Pray for me

Välilehdet täynnä Saton kämppiä. Pitkä keskustelu joka päättyy lauseeseen "Ehkä meidän pitäisi jutella". Just kun sain elämää edes hiukan järjestykseen, olin enemmän kun puoli päivää onnellinen niin kaikki kaatuu niskaan. Viilsin, viilsin ihan vitusti. Eikä edes kaduta. En tiedä olenko taas tulossa hulluksi koska jälkifiilis on aivan sama mitä oli ennen viiltämistä. Ennen kaduin aina heti kun näin veren valuvan. Nyt halusin vain viiltää lisää. Musta tuntuu ettei ole enää ketään kelle puhua, ei ole ystävää joka kuuntelisi tämmöisiä asioita, kyllähän iloisia uutisia voi kertoa kelle vain.

Tuntuu että yritän taistella ihan liikaa. Yritän taistella siitä että pysyn hengissä ja samalla parisuhteesta. Musta tuntuu että pian tulee kohta jolloin mun on vaan pakko luovuttaa jommasta kummasta, joko itseni kanssa tai parisuhteen. En halua viedä itseäni itsemurhaan, vielä vähemmän haluan menettää Tonin. Olin ostamassa Tonille ehkä maailman söpöintä ystävänpäivälahjaa, halusin vaan muistaa mun elämäni rakkainta ihmistä koska viimeisen vuoden aikana olen menettänyt ne kaikki tärkeät. Nyt musta tuntuu siltä että jos sen lahjan ostan niin tulen huomenna itkemään silmät päästä yksin kotona se lahja kädessä miettien että joskus mullakin oli niinkin rakas ja ihana ihminen elämässäni. En taida ansaita ketään enkä taida tehdä hyvää kenellekkään. Paha saa palkkansa, aina.

That drunken kiss,

seems like a lie.

Don't say it's forever and then say goodbye.