Ekaks mä en luottanut ollenkaan,
ja just kun opin luottamaan,
sä et uskonut ja tahdoit lopettaa
Ja sit ku mä lähinki menemään,
tajusit ei tän näin pitäny mennäkään

Iske vihdoinkin, iske kovemmin
puukko mun rintaan, en enää palaa
Tahdon irrottaa,
koska se helpottaa,
mutta ne muistot mua tänään halaa

"Kun viikonloppuna muutan niin otan vähän etäisyyttä kaikesta.."

Viimeisen kahden viikon tapahtumia ja tuo lause suustani joka tuntuu niin lopulliselta. Oli lähellä ettei elämäni rakkain ihminen olisi nyt historiaa. Onneksi ei ole. Muutan viikonloppuna viime postauksessa mainittuun yksiöön. Pari päivää sitten vielä tuntui että kaikki on kääntynyt ihan ympäri. Me vain riidellään. Mitä ikinä toinen sanoo niin se saa jonkinlaisen riidan aikaiseksi, murruin täysin ajatuksesta että tämä loppuu tähän. Kirjoitin itkien lappua jonka jätin pöydälle, silti olen vielä tässä, onnellisesti parisuhteessa. Luojan kiitos.

Kun muutan viikonloppuna niin otan vähän etäisyyttä kaikesta..

Muutto ensi viikolla, työt alkoi tänään, Tonin kanssa menee hyvin ja mun pitäisi olla onnellinen. Kuitenkin siinä on se sana "pitäisi". En ensinnäkään jaksaisi mennä töihin huomenna kesken loman ja herätä viideltä aamulla. Varsinkin kun nukuin tänään töiden jälkeen kolmen tunnin päikkärit, ei väsytä yhtään. Edelleen etsin töitä, vähän mielekkäämpää. Enkä ole vielä päättänyt mitään edes koulun suhteen. Tästä vaan ei tule yhtään mitään. Mistäpä tulisi...

Beautiful pain

Istuin Tonin kainalossa, itkin ja sanoin että haluan pois. Puristin kynsillä ihoa että saisin edes jotain kipua aikaseksi. Aina kun mun suu aukesi purskahdin itkuun. Melkein jo näin peilistä kuinka mun silmät muuttuu punasiksi, onneksi hallusinaatiot on pysyneet kaukana, luojan kiitos. Mulla vaan pimenee, sanoin Tonille kuinka pelottavaa on se kun joku ottaa vallan. Tuskin se sitä ymmärtää eikä sen edes tarvitse. Tavallaan ehkä toivon että ei, ei sen vain tarvitse. Välillä mietin missä olisin ilman tuota ihmistä, nyt tajuan kuinka hankalia nämä tilanteet on ollut ennen, ennen kukaan ei ollut tukena.


Aiemmin tällä viikolla sain kämpän, ihanan pienen 34 neliöisen yksiön. Siitä tulee varmasti juuri minun näköinen synkkä pikku kämppä. Se oli vielä täysin remontissa eikä siellä oikeastaan ollut vielä yhtään mitään muuta kuin seinät, kolmen viikon päästä sen pitäisi olla remontoitu jolloin pääsen muuttamaan. Lisäksi päätin että vaihdan aikuislukioon. Kävin tänään työhaastattelussa joka meni aika nappiin, huomenna uusi ja ensi viikolla saan tietää loppuuko tämä köyhyys. Toivon että loppuu, olisi ainakin yksi ressin aihe vähemmän.

Who do you think you are?

Laitoin säpöä aikuislukion opolle, sain ajan torstaiksi. Mua jännittää vaikka toisaalta tuntuu että olen tekemässä oikean päätöksen vaikken tiedä yhtään mitä olen tekemässä tai lähinnä, minne olen joutumassa. Bryan Adamsin Please forgive me saa mut vieläkin kyyneliin, vaikka olen kuunnellut sen jo liian monta kertaa. Pikkumustan kuolemasta on kulunut muutaman päivän päästä vuosi. Edelleen tekisin mitä vain että saisin tuon pienen kainalooni ja nukkumaan joka yö viereeni.

Syystä tai toisesta olen alkanut unelmoimaan ajatuksesta että Portugalilainen muuttaisi luokseni ilostuttamaan päiviäni. Olen ajatuksesta enemmän kuin innoissani. Mun on helpompi elää ja pitää itseäni kasassa kun on joku josta pitää huolta, joka on riippuvainen minusta. Se antaa tsemppiä pysymään työkykyisenä. Mainittakoon kuitenkin että olen ollut yllättävän tasapainoinen ja tuntuu että tämä tasapainottuu koko ajan. Hetkittäin voin jopa katsoa peilistä itseäni ja sanoa että olen onnellinen. En ole edes viillellyt kuukauteen.


Aikuislukio. Sana jolle kaksi vuotta sitten sanoin ei todellakaan. Sana jolle vielä hetki sitten sanoin ei todellakaan, kunnes rupesin miettimään asioita uudelta kantilta, siltä kantilta miten olisin itse onnellisempi. Kuten jo aiemmin kerroin päädyin siihen että juttelen aikuislukion opon kanssa koska 1) keskustelu oman lukioni opon kanssa ei oikeen edennyt muuhun kun viimeisiin sanoihin "mutta muista että olet 18 ja saat tehdä siltä miltä itsestäsi hyvältä tuntuu.." 2) jospa se saisi jotain taottua päähäni, vaikka ainakin sen faktan mihin olen menossa koska itselläni ei ole paljoakaan siitä hajua. Tätä asiaa miettiessä olen itkenyt paljon, miettinyt menneitä vuosia ihanien ihmisten kanssa ja miettinyt kuinka hyvää opetusta nyt saan. Mua suoraan sanoen pelottaa. Pelottaa siksi, etten ole eläessäni ollut kuin 3kk suomenkielisessä koulussa. Pelottaa siksi että koko systeemi on minulle uusi ja pelottaa etten opia sitä systeemiä ikinä. Pelottaa koska joudun muuttamaan enkä tiedä vielä minne. Kaikki pelottaa, kaikki uusi. Silti haluan tätä, silti tämä tuntuu oikealta.