Valehtelija, kusipää ja paskiainen. Siitä kaikesta mut on tehty. Olen valmis vaihtamaan mätisäkkini hienoon timmiin kroppaan, olen valmis astumaan siihen helvettiin joka on kuiskinut korvaani valheita jo kauan, olen valmis laihduttamaan vaikka viimeiseen elinpäivään, olen valmis taisteluun.
Tällainen olen ainiaan, yksi eksyneistä.
Eräs ilman nimeä, ilman rehellistä sydäntä kompassina
Pystyn tuskin hengittämään, tuskin pysyn edes hengissä. Voin nähdä kuoleman, suoraan edessäni. Tämä on hävitty peli demoneille, tämä on hitaiden tanssimista kuoleman kanssa. Olen nyt tässä mutta kun suljet silmäsi helvetti ottaa vallan maailmassani, en ole enää läsnä ja kohta hautajaiskellot soivat, olen enkeli muiden joukossa luovuttajan titteli kaulassa.
Pian aukeaa sali, en malta odottaa, saan viimein kiduttaa taas itseäni, olen ansainnut sen, itseppähän olen syönyt itseni tähän kuntoon. Läski mikä läski. Tavoite edelleen -10kg ja heti kun sali aukeaa niin kalorit tulee olemaan sen 600-1000kcal ja joka päivä liikuntaa, joko salilla, nyrkkeilyä tai juoksemista. Nyt kukaan ei enää estä minua.
Taas vanhoja päiväkirjamerkintöjä. Niitä on joskus mukava katsella, välillä myöskin mietin mitä tarkoitan sanalla "mukava". Niin hassulta kun se tuntuukin, syyskuussa 2012 kirjoitin salin aukeamisesta, pitää kuitenkin tähän väliin sanoa että pitkiin aikoihin tuosta salitreenaaminen ei ollut normaalia, se heitti yli ja paljon mutta kuitenkin, tuon salin ansioista tutustuin BC:hen jonka avulla olen saanut elämäni vähän paremmille raiteille. Tuolloin halusin vain tappaa itseni liikuntaan ja niinhän minä teinkin.
Kaikesta huolimatta, tänään oli ensimmäinen psykakäynti. Niin moni on sanonut olevansa ylpeä minusta tai ainakin iloinen puolestani, tuntui kuitenkin oudolta puhua jollekkin, selittää asioita elämästäni. Lähinnä pohdittiin mitä tapahtui neljä vuotta sitten kun sama psykologi yritti ottaa minuun yhteyttä ja yritin vain selittää, että olen kunnossa. Oli kamalaa miettiä mitä olin neljä vuotta sitten. Olin arpia täynnä oleva yläasteelainen nuori tyttö joka halusi hypätä lähimmältä sillalta alas, mieluiten moottoritielle niin tulee varma kuolema. Painoin ainakin 15 kiloa vähemmän kuin nyt, en kestänyt itseäni ja viilsin jo siitä kun ajattelin ruokaa. Voitte siis vain kuvitella kuinka paljon arpia kehostani löytyi, niitä oli joka puolella.
Mun pitäisi tehdä psykalle aikajana elämästäni, että se oppisi tuntemaan mua vähän enemmän. Kuitenkin luulen ettei sitä mun aikajanaa kestä kukaan muu nähdä kun minä. Tuntuu jo ahdistavalta etukäteen ajatus siitä, että joutuisin katsomaan kaikki nuo vuodet läpi suurennuslasilla ja miettiä mitä hyvää ja mitä huonoa tapahtui. Kaikki oli huonosti, koko elämä oli yhtä helvettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti