Nyt mennään näin, parempaan päin
hän sanoi ja otti mua kädestä kii
silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin
kuin etukäteen huomista suunniteltiin.
Mun mieli on tällä hetkellä kun yksi pyörremyrsky. Toni on monesti kehottanut minua hakemaan apua, tiistai yönä se sitten tokaisi että "mene sinne hoitoon!", keskiviikkona soitin kun soitinkin terveyskeskukseen. En vain jotenkaan usko että sieltä apua saisin. En vain usko. Liian monia juttuja kuullut että työnnetään vain lääkkeet kouraan ja kotiin. Lääkkeitä joita en edes halua syödä. En vain tahdo. Pelottaa että menee överiksi. Se pieni heikko hetki yksin ja koura täynnä pillereitä. Se olisi niiin minua. Heti luovuttamassa kun mahdollisuus tulee.
Itkin eilen Tonille kuinka meidän suhde kuoli kun muutettiin yhteen. Ehkä en tarkoittanut sitä niin, sanoin sen vain niin. Kuitenkin pää on niin sekaisin etten edes tiedä missä tahdon olla, mennä ja kenen kanssa. Toni on kuitenkin se ketä rakastan yli kaiken, en vain tahdo muuta. Kaikki on vaan mun päälle liian hankalaa ja liikaa. Tuntuu kun haluaisin painaa pausea ja miettiä hetken. En vain voi, pakko elää mukana tässä paskassa. Suoraan sanoen en edes tiedä miksi olen tässä pääni kanssa näin sekaisin.
Sain tk ajan 20.4. Kuulemma jos tuonne asti en kestä on pakko mennä akuuttiin päivystykseen. Sanoin että enköhän kestä. Soittaminen ei ollutkaan niin vaikeaa kun olin kuvitellut. Ehkä olen nyt parempi ihminen, ainakin omasta mielestäni. Pakko kai jotain on tehdä, en vaan enää kohta tunnista itseäni..
hän sanoi ja otti mua kädestä kii
silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin
kuin etukäteen huomista suunniteltiin.
Mun mieli on tällä hetkellä kun yksi pyörremyrsky. Toni on monesti kehottanut minua hakemaan apua, tiistai yönä se sitten tokaisi että "mene sinne hoitoon!", keskiviikkona soitin kun soitinkin terveyskeskukseen. En vain jotenkaan usko että sieltä apua saisin. En vain usko. Liian monia juttuja kuullut että työnnetään vain lääkkeet kouraan ja kotiin. Lääkkeitä joita en edes halua syödä. En vain tahdo. Pelottaa että menee överiksi. Se pieni heikko hetki yksin ja koura täynnä pillereitä. Se olisi niiin minua. Heti luovuttamassa kun mahdollisuus tulee.
Itkin eilen Tonille kuinka meidän suhde kuoli kun muutettiin yhteen. Ehkä en tarkoittanut sitä niin, sanoin sen vain niin. Kuitenkin pää on niin sekaisin etten edes tiedä missä tahdon olla, mennä ja kenen kanssa. Toni on kuitenkin se ketä rakastan yli kaiken, en vain tahdo muuta. Kaikki on vaan mun päälle liian hankalaa ja liikaa. Tuntuu kun haluaisin painaa pausea ja miettiä hetken. En vain voi, pakko elää mukana tässä paskassa. Suoraan sanoen en edes tiedä miksi olen tässä pääni kanssa näin sekaisin.
Sain tk ajan 20.4. Kuulemma jos tuonne asti en kestä on pakko mennä akuuttiin päivystykseen. Sanoin että enköhän kestä. Soittaminen ei ollutkaan niin vaikeaa kun olin kuvitellut. Ehkä olen nyt parempi ihminen, ainakin omasta mielestäni. Pakko kai jotain on tehdä, en vaan enää kohta tunnista itseäni..
Ois helppo heittää kaikki kliseet peräkkäin
mut usko pois mä pettyvän pessimistinkin näin.
Eikä sen leuka ollut rintaan päin,
ois helppo muttua kyyniseksi
kun ei elämä tehnytkään onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti