Everything changes but beauty remains

Luulen että kuulet minut, luulen että olet juuri tässä
siksi minulla ei ole pelkoa, toivoisin että näkisin
että olet kunnossa - odottamassa minua.
B tule takaisin, ole kiltti.
Tänään on ollut oikeasti hyvä päivä, olen saanut hymyillä koko päivän Kauriin seurassa. Kauris tuli hakemaan mua kotoa jonka jälkeen lähdettiin rantakierrokselle, käytiin usealla rannalla ottamassa aurinkoa, minäkin ensimmäistä kertaa näiden viillettyjen jalkojen kanssa uskalsin kulkea shortseissa ihmisten seassa. Näin joidenkin naamasta kuinka ne katsoivat minun arpia mutta minua ei kiinnosta, olen kuitenkin yllättynyt siitä että läheskään kaikki ei kiinnitä huomiota josta olen myös helpottunut. Minulla on oikeus olla minä ja minä haluan olla minä, oli minulla sitten viilletyt jalat tai ei. Illalla vielä lähdettiin keskustaan ja istuttiin portailla juttelemassa ja katselemassa maisemia, aurinko vaan paahtoi ja mun oli vihdoin hyvä olla. Olen aina halunnut asua siellä paikassa, ne talot on niin hienoja ja ne maisemat suoraan ikkunasta, rakkautta.

Everything is different now

Sanat eivät riitä kuvamaan mitä sinä merkitset minulle
Siltikin vaikka olet poissa, olemme yhä tiimi
Et voi kuvitella kipua jota tunnen
Antaisin mitä tahansa kuullakseni puolet hengityksestäsi
Tiedän että yhä elät kuolemanjälkeistä elämää

On tavallaan aika vaikeaa ilman sinua
Tietäen että olet taivaassa hymyilemässä alaspäin
Katsomassa meitä kun rukoilemme sinulle
Jokapäivä rukoilemme sinulle
Siihen päivään asti kunnes tapaamme taas
Sydämessäni pidän sinut, ystäväni
Muistot antavat minulle voimaa jota tarvitsen jatkaakseni
Voimaa jotta voin uskoa

Ettenkö toivoisi että voisin kääntää ajan viisareita taaksepäin
Sinä aamuna kun tämä elämä on ohi tiedän, että näen kasvosi.

Tasan vuosi sitten B'stä tuli enkeli, se päivä oli ehkä yksi elämäni kamalimmista, en vieläkään voi ymmärtää, että B on lopullisesti poissa, tekisin ihan mitä vain, että voisin vielä edes kerran jutella sen kanssa, kaipaan sua niin paljon ettei sanat edes riitä kuvaamaan sitä, rakas.

There are times I feel the shiver and cold

Torstaina olin niin sekaisin, laitoin terkkarille viestiä että haluan psykologille varata ajan ja kaduin sitä jo heti perjantaina kun tajusin, mitä olin mennyt tekemään. Torstaina se oli maailman paras idea enkä vain enää pysty ymmärtämään miksi laitoin sen helvetin viestin. Nyt mietin että varaanko aikaa vai en, sanon edelleen etten tarvi, voin tarpeeksi hyvin vaikka fakta on se, että se piru asuu sisälläni edelleen eikä se lähde minnekkään ikinä, jos en tee asian eteen mitään.

