I'm so tired of being here

Tänään musta on lähinnä tuntunut siltä että ihmiset vain katoaa ympäriltäni. En osaa selvästikkään pitää kiinni ihmisistä, päästän liian helposti irti, en vain jaksa ja luovutan. Eilisen jälkeen B on ollut taas enemmän mielessä vaikken ikinä tuota ihanaa ihmistä voikkaan unohtaa, olen paljon miettinyt aiemmin ja olen alkanut miettimään uudestaan, että jos ihmiset vain kaikkoaa pois niin mitä minä täällä teen? Miksi minun pitää olla täällä, seistä yksin pimeässä. Ehkä eksyn aina väärään seuraan, tutustun vääriin ihmisiin tai sitten kukaan ei vaan osaa välittää minusta niin paljon että kukaan pysyisi ympärilläni. Aina heti kun olen alkanut oikeasti välittämään jostain, olen saanut nähdä jonkun ihmisen pinnan alle niin se kaikkoaa ympäriltäni. Ehkä menen vain nukkumaan, unohdan kaiken ja herään huomenna vähän virkeämpänä..

How could I have burned paradise?

Kävin eilen pakkaamassa pikkumustan tavarat pikkumustan boksiin. En uskonut että siitä tulisi niin raskasta, en vaan jotenkin voi vieläkään uskoa ettei pikkumusta tule niitä tavaroita ikinä käyttämään. En vain vieläkään halua uskoa että pikkumusta on poissa ikuisesti, neljä päivää sitten se pieni oli minun sylissä ja sulki silmänsä. Vain hetki myöhemmin se jo makasi elottomana.. Pikkumusta oli aivan liian nuori jättämään tämän kaiken. Kaiken lisäksi tänään on B:n synttäripäivä, se pieni enkeli täyttäisi 21, miksi kaikki lähtee elämästäni noin nuorena? niinhän sitä sanotaan että parhaat lähtee ensin.
Tänään alkoi minun "lepoviikko". Sain BC:ltä aamupäivällä viestin jossa luki "Hyvää lomaviikkoa, muista palautua!" Minua lähinnä huvitti tuo viesti, koska se myös tuli aika yllätyksenä. BC kuitenkin tietää että tällä viikolla yritän pysyä poissa salilta, ensi viikolla kuitenkin on koulusta lomaa ja aion myös reenata ja kovaa. Huomenna aion kuitenkin käydä kävelemässä jos jaksan, saisin ajatuksia vähän muualle, olen kuitenkin ollut koko viikonlopun ja vielä tänään todella väsynyt joten saa nähdä jaksanko tehdä mitään "ylimäärästä". En halua tehdä tällä viikolla ottaa stressiä liikunnasta, tämän viikon tarkoituksena on kutienkin levätä ja antaa kropan kunnolla palautua että voi taas ensi viikolla painaa menemään täysillä.

Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten.
Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen?
Liekki on sammunut, tää kesä oli sateinen.
Ja liian pian saapui loppu ikuisuuden.

Tears are falling down, they fall like rain

Pikkumusta, sitä pientä palleroa ei enää ole. Pikkumusta nukahti kauniisti syliini, kymmenen minuuttia niin se pieni oli jo poissa. Vaikea uskoa ettei sitä enää ole, en osaa vielä edes ajatella ettei se enää tule takaisin. *Pikkumusta oli elämäni tärkein asia, asia joka meni jokaisen asian edelle. Hetken se jaksoi olla vielä niin pirteä, minuutti minuutilta se sulki silmänsä ja lopulta se oli jo unessa. Siinä se pieni makasi, aivan elottomana. Rapsutin sitä vielä päästä ja jotenkin toivoin, että saisin sen herätettyä henkiin.
Olen yrittänyt olla vain menossa. Ensimmäinen päivä meni vain itkiessä, kävin treenaamassa 1½h muttei siitäkään meinannut tulla mitään, olin niin väsynyt siihen kaikkeen, halusin kuitenkin vain unohtaa hetkeksi kaiken, tuulettaa päätä ja tappaa ajatuksia. Kävin vielä eilen aamulla treenaamassa tunnin, kolme tuntia koulussa, istuin ja katsoin lasittuneena seinää, en yksinkertaisesti jaksa keskittyä mihinkään. Eilen kävin vielä hieronnassa, unohdin sielläkin hetkeksi kaiken vaikkakin mainitsin BC:lle pikkumustasta. BC sai unohtamaan kaiken, mitä enemmän se hieronta sattui - sitä enemmän vaan nauroin ja BC:kin sanoi, että olen outo asiakas, ainakin minulla oli hauskaa.

There's no more words to say, it's over now
and I'm walking away
I let you fly, but I can't let go

I'm empty completely

"Ei hensu, ei näin.. Sulla menee se käsi.."
"Köytän sut kohta kiinni sinne koulun tolppaan"
"Sulla ei oo tänne mitään asiaa kun oon lomalla.."
- BC

Eilen bodycombatin jälkeen olin niin turhautunut tuohon käteen ja siihen kipuun joten tokaisin vain BC:lle "kohta lopetan tän kokonaan.." johon BC vastasi "niinhän sun pitäis...mutta vaan hetkeksi." Ensi viikolla on se viikko, kun en saa treenata. Äiti soitti eilen, pikkumusta tähystettäisiin torstaina ja jos huonosti käy ei pikkumustaa enää tulla herättämään, ehkä tuo lepoviikko tulee sopivaan rakoon, enpähän ainakaan pysty tappamaan itseäni liikuntaan jos pikkumustaa ei ensi viikolla enää ole.
Tuijotan vain tyhjää ruutua, en tiedä mitä pitäisi sanoa tai miten pitäisi olla. Haluaisin että olisi jo huominen, tämä päivä tuntuu niin turhalta jo heti aamusta lähtien. Haluaisin mennä treenaamaan ja tyhjentämään päätäni ja päästä pois hetkeksi näistä ajatuksista. Kaikesta huolimatta tiedän, ettei siinä ole järkeä, eilen tuli treenattua 3h 45min joka ei ole millään tavalla järkevää. Ehkä ensi viikkoinen nollaus tulee tarpeeseen.

Tell them I was happy
and my heart is broken
all my scars are open

You wreck me

Ahdistaa. Paisun päivä päivältä vaan enemmän, en kestä omaa peilikuvaa. Ahdistaa niin paljon etten keksi edes sanoja kuvaamaan sitä, mun oli vain pakko tulla kirjoittamaan ja purkamaan tätä oloa johokin. Musta lähinnä vaan tuntuu, ettei kukaan halua nähdä mua. Kukaan ei koskaan ilmota jos ei voikkaan nähdä, kaikki vaan odottaa että laitan viestiä, jonka jälkeen saan kuulla että jäänkin taas yksin, jotkut jättää silloinkin ilmoittamatta. Ehkä olen vain turhake, jota voi heitellä ja kohdella miten vain? Nähtiinhän se jo Sinilinnun kohdalla. Kukaan ei näköjään koskaan ymmärrä kuinka paljon odotan että näen jotain muitakin ihmisiä koulun ulkopuolelta. Mun ulkokuori on ehjä mutta sisältä olen täysin rikki. Olen nukkunut kaksi päivää putkeen, kunnon lepopäiviä ei ole ollut moneen viikkoon joten nyt kun lepään niin kroppa ei jaksa yhtään ylimääräistä. Ehkä tapan itseni tähän liikuntaan, eihän se näytä ketään kiinnostavan. Muut huomaa tämän olon vasta sitten kun olen B:n seurana tuolla jossain. Luovuttaisin vieläkin vaikka heti jos saisi B:n takaisin, se ansaitsisi elää, se sentään osasi nauttiakkin siitä.
Saan kuulla miltein päivittäin eri ihmisiltä, kuinka mun pitäisi ottaa rauhallisemmin koska rikon itseni tätä menoa. Haluaisin oppia nauttimaan lepopäivistä, haluaisin oppia olemaan ahdistumatta vaikka en olekkaan liikkunut. Yksi lepo menee, kaksi ei. Kaksi on liikaa mun aivoille mutta liian vähän mun kropalle. Tiedän että jos menen lääkäriin tämän käden takia voin joutua liikuntakieltoon. En vain kestä olla liikkumatta niin pitkään, pahimmassa tapauksessa siitä ei enää puhuta viikkoina, se voi olla jopa kuukausia. En halua mitään muuta niin kovasti kun sitä, että oppisin liikkumaan oikein, osaisin katsoa normaalisti mikä on järkevää ja mikä ei. Tällä hetkellä en osaa katsoa normaalien linssien läpi mitään, en itseäni peilistä enkä omia treenejäni..

