Jos mä oon oikee
miks kadulla mun läpi kävellään
jos oon oikee
miksen muista omaa nimeänikään
kai mä hengitän
juttelen vaikken tunne sanoja
mun äidinkieli kuin heprea
herään illalla nukahdan aamulla
elän valveunessa
mä olen yksin vaikka metro täynnä on ihmisii
ne katsoo läpi vaik tartun niiden käsistä kii
ei oo olemassa kummituksii
eiks nii
Eilen hymyilin, nauroin kovaan ääneen,
sen keskustelun ajaksi unohdin kaiken muun,
keskityin vain siihen mitä tapahtuu nyt ja tässä, nauroin vähän lisää.
Kiitos siitä maailman täydellisemmälle ihmiselle,
ihminen joka saa mut aina tuntemaan että olen osa muita.
Ehkä tänäänkin yritän, ei kukaan huomaa eroa eiliseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti