Silence can you hear me crying?

I don't know what this game is
cause I'm not even playing it.

Huono päivä toisen perään. Katson vain itseäni peilistä, suoraan silmiin, näen vain tyhjyyden. Aurinko paistaa ikkunasta, suljen verhot, en halua nähdä valoa. Haluan olla omissa oloissani, olen väsynyt ja kiukkuinen jatkuvasti. Voisin vain nukkua. Tunnen itseni vapaaksi, kukaan ei voi enää ohjata minua. En halua jutella enkä halua nähdä ketään. Haluan vain olla yksin ja treenata. Kun suljen silmäni kaikki vanhat jutut palaa mieleen; pikkumusta, viime kesä, kaikki ne onnelliset hetket viime vuodelta. Viime kesä oli liian onnistunut, alkusyksy oli myös ihana, sitten kaikki lähti käsistä.

I wanna run, run far away

I gotta get far away from you.

Tänään ei ole motivaatiota tehdä mitään, hyvä kun jaksan käydä kaupassa ja tehdä ruokaa että pysyn hengissä, nyt kun tarkemmin mietin niin sitä motivaatiota ei ollut viikko sitten, eikä kaksi viikkoakaan sitten. Motivaatio kaikkeen paitsi treenaamiseen ja nukkumiseen on lopahtanut täysin. En ole siivonnut ties kuinka pitkään aikaan, en jaksa tiskata, en tehdä ruokaa, en käydä kaupassa enkä jaksa koulujuttuja. Kaikki kaatuu päälle juuri nyt. Tuntuu kun joku pidättelisi eikä päästä pois, tuntuu kun mut ahdettaisiin johonkin todella pieneen tilaan. En saa happea. Tukehdun. Luovuttaminen tästä kaikesta käy mielessä, pikkumusta lähti jo, ehkä on jo minun aikani?

Happy birthday to me

18 vuotta. Kaksi vuotta sitten kirjoitin päiväkirjaani etten tule ikinä täyttämään 18, en ikinä. Jotenkin oli päästävä pois ennen tuota, ihan sama miten kunhan minä olen tuhkaa ilmassa 20.1.2014. En edelleenkään ymmärrä miksi kaiken tuon jälkeen olen vielä tässä, miksi luen vanhaa päiväkirjaani, miksi haluan muistaa ne kaikki ajatukset mitä minulla oli muutama vuosi sitten kun ainoa mitä oikeasti halusin oli kuolla ja tein kaikkeni sen eteen etten olisi nyt tässä, silti olen.
Tuo ylläoleva kuva kertoo kaiken oleellisen, kaiken sen miksi kirjoitan juuri tätä postausta. Pienenä halusin olla vanha, en halunnut enää olla se lapsi joka leikkii. Kuitenkin jokaisena päivänä näiden vuosien aikana kun olen sairastanut olen halunnut takaisin sen ajan, kun sai vain leikkiä eikä tarvinnut ajatella mitään. Silloin en vielä tiennyt kuinka heikko olen, nyt tiedän. Voi kunpa aikaa voisi kelata reilusti yli kymmenen vuotta taakseppäin ja pysäyttää siihen, haluan olla se iloinen lapsi joka hymyilee ja nauraa aidosti, jonka silmistä näkee että se on onnellinen. Kuitenkin, hyvää syntymäpäivää minä!

Wrong place

“Don't bury me
 don't let me down 
 don't say it's over 
 cause that would send me under 
 underneath the ground 
 you're abusing every reason 
 I have left to live 

Tuo kappale, se saa vieläkin ihoni ihan kananlihalle. Tuon kappaleen ajaksi menen jonnekkin toiseen paikkaan, en ole enää tässä, pakostakin tulee jotain juttuja mieleen menneisyydessä, voi kunpa tuo biisi olisi ollut olemassa jo silloin, se olisi sopinut niin moneen paikkaan, tuosta tulee mieleen niin moni ihminen, kaikki ne jotka on yrittänyt painaa mua alas, ne jotka on halunnut nähdä mun valuvan verta lattialla.
Mulla on tosi hankala olla kun ei tiedä miten pitäisi olla. Haluaisin vain nukkua, treenata, nukkua ja treenata, haluaisin skipata koulun kokonaan varsinkin kun kahden viikon päästä alkaa taas koeviikko. Haluaisin maata päivän sängyssä ja kuunnella musiikkia, illaksi mennä treenaamaan muutamaksi tunniksi ja taas mennä nukkumaan. Ensi viikolla olen joka päivä jossain jonkun kanssa ja jos en, olen treenaamassa, ei ole yhtään iltaa milloin voisin olla vain kotona. Hassua kun joskus on viikkoja kun ei ole mitään tekemistä enkä näe oikeastaan ketään vapaa-ajalla ja sitten tulee näitä että on aivan liikaa tekemistä, ehkä se ahdistaa vieläkin enemmän kun pitäisi lukea kokeisiin.
Joudun tänään lapsenvahdiksi, just kun pitäisi olla täynnä motivaatiota ja iloinen niin haluaisin vain maata sängyssä lämpimän peiton alla. toivon kuitenkin niiden pienten piristävän tätäkin päivää, lapset on kuitenkin niistä mistä saan virtaa, niin viattomia pieniä jotka ei tiedä vielä mitään millainen maailma oikeasti on.

