Tauko

tämä blogi jää hetkeksi tauolle. Haluan hetkeksi keskittyä positiivisiin asioihin tai ainakin yrittää ja haluan panostaa täysillä toiseen blogiini. Halukkaille voin linkittää toisen blogini, tulen kuitenkin vielä takaisin, haluan vain hetken hengähtää..

Tell me are you just getting by?

En tiedä onko tämä aihe muille tuttua mutta aina kun juttelen yhdelle ihmiselle niin mulla tekee mieli kertoa tästä helvetistä. Aina kun tutustun uuteen ihmiseen johon voin luottaa ja tiedän että se ymmärtäisi minua niin haluaisin kertoa tästä kaikesta. Ehkä se helpottaisi, saan kerrottua sen kaikista kipeimmän asian ja mikä parasta, kyseinen henkilö kuulee sen suoraan minulta. Kuitenkin aina siinä on joko tuhat muuta ympärillä tai sitten en vain tiedä, miten aloittaa. Ahdistaa kun se luulee, että olen elämää täynnä oleva nuori nainen vaikka sisältä kaikki on rikki, tiedän että se on nähnyt mun arvet jalassa josta ei voi erehtyä, mistä ne on lähtöisin..

People should know they shouldn't step on my toes

Katsoin videon missä kuulin Sinilinnun nauravan. Mulla tuli mieleen se kun viimeksi nähtiin, se viimeinen halaus ennen kuin hyppäsin bussiin. Jos olisin silloin tiennyt etten tule näkemään sitä enää koskaan olisin antanut sen bussin mennä ohi vaikka se olikin illan viimeinen. En ole myöntänyt sitä edes hiljaa itselleni, että minulla on ikävä tuota ihmistä, olen yrittänyt vain puskea sen takaisin nurkkaan ja pois mielestä. Olen ollut koko ajan menossa ja koko ajan on ollut joku rauta kuumana etten muistaisi koko ihmistä, olen yrittänyt unohtaa ja nyt huomaan, että se on ehkä mahdotonta.
Laitoin Sinilinnulle viestin jota tulen katumaan hetken päästä. Mun on vain pakko jatkaa eteenpäin ja rakennettava oma elämä ilman Sinilintua. En usko että koskaan saadaan nämä asiat selviksi ja vaikka joskus saataisiinkiin niin sen aika ei ole tässä ja nyt, haluan keskittyä niihin jotka oikeasti välittävät myös minusta, en halua olla enää kenenkään heittonukke ja myös Sinilintu tulee huomaamaan sen, että minun varpaille ei astuta eikä minua ole tehty leluksi. Ehkä tämä tästä, kun saan päähäni taas järkeä ja pääsen taistelemaan combattiin..

Sanoista teoiksi
hyvästä pahaksi
sisällä jälki ikuinen

So many roads to go but only one will lead us home

Tuntuu kun rauha olisi palannut taloon - isä lähti pois kotoa muutamaksi kuukaudeksi. Käyn huomenna liittymässä jäseneksi toiseen saliin, vihdoin. Salin vaihto piti alunperin tapahtua reipas kuukausi eteenpäin mutta tietyistä syistä vaihdan jo huomenna. Tänään mulla on ollut paska päivä, oikeastaan kaikki johtuu siitä miltä näytän. En vain kestä katsoa peilistä itseäni, olen oksettava ja kuvottava. Eilen kävin combatissa salilla jossa oli peilit ryhmäliikuntasaleissa ja en voi edes sanoin kuvailla miltä näytin, oksettavakin on liian lievä ilmaus. Minä luulin että hyväksyin jo itseni kaikkine rasvoineen mutta ei, en ole tehnyt sitä vieläkään. Läski mikä läski. Paino on noussut kolme kiloa ylemmäs, muut yrittää jankuttaa minulle, että se on lihasta, ei läskiä. Tiesin jo silloin, kun alotin kasvattamaan lihasta että paino tulee nousemaan mutta en voi sille ahdistukselle mitään, ehkä kaikkien on käytävä läpi tämä taistelu. En käy enää vaa'aalla, se ei tee mitään muuta kuin pahaa olo, siitä ei ole enää mitään hyötyä.

