedän. En vain halua päästää ketään nyt lähelle, enkä halua ketään lähelle. Tuntuu että olen täynnä pieniä säröjä ja ulkokuori on vain ainoa asia joka on ehjä. Olen niin hukassa kaiken kanssa. Haluan vain pois.

Lost in paradise

Piti tulla jo toissapäivänä kirjoittelemaan, kiinnostus kuitenkin kohdistui juuri silloin toisiin asioihin. Toissapäivänä käytiin katsomassa kahta kämppää ja saatiin toinen niistä, 58,5m2 iso kaksio, se on meidän. Unelma koti, maailman ihanimman ihmisen kanssa. 1.4 tuosta pitkätukasta tulee virallisesti minun avopuoliso <3 Yritetään saada mulle tatuointiaikaa ensi viikolle, anyways jos ensi viikko ei passaa niin viimeistään 10.3 saan pikkumustan ikuisesti mun mukaani. Se pieni enkeli kulkee sitten aina mukana mihin ikinä menenkin. Toinen tatuointiaikakin pitäisi varailla, haluaisin, tai olen kyllä jo monta vuotta halunnut, tatuoida lintuaiheisen kuvan, liittyen kaikkeen tähän. Sh, kaikki mitä mun mielessä on ollut ja on osaksi edelleen. Voisin laittaa siitä kuvaa tänne jos se onnistuu mieleni mukaisesti.

En osaa elää

not happy, not sad, but empty.

Tiedän sun lähtevän joskus täältä pois
mut en tahtois nähdä sitä päivää.

Ikuinen jälki sinusta minuun jää
mut kaunein on se tunne, miten mulle lauloit.

Myönnän, että pelkään, suuri tuntematon on
se jonne täältä lähdetään.
Voiko rukouskaan ketään auttaa, tuntematon vastaanottaa
meistä paatuneimmankin.

I have lost myself again,

lost myself and I am nowhere to be found.

Yeah I think that I might break,

I've lost myself again and I feel unsafe.

Loppujen lopuksi meistä jokainen on yksin tai yksinäinen,
vaikka ihmisiä olisi ympärillä niin tuntuu että olisin yksin.
Olen pitkään, liian pitkään halunnut polttaa kuvan
minkä sain Helmeltä 18-vuotis synttärilahjaksi,
tänään tein sen. Vihdoin tein sen.
Tuntuu kun meidän ystävyys olisi palanut siinä mukana,
tai niinhän se paloi.

Tuntuu kun olisi pakko jatkaa eteenpäin, en vain siltikään voi unohtaa.

Pray for me

Välilehdet täynnä Saton kämppiä. Pitkä keskustelu joka päättyy lauseeseen "Ehkä meidän pitäisi jutella". Just kun sain elämää edes hiukan järjestykseen, olin enemmän kun puoli päivää onnellinen niin kaikki kaatuu niskaan. Viilsin, viilsin ihan vitusti. Eikä edes kaduta. En tiedä olenko taas tulossa hulluksi koska jälkifiilis on aivan sama mitä oli ennen viiltämistä. Ennen kaduin aina heti kun näin veren valuvan. Nyt halusin vain viiltää lisää. Musta tuntuu ettei ole enää ketään kelle puhua, ei ole ystävää joka kuuntelisi tämmöisiä asioita, kyllähän iloisia uutisia voi kertoa kelle vain.

Tuntuu että yritän taistella ihan liikaa. Yritän taistella siitä että pysyn hengissä ja samalla parisuhteesta. Musta tuntuu että pian tulee kohta jolloin mun on vaan pakko luovuttaa jommasta kummasta, joko itseni kanssa tai parisuhteen. En halua viedä itseäni itsemurhaan, vielä vähemmän haluan menettää Tonin. Olin ostamassa Tonille ehkä maailman söpöintä ystävänpäivälahjaa, halusin vaan muistaa mun elämäni rakkainta ihmistä koska viimeisen vuoden aikana olen menettänyt ne kaikki tärkeät. Nyt musta tuntuu siltä että jos sen lahjan ostan niin tulen huomenna itkemään silmät päästä yksin kotona se lahja kädessä miettien että joskus mullakin oli niinkin rakas ja ihana ihminen elämässäni. En taida ansaita ketään enkä taida tehdä hyvää kenellekkään. Paha saa palkkansa, aina.