We'll do it all on our own

Mulla on niin paska fiilis kaiken suhteen just nyt, en pysty laittaan kaikkea edes sanoiksi kun mun sisällä pyörii kaikki ajatukset enkä tiedä, mitä edes kirjottaisin, mun oli vain pakko tulla kirjottaan jotain. Juttelin tänään BCn kanssa aika pitkään, se kertoi siitä kuinka helvettiä sillä on työskennellä salilla jossa käyn ja kieltämättä mietin itsekkin, että mitä vittua enää teen siellä, koko paikka maistuu ihan puulta. En halua enkä voi kertoa niitä asioita joita BC kertoi kenellekkään, en edes tänne blogiin vaikka tiedän ettei BC koskaan eksy tänne. BCn kanssa on vain aina niin ihana jutella, se ihminen sai mut ihan sanattomaksi, istuttiin siinä vierekkäin ja molemmat oli ihan hiljaa, mietin mitä pitäisi sanoa ja sain vain sanotuksi, että menin ihan sanattomaksi. Kaikesta siitä helvetistä huolimatta BC nousee aina kaikkien eteen yhtä pirteänä, en ymmärrä miten joku voi olla niin vahva ja kääntää vastoinkäymisetkin omaksi hyödyksi. Aluksi musta tuntu aika hyvältä (voiko näin edes sanoa?) että se luotti muhun kertomalla sen asian vaikka kuulin jo äänestä, ettei se ole helppoa eikä se olisi helppoa kenellekkään, kuitenkin kun olen pyörittänyt päässä sitä asiaa niin mulla tulee paha olo jo sen puolesta. BC lähti hakemaan kamojaan ja minä kävelin autolle, sitten sanoin äidille jotain mitä en todellakaan suunnitellut. Sanoin että musta on kauan tuntunut siltä, että isoveli, isä ja äiti on eri puolella kuin minä, minä olen yksin tässä perheessä eikä se aina tunnu edes että tämä olisi perhe. Mulla vaan ei enää ole luottamusta mun vanhempiin, isoveliin onneksi on hyvät välit ja niistä aion pitää kiinni koska haluan että mulla on edes yksi joka on mun kanssa samaa perhettä. Se perhe katosi samalla kun kadotin itseni, mulla on ollut aina niin hyvät välit äitiin mutta nyt musta vaan tuntuu että nekin välit on kuihtumassa ja kuihtuu päivä päivältä enemmän ja ehkä vähän pelkään, ettei mulla ole enää vanhempia kun muutan pois. Nyt yritän pidätellä kyyneliä mutta se tuntuu mahdottomalta, yritin pidätellä kyyneliä jo kehonhuoltotunnilla, meditaatiossa kun vain maattiin maassa, taustalla rauhallinen musiikki ja BC höpötteli siinä jotain, mietin vain että tasan kahden viikon päästä tähän samaan aikaan on BCn viimeinen tunti tällä salilla, mutta sen jälkeen kun BC kertoi syitä miksi se lopettaa (vaikka se on jokaiselle tähän mennessä sanonut ettei se valitettavasti voi niitä sitä kertoa.) niin tiedän, että se on parempi näin vaikka se tekeekin kipeää jonka sanoin BClle kun juteltiin. En minäkään haluaisi olla työpaikassa jossa minua pidetään vain pilkkana eikä kunnioiteta paskan vertaa. Anteeksi sekava teksti, olen itsekkin niin sekava juuri nyt etten saa mitään järkevää ulos..

If I lay here
If I just lay here
Would you lie with me and just forget the world?

Bound to fall

BC kävelee iloisena sisään spinningsaliin, hyppää pyörän selkään ja sanoo sen yhden lauseen, joka saa minut melkein kyyneliin - se lopettaa ohjaamisen salilla jossa käyn. En tiedä, pystyykö tätä kukaan muu ymmärtämään kun minä itse miltä se musta tuntui, kun sisäistin tuon lauseen ja tajusin, että se todellakin lopettaa. Kyllä sen näki jo BC'stä, joka myös tirautti muutamat kyyneleet, että asia on sillekkin hankala mutta omien sanojensa mukaan asia on parempi näin. Olen kuitenkin viikottain käynyt Bc'n tunneilla lokakuusta asti ja tammikuusta asti olen käynyt jokaisella sen tunnilla, eli 7 tuntia viikossa. BC on ihminen, joka on miltein joka ilta saanut mut hymyilemään, oli päivä sitten huono tai hyvä, siitä ihmisestä saan revittyä itseenikin positiivisuutta ja ilman sitä en ehkä olisi nyt tässä. Jonkun mielestä tämä saattaa kuulostaa ihan höpöhöpö huuhaalta, sehän on vain yksi ohjaaja joita liikuntakeskukset on täynnä. Kaikilla on suosikkiohjaajansa ja BC on minun. Pyöräily tuntu niin haikeelta aluksi mutta kyllä se hymy sieltä kuitenkin löytyi ja hetken kestävä hyvä fiilis. Kuitenkin kun tunnin jälkeen lähdin tallustelemaan kohti bussipysäkkiä niin kaikki alkoi pyöriä mun mielessä, kaikki ne tunnit joista mulla on tullut niin huikee fiilis, kaikki ne lauseet joilla on jaksanut tehdä kaiken loppuun vaikka todellisuudessa olisikin tehnyt mieli juosta salista ulos huutaen. Kuitenkin tämä asia vahvisti sen, että kun pian muutan niin olen vaihtamassa salia joka on muutaman metrin päässä uudesta kodistani ja ehkä mikä parasta, BC ohjaa myös siellä. En malta enää odottaa sitä, että pääsen kohta muuttamaan pois.