Ennen ajattelin miten mä eläisin
vielä sadan vuoden päästäkin
miten mun askeleet poluille painuneet
ois täällä vielä silloinkin

I’m still believing in forever but it never comes

'cause I'm afraid to love
'cause I'm afraid I'll leave
I'm living with these lies
that only I believe
and I don't want to walk
and I don't want to run
‘cause I'm afraid of failing
in front of everyone

cause I'm afraid to win
‘cause I don't want to lose
and I'm afraid of falling
under harsh review
and I'm afraid to live
and I'm too tired to try
I hide behind these shadows
turn off all the lights

I'm afraid to love
'cause I’m afraid I'll leave
I'm living with these lies
that only i believe
and I'm afraid to walk
and I don't want to run
and I'm afraid of hurting
myself and everyone.

Illalla lisää, nyt musta vaan lähinnä tuntuu että olen pelkuri
säälittävä pelkuri, joka ei uskalla tehdä yhtään mitään..

Get Me Away

Ensimmäinen työpäivä oli mukava, taas huomasin että jännitin aivan turhaan.. Tänään on muutenkin ollut hyvä päivä, kiitos BC:lle, se pelasti iltani taas. Kävin kahdella BC:n tunnilla salilla johon vaihdan ja tuntui, että viimeisimmästä BC:n tunnista olisi ikuisuus vaikka se olikin viime torstaina. Musta vihdoin tuntuu että tää elämä on menossa parempaan päin, vihdoin näen taas sen valon tunnelin päässä. Mulla on kohta se elämä, josta olen unelmoinut, mulla on ympärillä vain ne ihmiset ketä tarvitsen ja pääsin lopullisesti eroon esimerkiksi Sinilinnusta. Mietin tänään bussissa pitkään Sinilintua ja huomasin, ettei minulla ole edes sitä enää ikävä ja jos se joskus erehtyy soittamaan minulle niin teen selväksi, että se erehdys ei enää toistu. En kaipaa elämääni enää ihmistä, johon saa aina pettyä ja joka vetää mut aina syvemmälle siihen paskaan josta yritän kaikin voimin päästä pois. Nyt menen suihkuun ja nukkumaan, tämän oli tämmöinen pikapostaus koska haluan pitää tämänkin blogin elävien kirjoissa ja myös itseni..

Mua pelottaa, ja haluun parkuu
oon elossa, mut haluun juosta karkuun
mun sielua, vaik mä kunnioitan omaani
katon omil silmil enkä raamatun tai koraanin.

It's never all what it seems

Olen pahoillani etten ole kirjottanut, tällä viikolla olen vaan ollut menossa mutta en koskaan tulossa mistään. Olin tiistain ja keskiviikon Helsingissä, tiistaina oli Pinkin konsertti ja vihdoin ja viimein mun unelma toteutui. Kuusi vuotta se nainen on ollut melkein kuin minun uskonto. Ensimmäinen lukiovuosi loppui eilen, pieni helpotus.. Kohta alkaakin se helvetillinen kakkosvuosi josta kuitenkin aion selvitä hengissä. Huomenna alkaa kesätyöt, ahdistaa. Taas uusia ihmisiä, kaikki on aivan uutta. En tiedä yhtään mitä minun pitää tehdä, minun pitää vain mennä muiden mukana ja tehdä mitä käsketään, sitä samaa kuusi tuntia. Kaikki uusi ahdistaa, mitähän ne ajattelee musta? Ehkä olen vain ikuinen pelkuri..
Enää kaksi hassua viikkoa niin jään loppu kesäksi yksin, aion silti pitää pään pystyssä ja jatkaa samalla lailla, kuten tähänkin asti. En anna demonejen vallata taas päätäni, viime kesä meni ihan höpöksi heti kun jäin yksin, samoin sitä edellinen.. Nyt en aio antaa periksi, mun on pakko opetella, kahdeksan hassua viikkoa niin muutan omaan kämppään joten mä en voi romahtaa. Olen ikionnellinen että koirat jää tänne kanssani kesäksi, edes joku syy ulkoilla, ehkä en eristäydy niin pahasti..

Sun katseesta näkee et sä oot kulkenu sen matkan,
lähen kaksseiskan niinku Winehouse,
eikä musta jää jäljelle ku tuhkaa ja kaipaus,
enkä purkaa näit ikin enää kellekkään,
vaik mun on melkein mahdoton hengittää.