You should have known

The price of evil

Goodbye my friends

20 Toukokuuta 2012

It's time to say
goodbye my friends

Rakastajattareni on jälleen läsnä, kuiskii korvaani.
Joskus uskon kuulevani, että hän sanoo minun kuolevan.

Pystyn tuskin hengittämään, tuskin pysyn edes hengissä. Voin nähdä kuoleman, suoraan edessäni. Tämä on hävitty peli demoneille, tämä on hitaiden tanssimista kuoleman kanssa. Olen nyt tässä mutta kun suljet silmäsi helvetti ottaa vallan maailmassani, en ole enää läsnä ja kohta hautajaiskellot soivat, olen enkeli muiden joukossa luovuttajan titteli kaulassa.

Tämä on pelkkä ystävällinen ele

jotta saisit tietää aikasi olevan lopussa

Pieni pätkä päiväkirjaani, pieni palanen minua toukokuussa 2012. Pelottavinta tästä kaikesta tekee ehkä sen, että muistan kaiken mitä päässäni liikkui kun kirjoitin tuon päiväkirjaani melkein kaksi vuotta sitten. Muistan ne pienet vihreät miehet, sen saman sirkuksen joka alkoi, muistan kun minua revittiin hiuksista kun olin suihkussa, muistan sen kaiken kuin eilisen. Näen silmissäni vieläkin sen saman sairaan katseen kuin silloin. Halusin mennä niiden mukaan, halusin olla niiden kanssa. En halunnut olla tässä maailmassa, en kenenkään olennon kanssa. Halusin kuolla, pysyin juuri ja juuri pystyssä mutta pysyimpähän silti. Luulen, että jos joku olisi pikkuisenkaan tönäissyt minua, olisin kaatunut. Muistan sen mustan revityn enkelin, jonka myös piirsin joskus paperille. Muistan ne kauniit lauseet paratiisista, täydellisyydestä, ne lauseet tekee vieläkin kylmiä väreitä. Kunpa olisin vain tiennyt paremmin, olisinpa vain oikeasti tiennyt paremmin..

Goodbye my friends

20 Toukokuuta 2012
Rakastajattareni on jälleen läsnä, kuiskii korvaani.
Joskus uskon kuulevani, että hän sanoo minun kuolevan.

Pystyn tuskin hengittämään, tuskin pysyn edes hengissä. Voin nähdä kuoleman, suoraan edessäni. Tämä on hävitty peli demoneille, tämä on hitaiden tanssimista kuoleman kanssa. Olen nyt tässä mutta kun suljet silmäsi helvetti ottaa vallan maailmassani, en ole enää läsnä ja kohta hautajaiskellot soivat, olen enkeli muiden joukossa luovuttajan titteli kaulassa.

Pieni pätkä päiväkirjaani, pieni palanen minua toukokuussa 2012.

Happiness

Elämä hymyilee, ainakin vähän, juuri nyt. En olisi voinut toivoa muuta kuin sen, että uusi vuosi alkaa hymyllä eikä pahalla ololla, en olisi voinut toivoa muuta kuin sen että tänään, kun katson itseäni peilistä näen todellisen itseni enkä sitä ihrakasaa jolla on ylimäärästä joka paikassa. Hetki ilman ahdistusta, hetki ilman kaikkea sitä. Olen onnellinen tämän pienen hetken ja ehkä huomisen. Nautin joka sekunnista kun ei ole pahaa oloa, osaan jo nauttia siitä kun on hyvä olla, oikeasti hyvä olla. Tämä päivä on jo puolessa välissä tai ainakin minä ajattelen niin. Huomisesta tulee hieno, huominen on täynnä kaikkea kivaa tekemistä jonka kruunaa illalla BC:n tunti. Tänään on lepo, en muista milloin viimeksi olisin ollut lepopäivänä näin hyvillä fiiliksillä, nyt olen ja nautin siitä. Nauttikaa tekin!