After all we’ve been through I don't wanna be by myself

“Since the day I left you,
   I see your face in every crowd.
   It wont go away
   But every time I feel you near
   I close my eyes and touch you slow
   Cause now the only thing I feel
   is seeing you’re better off alone.
   I can’t hold my head up high
   So if you see me on the street
   turn away or walk on by
   Cause after the beauty we’ve destroyed
   I’m cascading through the void
   I know in time our hearts will mend
   I don’t care if I never see again
   Cut out my eyes and leave me blind

The 69 eyes - rosary blue ft. Kat Von D
Sixx:A.M. - Lies of the beautiful people, this is gonna hurt, are you with me, smile & skin
P!nk - the king is dead but the gueen is alive
Slash - Gotten & Halo
Apocalyptica - 2010 & broken pieces

So if you see me on the street turn away or walk on by

Luettuani tämän postauksen mun päässä on surrannut ajatuksia aiheesta ja aiheen ohi ja nyt haluaisin jakaa nämä ajatukset teidän kanssa. Minulla on ollut paljon, tarkotan siis todellakin paljon eli suomeksi koko elämäni ajan ongelmia sen kanssa, etten tunne itseäni tärkeäksi. En tunne että kukaan välittää, en tunne että kukaan piittaisi jos hyppäisin lähimmän junan alle. En ole koskaan tuntenut että joku välittäisi ja vähättelen aina itseäni, en tiedä miltä tuntuu kun joku välittää. Vaikka faktahan on se, että jokainen ihminen on jollekkin tärkeä, jollain tapaa. Kukaan ei ole yksin tässä maailmassa ja aina löytyy joku joka välittää. En tunne oloani tärkeämmäksi jos joku sanoo välittävänsä minusta tai muuta sellaista, minulle on aivan sama onko hiljaa, kun teot puhuu kuitenkin puolestaan. Kun kävelen kadulla niin tuntuu, että hukun muiden joukkoon ja kun näen tuttuja niin tuntuu oikeasti hyvälle, kun jotkut moikkaa, tuntuu siltä että joku muistaa minut ja sekin on ollut minulle aika outoa koska tuntuu, etten merkitse mitään ja minut unohdetaan helposti ja pian.
Siitä että olen viimeisen kahdeksan kuukauden aikana edistynyt todella paljon ja saanut uusia ajatuksia itsestä ja jo se, etten vähättele itseäni niin paljon ja uskon enemmän itseeni on ihan uutta ja ihmeellistä. Saan kuitenkin kiittää vain yhtä ihmistä joka on viimeisen kahdeksan kuukauden aikana pitänyt pääni pinnalla ja saanut minulle sen ajatuksen etten ehkä olekkaan niin huono - hän teki tämän kaiken tietämättään, sen ihmisen nimi jääköön mainitsematta mutta viisaimmat ehkä hoksaavat kenestä on kyse, tämä kyseinen henkilö piristää vieläkin minun iltoja ja siitä ihmisestä saan inspiraatiota ja voimaa jatkaa eteenpäin, koska näen siinä ihmisessä minun tulevaisuuden, haluan tehdä juuri samaa hommaa tulevaisuudessa. En kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Helmi ole ollut isossa osassa siinä, että olen edistynyt ihan huikeasti, Helmi on mun tukipilari, mun sisko ja jaan sen kanssa kaiken. Kuitenkin aiemmin jo mainitsin, että minuun ei tehoa lauseet "Aurinko paistaa risukasaankin" tai "tunnelin päässä on aina valoa", eikä oikeastaan mikään muukaan kulutettu "tsemppilause", olen saanut niitä kuulla niin paljon Sinilinnulta että ne ei enää meinaa tepsiä. Minulle on jo paljon, että ensimmäistä kertaa elämässäni uskon itseeni päivä päivältä enemmän ja vihdoin tuntuu siltä, että vielä joku päivä pystyn elämään normaalia elämää, ilman ahdistusta kaloreista tai epäterveellisestä ruuasta.

A little girl hiding from the city lights

"Olit lähellä tai kaukana, missä ikinä oletkin, elä, sillä joku päivä et herää tähän aamuun enää. Kuolema ei kysy lupaa, kun saapuu. Poismenon hetki vain tulee, enemmin tai myöhemmin jokaiselle meistä."

Mulla on jotenkin tosi paska olo siitä, että olen yrittänyt tappaa itseni, päivä päivältä ymmärrän enemmän miksi mun on oikeesti elettävä, miksi mun on mentävä huonojen aikojen läpi. En enää edes tiedä, mitä mun päässä kävi kun halusin lopettaa elämäni siihen pisteeseen, luulin että olin nähnyt jo tarpeeksi enkä jaksanut enää sitä kipua ja ahdistusta, joka mun sisällä virtasi. En vain yksinkertaisesti voinut käsitellä mun tunteita. Tuntuu niin pahalta ajatella, että jotkut päättää päivänsä itse, pahemmalta tuntuu ajatella että en ole vain harkinnut sitä, olen myös yrittänyt sitä. Sen jälkeen kun B kuoli, tajusin että ihmistä ei ole tehty tappamaan itseään, B kuoli vasten tahtoaan, se olisi halunnut elää mutta se ei koskaan saanut siihen kunnolla tilaisuutta, B'n elämä vietiin käsistä jo kauan ennenkuin B'stä tuli enkeli. Haluan olla joskus niin vahva kun esitän olevani, haluan olla joskus se teräsnainen joka ennen olin, joka ei pienistä vastoinkäymisistä kaadu.

"About all you can do in life is be who you are.
Some people will love you for you,
most will love you for what you can do for them,
and some won't like you at all"

Nobody knows that she's a lonely girl

19 päivää niin unelma, jota olen ala-asteelta asti unelmoinut toteutuu. Olen laskenut päiviä jo yli puolen vuoden ajan ja vihdoin, sinne on enää 19 päivää, en malta odottaa. Eilen BC'n spinnissä tuntu etten pysy pystyssä, maailma heitti ja yritin vain pitää tahdin päällä. Silloin vain toistin päässäni, että huominen sali peruuntuu ja pidän levon mutta kuinkas kävikään, kirjoitan tätä postausta salivaatteet päällä ja kohta olen menossa taas reenaamaan. Jaksoin kuitenkin eilen pusertaa loppuun vaikka vasen jalkapöytä tekikin kuoleman eikä se kantanut enää ollenkaan pyöräilyn jälkeen. Tarkoitushan oli jäädä vielä tunniksi salille reenaamaan jalkoja, pidin hetken huilin ja sain elvytettyä jalkapöydän taas elävien kirjoihin, en tiedä olenko täällä edes maininnut mutta BC sanoi että tuo jalkapöytäkipu spinningin aikana voi johtua liiallisesta rasituksesta jollekkin pienelle lihakselle, aivan sama juttu kun hetki sitten tuo oikea käsivarsi oli aivan jumissa.
Huomio!Kesäkuun jälkeen bloggerin kautta ei voi enää seurata blogeja joten tämän blogin löytää Bloglovinista & Blogilistalta!

Now it's the time for it

“Tätä hetkeä kartoin,
   Tätä väistin,
   Tätä niin pelkäsin
   Tähän päättyy paljon hyvää
   Paljon kaunista
   Tän täytyy mennä näin
   Vaikka tahtoisin kieltää
   Koittaa säilyttää
   Mutta tiedän et on turhaa
   Armoo viivyttää

Nyt se on ohi, laitoin Sinilinnulle viestiä että on parempi ettei pidetä yhteyttä, ei nyt eikä ehkä koskaan. On parempi molemmille katsoa eteenpäin, tämä paska alkoi syksyllä 2011 joten nyt minulle riittää. On niin paska fiilis, jotenkin tyhjä olo. Tuntuu kun jotakin puuttuu, olihan se sentään kuin sisko.

KOOODIII

“LAUSE1
   LAUSE2
   LAUSE3
   LAUSE4

Let me be lighter, tired of being a fighter

Eilen bodycombatissa tuntu jo 20 minuutin jälkeen, etten jaksa enää yhtäkään lyöntiä tai potkua, puoli vuotta sitten kävi viimeksi sama homma, kyse oli kuitenkin silloin kunnosta ja siitä että kroppa sai yhtäkkiä aivan erilaista liikuntaa mitä se ei ole saanut aikaisemmin, eilen minulla oli alla vain puolen tunnin spinning, jätin siis puolen tunnin core-osuuden että jaksaisin combatissa paremmin mutta kroppa olikin vähän toista mieltä. Maanantaina combatissa näin BCn kahtena, minua pyörrytti mutta pysyin juuri ja juuri jaloillani ja pystyin viemään tunnin kunnialla loppuun, kaikki tämä johtuu siitä että minulla on uusi vihollinen, ylikunto. Keskiviikkona kyynärvarteen sattui niin vimmatusti, en pystynyt liikuttamaan sormia eikä siinä kädessä ollut ollenkaan voimaa, kyynärvarren lihas oli ylirasittunut ja se oli aivan voimaton. Oli niin turhautunut fiilis, kun en saanut edes jogurttipurkkia auki, en pystynyt kirjottamaan tai aukaisemaan ovea, silloin todella säikähdin ja se avasi mun silmät. En halua pitää lepoa seuraavat puoli vuotta, en halua vain odottaa milloin mun kroppa on tarpeeksi levännyt, en halua että mun elämä kaatuu ylikuntoon, koska liikunta on koko mun elämä.