I need you more than I can take,
you promise forever and a day,
and then you take it all away

Light up as if you have a choice

BC on alkanut "muistuttelemaan" minua liikuntakiellosta. Sana joka oikeasti minun maailmassani pitäisi kieltää lailla. Jos BC saisi päättää, olisin ollut yli kuukauden liikuntakiellossa joka tuntuu tappavalta. Tiedän etten pysty siihen. Ainoa asia mihin lupauduin oli, että pidän kahden viikon päästä viikon ilman sen suurempia treenejä. Salille en saa mennä, sallin itselleni vain yhden bodybalancen ja yhden bodycombatin, mikäli BC hankkii tilalleen hyvän tuuraajan. Liikuntaa tulisi siis 2h + jotain kävelylenkkejä joita varmaan teen päivittäin että voin tehdä edes jotain, juosta en kuitenkaan saa enkä varmaan edes pysty. Kieltämättä ahdistaa mutta se tekee hyvää tälle kropalle, fakta on kuitenkin se että vaikka kuinka haluaisin kieltää niin tarvitsen lepoa. Tekisi mieli huutaa niin paljon kun keuhkoista suinkin ääntä lähtee, eilen mulla teki mieli jokainen asia palasiksi minkä suinkin käsiini saan, se näky peilistä oli aivan järkyttävä, en vain vieläkään kestä katsoa itseäni peilistä "normaalisti".
Joka hierontakerralla meidän jutut johtaa siihen, että BC puhuu kuinka pieni olen, viimeksi hän vertasi minua hiireksi. Joka kerralla se toistaa saman lauseen "oot niin pieni, saan kädet ympäri tästä.." ja laittaa kätensä minun vyötärölle. Musta lähinnä tuntuu että se vain sanoo kuinka pieni olen, ettei minulle tulisi paha mieli tai huono olla, kuitenkin kun BC tietää minun sh-taustasta. Välillä mun tekis mieli huutaa, että olen aivan liian iso voimaan hyvin tässä kropassa mutta tyydyn aina vain nyökyttelemään lauseita mitä BC sanoo. En halua että se tietää etten voi hyvin tässä kehossa, en halua kenenkään tietävän sitä.

Hoping wounds heal, but it never does

Heikottaa enkä suoraan sanoen uskalla lähteä ulos juoksemaan hoipertelemaan. Mulla oli tarkoitus käydä vielä juoksemassa vaikka kävin jo aamulla salilla, ajattelin siirtää juoksemisen huomiseen, laiska paska. Kuulen vain BC:n sanovan kuinka minun pitäisi ottaa rauhallisemmin, kuinka mun pitäisi välillä levätä, samalla kuulen jonkun huutavan korvaani aivan päinvastaista. BC tietää mun sh-taustasta, en tiedä onko sillä käynyt mielessä että vedänkö taas yli, se muistuttaa mua ihan liikaa levosta ja siitä että muistanhan syödä tarpeeksi.
Tänään oli viimeinen koe joka tarkoittaa myös sitä että huomenna alkaa uusi jakso. Voin hengittää, taas hetken.. Ennen kuin huomaankaan joudun taas pänttäämään kokeisiin ja sitten sitä taas mennään. Kävin tänään porukoiden luona kylässä katsomassa lähinnä pikkumustaa, nämä voi olla sen pienikaisen viimeiset päivät, se pieni pippurinen otus on tällä hetkellä mun elämäni tärkein asia. Pikkumusta menee aina kaiken muun edelle, aina.
Kyyneleet vaan virtaa kun kirjoitan tätä. Mulla jyskyttää päässä, pikkumusta, kipeä oikea käsivarsi ja selkä. Mikään ei ole hyvin juuri nyt. Ei mikään. Käsi-ja selkäkivut vie multa enemmän voimia kun annan muiden ymmärtää, en pysty nukkumaan, istumaan tai edes seisomaan, en pysty tekemään yhtään mitään.
Perjantainen hieronta oli yhtä itkua ja hampaiden puristusta, luojan kiitos se auttoi edes pariksi päiväksi, selkä on kuitenkin uudestaan kipeä. BC:n kanssa mietittiin uutta hieronta-aikaa joka olisi mahdollisesti tällä tai ensi viikolla, niin kovasti haluaisin että kaikki olisi normaalisti ja voisin tehdä asioita normaalisti, todellisuudessa en ole voinut tehdä puoliakaan asioistani normaalisti yli kuukauteen. Olen niin turhautunut olemaan minä.