A frozen broken heart ready to lose it all

Nyt on vappu, nyt pitäisi olla iloinen ja juhlia. Vappu tarkoittaa minulle sitä että olen ollut 1½ viikkoa selvinpäin ja nyt saan vihdoin raottaa vähän korkkia ja juhlia. Maanantaina en meinannut vielä pysyä housuissani, koska keskiviikko oli liian lähellä mutta silti liian kaukana. Olen viime viikolla jo odottanut tätä päivää, en vain alkoholin takia vaan muutenkin. Suunnitelmien mukaan tästä pitäisi tulla hyvä päivä, mukava sellainen. Kuitenkin nyt, keskiviikkona, täytyy sanoa etten haluaisi juoda. Aikomus olisi mennä kaupungille juhlimaan muutaman ihanan ihmisen kanssa. Ensimmäinen vappu täysi-ikäisenä ja silti voisin jäädä kotiin yksin makaamaan. Pelottaa että menee överiksi, pilaan kaiken. Pelottaa mitä tapahtuu kun juon näiden ajatuksien kanssa, koska haluaisin nyt vain pois, välillä tuntuu että voisin juoda itseni hengiltä. Aion silti yrittää nauttia ja pitää hauskaa, toivottavasti tekin pidätte! Hauskaa vappua kaikille!



I fall in my bed but still I'm awake,
just turn off the lights don't wanna see me die,
I look like I'm dead but when you look at me I am still alive.

Just open your eyes don't wanna see me cry,
I'm right here where you want me to be, fighting with myself.

Mieli vaihtuu koko ajan, välillä on hyvä fiilis kaikesta, kaikki on ihanaa ja olen tyytyväinen. Hetken päästä kaikki romahtaa niskaan, näen itseni kahtena, olen iso, liian iso. Ne vanhat ajatukset kalvaa vieläkin mieltä, miten niistä ikinä pääsee eroon. Olen miettinyt paljon sitä olisiko kaikki paremmin jos en söisi. Välillä mietin myös sitä, olisinko enää täällä jos en olisi ikinä alkanut syömään. Niistä asioista mitä olen joskus BC:n kanssa jutellut niin tuntuu, että olen valinnut oikean reitin ja välillä tajuan ettei minun pitäisi näitä asioita yksin miettiä.

You don't know who I am

Eilen sain enemmän aikaiseksi kun varmaan koko viime kuukautena yhteensä = siivosin kämppäni siihen kuntoon että taas viihdyn täällä. Lisäksi kävin aiemmin tällä viikolla kaupassa ostamassa kaapin täyteen ruokaa, nyt ei ole mitään syytä ostaa valmisruokia enää, ei ole mitään syytä palata vanhaan. Eilen tuntui siltä kun olisin ollut hetken siinä elämässä mikä oli ennen tätä armotonta ryyppäämistä. Siinä elämässä missä tein itse ruokani ja treenasin paljon. Voin sanoa ikävöimäni sitä, silloin tiesin voivani ainakin paremmin kun nyt.

Viikko raittiina liian kauan kestäneen putken jälkeen. En ole kuitenkaan juonut päivittäin, silti useamman kerran viikossa. Alkuviikolla ajatukset oli lähinnä siinä että haluan jo euroille, haluan euroille.. Eilen suunniteltiin ryyppyreissua, ihan vain siksi koska vitutti. Katsoin kalenteria ja mietin treenejäni, haluan välissä treenatakkin enkä halua krapulan haittaavan niitä, jos jotain tiedän niin sen etten enää ikinä treenaa krapulassa, en enää ikinä. Kauris sanoi keskiviikkona etten pysty olemaan viikkoa juomatta, mutta kyllä minä pystyn, se ei ole ongelma.


Tällä hetkellä haluan vain selviytyä jotenkin näistä viimeisistä viikoista, haluan pysyä hengissä ja jotenkin voimissani, en halua menettää kaikkea saatika niitä viimeisiä järjen rippeitä joita minulla on jäljellä, haluan pysyä mukana tässä. Olen niin voimaton koko ajan, tiedän sen pääsääntöisesti johtuvan töistä ja liian aikaisista herätyksistä. Ennen sain aina herätä 09.30, nyt on hankalaa herätä 4.00-5.00 välissä. Tänään en mennyt töihin koska halusin nukkua.

Ainiin, unohdin mainita. Kerroin Kauriille kaiken mun menneisyydestä, tai melkein kaiken. Kerroin masennuksesta, viiltelystä, syömishäiriöstä, hallusinaatioista, itsemurhayrityksistä ja kaikesta. Kauris otti sen aika hyvin ja olen nyt iloinen siitä että sain sen kaiken kerrottua, mulla on ollut monta vuotta mielessä mutten ole siltikään uskaltanut. Kauris sanoi "muistan kun sulla oli arpia, piti sillon kysyä mistä ne on mutta en olis ikinä uskonut että ne on tullut viiltelystä?!" Ehkä se ymmärtää mua nyt vähän paremmin.

Don't you tell me how I should be

Tänään olen luukuttanut skorppareita kyllä enemmän kun tarpeeksi. Juuri nyt kun kaikki vituttaa. Kaikki kaatuu päälle taas kerran. Kävin eilen ajelemassa ihanuuden kämpän luona, kun katsoin ihanuuden ikkunaan niin samaan aikaan radiosta kuului "ei kaipaus vähene vaikka tiedän etten sinua ansaitsekkaan, olen silti jotain ymmärtänyt.." En voi edes sanoin kuvailla sitä tunnetta kun oli juuri tuo kohta. Kerroin vasta äsken siitä kauriille, kukaan muu aikaisemmin ei ole tiennyt koko asiasta koska kävin vain ajelulla. Kauris sanoi ettei minun pitäisi ajella siellä päin, ei minun ollutkaan tarkoitus käydä siellä, silti menin. Äänitin kauriille whatsappissa samalla kun kerroin tuosta tilanteesta, itku oli kurkussa ja puhe sammalsi, toivottavasti kauris ei huomannut mitään, jos huomasi niin sanon vain että olen väsynyt.



Mä jäin katsomaan kadulle sun varjoo katoavaa,
kiskot kirskui julmuuttaan, sä häivyit pimeään.
Sadepisarat, valui pitkin mun poskia,
ei ne haihtuneet pois iholta, ne tekee kipeää.

Mä en nää, mä en missään nää, enää mitään järkeä.
Se riivaa mua, repii sydäntä.

Sä et nää, sä et jälkees nää.
Sitä petoa joka jyllää,
se piinaa, polttaa mun sydäntä, ei koskaan hellitä.

Kylmä kaupunki, kohdellut ei sua hellästi.
Jos voisin olla vahvempi, en tuntis ikävää.

Ne kysyy multa "mitä kuuluu, näytät kalpeelta"
Kun asfaltilla leikin kuollutta, ei ne voi käsittää

"Maybe life isn't for everyone"

En ole kirjoittanut melkeen kahteen viikkoon, ehkä olisi jo aika kuulumisille. Näiden kahden viikon aikana mieliala on vaihtunut taas maasta taivaaseen sekunnissa, en aina edes meinaa itsekkään pysyä perässä. Olen juonut ja juhlinut kun on halunnut muuta ajateltavaa, myöskin keskellä viikkoa ja vähän viikonloppuna. Ruokavaliokin on ollut ihan retuperällä ja viime viikolla kävin vain tiistaina salilla, en muista olisinko vuoteen liikkunut nuin vähän viikolla. BC kysyi torstaina olenko liikuntakiellossa tutkimuksen ajaksi, sanoin ettei minua ole sellaiseen määrätty enkä ole edes ajatellut että minut voitaisiin määrätä liikuntakieltoon, kun kuitenkin totuus on etten oikeasti edes pysty reenaamaan. En halua kuitenkaan ajatella koko asiaa.
Ihanuus on pyörinyt mielessä ja muutama baarireissu on tullut tehtyä siinä toivossa että voisin pitää hauskaa ja unohtaa sen, sekin on kuitenkin epäonnistunut. Onhan se monta kertaa tullut huomattua ettei juominen auta, ei välttämättä edes hetkeksi.


Olen aivan liikaa miettinyt sitä että mitä helvettiä teen täällä. En kestä sitä painetta mikä tulee koulusta, en tällä hetkellä kestä ylimäärästä painetta mistään. Ärsyttää ajatus siitä että en pysty treenaamaan, haluan vain juoda ja pitää hauskaa että unohtaisin senkin. Aamulla herään töihin ja päivät istun koulussa, sen jälkeen olen niin väsynyt etten yksinkertaisesti jaksa mitään. Voisin vain nukkua ja nukkua vähän lisää. Haluan jo lomaa, kukapa ei haluaisi? Olen jo luvannut itselleni että loman aikana laitan itseäni kuntoon että jaksan vielä abivuoden, se on vain pakko jaksaa. En minä enää tässä vaiheessa voi luovuttaa.

See the scars tattooed on our face

Haluan pois, mulla ei ole mitään syytä jäädä tänne, ei yhtään mitään..

this life ain't worth living

Let it go

Aurinko on juuri laskemassa, olen vielä ajelemassa yksin lempi aurinkolasit päässäni, kajareista soi täysillä kunnarit, en vain tiedä parempaa. Se hetki oli täydellistä. Myöskin labret jonka kävin eilen laittamassa, olen pitkään rakastanut huulikoruja, en vielä voi uskoa että se on nyt vasemmassa alahuulessa, rakkautta. Olen elänyt monta viikkoa sumun peitossa, tällä viikolla olen yrittänyt pikku hiljaa saada asiani kuntoon, olen aloittanut pienillä asoioilla jotka veisivät vähän lähemmäs parempaa oloa. Nyt voin sanoa että olen onnistunut vaikka vieläkin on tehtävää mutta menen oman vointini mukaan. Nyt voin ainakin hymyillä jo peiliin kun muutama viikko sitten en voinut edes katsoa itseäni peilistä.


Tiistaina baari-ilta päätyi siihen että en herännyt aamulla kotoa ja mikä parasta - en edes ihanuuden luota vaan jonkun aivan tuntemattoman jätkän luota. Aamulla herättyäni ahdistus oli katossa ja lähdin sieltä kämpästä vähin äänin äkkiä kotiin. Helmi kertoi että se jätkä oli kyylännyt mua koko illan ajan, huomasinhan minä sen aina välissä mutta en tiennyt että se on kyylännyt koko illan. Onneksi kyseisestä ihmisestä ei ole kuulunut mitään, tein ehkä harvinaisen selväksi että ei kiitos.