Katselen sua, sä näytät samalta
Mutta äänessäs on jotain uutta
Onpa kiva pitkästä aikaa jutella
Vaikka en tunne enää sinua
Koska me ei olla enää me
Ostetaan joululahjat jollekin toiselle
Sä et kuulu enää mulle
Kun lähdet, en perääsi enää kävele
Koska me ei olla enää me
Voit saattaa kotiin, mut et pääse enää sisälle
Ei haavat niitä repimällä parane
Joten käänny ja kävele
Koska me ei olla enää me
Mulla on ikävä mun parasta ystävää, ikävä sitä ihmistä joka silti romutti mun elämän melkein kahdeksi vuodeksi. En enää anna sen romuttaa mun elämää yhtään enempää, en enää halua uhrata tuolle ihmiselle yhtäkään ajatusta, en enää välttämättä halua että se edes ottaa minuun yhteyttä enkä minä tule enää ottamaan siihen minkäänlaista yhteyttä. Silti mun on vaan niin kova ikävä sitä vaikka tiedän, ettei se ihminen tunne minua enää lainkaan enkä minä sitä. Kaksi tappavaa vuotta on tehnyt meistä kaksi eri ihmistä, meistä on tullut ihmisiä jotka ei tule toistensa kanssa enää toimeen enkä vieläkään tajua, kuinka se on mahdollista. Kaksi vuotta sitten tuo sama ihminen oli minun sisko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti