Blind

Sä oot se jonka löydän aina uudelleen,
taas tässä oon ja valmis uuteen kierrokseen..

Kävin tänään hieronnassa. "Unohit kertoo mulle viimeksi jotain, mitä se oli? Kerro mulle.." "Sää olet niin pieni, sussa ei ole yhtään mitään ylimäärästä, se on lihasta.." "Sää olet niin ihana ihminen, se ei ole sun vikas" En vain saanut suutani auki, lopuksi BC sanoi ettei mun ole pakko kertoa jonka tietysti jo tiesin, ikinä ei ole pakko jos ei halua. Silti huokaisin, vaikkakin olisin halunnut kertoa mitä minulla oli mielessä ja on ollut jo kauan. Hieronnan jälkeen kerroin BC:lle että olen aina ollut itsetuhoinen, ihan aina. Kerroin kun ala-asteen alussa raavin aina käteni verille kun minua kiusattiin tai satutettiin. Niin pieni ja viaton mutta silti niin itsetuhoinen.


Huomaan merkkejä mistä tiedän ettei kaikki mee niin kun pitäisi, silti yritän uskotella itelleni että voin hyvin, kaikki on kunnossa. Kuten tänään sanoin BC:lle etten edes itse huomaa, kuinka vakavaa tämä kaikki oikeasti on, se ei ole normaalia että ihminen satuttaa itseään, minulle se on, täysin normaalia. Ei tee mieli syödä, otan itseäni kyynärpäistä kiinni kun tekee mieli viiltää, otan veitsen käteen ja painan pienesti ihoa vasten, ei en minä viillä, en minä harrasta tämmöistä. Teen niin pieniä viiltoja että tunnen vain sen kivun mutta kukaan ei näe niitä, se ei ole viiltämistä, se on täysin normaalia.