That drunken kiss,

seems like a lie.

Don't say it's forever and then say goodbye.

Minä sinua vaan

Kaikki aina jää, ainakin minulla, niinkun tämä blogikin. Olen kuitenkin hengissä. Välillä hyvissä ja välillä vähän huonommissa voinneissa. Olen toteuttamassa unelmaani, josta en halua sen enempää blogin puolella vielä puhua koska haluan sen olevan yllätys. Olen muuttamassa elämääni ja vahvasti näyttää siltä että 2015 tulee olemaan muutoksien vuosi. En puhu elämäntavoista, en laihdutuksesta niinkun joku saattaisi näin helmikuun alussa luulla, puhun niistä myöhemmin tänne blogiinkin kun asiat ovat ajankohtaisia.


Voisin kirjottaa tähän lyhyesti, mitä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut.

- Täytin 19 tammikuun lopussa
- Vihdoin loppu se pirun koulunkäyminen, kirjoitin elämäni toisen yo-kokeen eli tekstitaito.
- Unelmoin kokoajan uusista eläimistä, portugalilainen kuitenkin muutti nyt luokseni ja luulen että sen takia olen ehkä vähän piristynyt.
- Kävin Santa Cruzin keikalla
- Olen vaihtamassa salia ja tuntuu että sitä myötä saan taas uutta potkua harrastukseeni ja massanlisäykseen, aloitan myös uudestaan kuntonyrkkeilyn ja aloitin myös käymään uimassa ihan vain että liikunta ei olisi liian yksitoikkoista.
- Olen alkanut ainakin pienesti nauttimaan elämästä, edes joinakin päivinä.
- Löysin ihanan vuokrahevosen, venäläinen puoliverinen "Niilo"
- Olen alkanut kuuntelemaan Jenni Vartiaista aivan tajuttomasti.

= Kuukauden aikana ei ole tapahtunut mitään jännittävää.

Välillä herään Tonin vierestä itkien koska olen niin onnellinen että saan joka ikinen aamu herätä

Dreamer

You're a diamond dear,
they can't break you.


Taas päivien tappelu takana itseni sekä Tonin kanssa. Tänään musta tuntuu kuitenkin hyvältä. Mulla on maailman ihanin poikaystävä. Tänään musta on tullut taas unelmoija, en ole ennen uskaltanut koska tiesin ettei mikään kerkeä toteutua. Nyt kuitenkin tuntuu vaan niin perkeleen hyvälle. Heräsin aamulla ennen herätystä Tonin vierestä, totesin itselleni että luoja kun rakastan tuota ihmistä, suljin silmäni ja jatkoin unia.

Olen päättänyt että haluan vanhan itseni takaisin, sen himoliikkujan, hyväkuntoisen, terveellisen ja iloisen minäni. Olen liikaa katsellut vanhoja kuvia ja miettinyt sitä kuinka hyvin ne kaikki vanhat vaatteet mahtuu, elämäni ensimmäisen kerran pystyin käyttämään tiukkoja toppeja ilman ahdistusta.

Toni haluaisi tai ainakin on paljon puhunut siitä kun en voi kertoa kaikkea menneisyydestäni ja siitä, kun kerron asiat pikku hiljaa. Vaikeita asioita jotka haluaisin itsestäni pois tai ainakin unohtaa kokonaan. Niistä asioista on vaan niin hankala puhua, koska se peto on varmaan aina osa minua, minun on vaan osattava hiljentää se rumilus kokonaan. Niin aion myös tehdä, musta tuntuu nyt että mulla on myös tahdonvoimaa siihen.



Kuusi vuotiaana nousin ensimmäisen kerran nelijalkaisen 100cm korkean ponin selkään. Muistan sen päivän kun eilisen, enkä olisi ikinä uskonut että siitä syntyy näin palava rakkaus lajia kohtaan. 9 vuotta aktiivisesti, pari vuotta epäaktiivisesti ja viimeiset vuodet ilman ratsastusta. Viimeisen kahden vuoden aikana mulla on ollut hinku päästä taas hevosen selkään joka päivä, nyt olen laittanut muutaman sähköpostin unelmani toteuttamiseksi.

Tänään mä tahdon nauttia tästä olosta!

Don't tear it down, what's left of me,

make my heart a better place.