I'll spread my wings and I'll learn how to fly

Tänään heräsin aivan järkyttävään ahdistukseen, se ahdistus jatkui niin kauan kun pääsin salille. Inhoan omaa peilikuvaani aivan liikaa, olen aivan liian läski olemaan tarpeeksi hyvä. Huomenna minut on kutsuttu syömään isoveljeni tyttöystävän äidin luokse. Toivon ettei siellä ole mitään jälkiruokia ja paljon rasvaista ruokaa. Kaiken lisäksi huomenna on jo maanantai ja tiistaina alkaa koulu, huomenna pitäisi tehdä kaksi esseetä ja palauttaa ne tiistaina, ne olisi pitänyt palauttaa jo viime viikon keskiviikkona.. Keskiviikkona alkaa koeviikko eikä minulla ole kun yhdet kirjat kotona mukana enkä ole lukenut yhtään...mihinkään. En tajua kuinka selviän, en tajua miksi aina jätän kaiken viimeiseen päivään..

I can show you that I can see right through all your empty lies

Tämä päivä on ollut taas yksi paska muiden joukossa. Mua on ahdistanu koko päivän, salilla olisin niin halunnut viiltää ja samalla purkaa ahdistusta mutten löytänyt mitään terävää. En halua olla tällainen läski enää, koko ajan kun olin salilla joku huusi korvaani läski, läski, läski, yritin laittaa musiikkia kovemmalle mutta samalla se ääni koveni ja koveni. Ahdistaa jo nyt tuleva terkkarikäynti, varasin sen kolme kuukautta sitten huhtikuun alkuun että sinne olisi tarpeeksi pitkä aika, silti se on kahden viikon päästä, en ymmärrä minne se aika on mennyt, ihan vasta siihen oli kolme kuukautta. En saa viiltää ennen sitä, en halua että tuo uusi terkkari saa samanlaisen kohtauksen kun se vanha nähdessään mun jäljet, mulla on kuitenkin keho täynnä vanhojakin mitä esitellä. Toivon että se ei huomaa niitä. Mun on vain skarpattava, koska en saa viiltää ennen sitä käyntiä, en todellakaan saa.

You said you'd never hurt me, but you did

Muistan kun kerroin Sinilinnulle kuinka minut on jätetty aina uudestaan ja Sinilintu sanoi ettei koskaan jättäisi minua, ei koskaan satuttaisi tai tekisi mitään pahaa. Silloin uskoin siihen, Sinilintu oli jotain niin uskomatonta, Sinilintu oli yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Millään ei kuitenkaan ole enää mitään väliä, tätä paskaa on jatkunut jo 1½ vuotta, eikä loppua näy. On vain helpompi ajatella Sinilinnun olevan poissa, on helpompi ajatella, ettei sitä enää ole. Itkin viime yönä itseni uneen - taas, sain viestin Sinilinnulta, jossa luki ettei Sinilinnulla ole enää mitään asiaa minulle, en tosin usko että se oli Sinilinnun laittama viesti, luulen tietäväni kuka se oli - ihminen, joka on jo melkein kaksi vuotta halunnut päästä minusta eroon ja tekee kaikkensa sen eteen. Mulla on niin paska fiilis tästä kaikesta.

Somebody needs you,
somebody dreams about you every single night,
somebody can't breath without you, it's lonely,
somebody hopes that some day you will see - that somebody's me

I cannot cry because I know that's weakness in your eyes

Sinilintu sanoi soittavansa, tiedän että se ei soita, se ei koskaan soita kun se sanoo soittavansa. Mulla on vaan niin helkkarin ikävä sitä. Haluaisin vain että kaikki ois niinkun ennenkin, haluaisin että kaikki olisi niinkun kaksi vuotta sitten. Meinasin retkahtaa viiltämään tänään, olin jo veitsi kädessä, tuntui kun millään ei ole mitään väliä, koska ei millään todellisuudessa ole, ei kukaan tiedä että viillän. Kaikki luulee minun olevan kuivilla kaikesta, mutta en ole. Haluan pois, tekisin vieläkin mitä vain että B olisi täällä ja minä poissa.

Hän itkee öisin, vain yrittäen pitää kiinni.
Kukaan ei kuule, hän on ihan yksin.

Nobody knows the rhythem of my heart

Haluaisin kertoa tästä blogista jollekkin, oli jotenkin niin turvallista kun joku tuttu luki ja tiesi, miten oikeasti voin. En kuitenkaan aio antaa tämän blogin linkkiä kenellekkään, haluan olla mielummin yksin, näyttää vahvalta ja kärsiä itsekseni. En halua muiden tietävän että voin huonosti, parempi ettei kukaan tiedä. En halua huolestuttaa ketään turhaan. Kaikki alkaa näyttää siltä samalta kun kolme vuotta sitten, kuitenkin yritän deletoida sen mielestäni ja jatkan eteenpäin. En tee samoja virheitä uudelleen, enhän? Olen paljon fiksumpi tällä kertaa ja tiedän milloin olen menettämässä otteen, vai olenko? Yritän uskotella itselleni että kaikki on hyvin, tiedän milloin olen menettämässä otteeni, taistelen.... tai ainakin yritän.

It was so good and now it's gone

teksti jonka kirjotin koulussa paperilapulle..
Pelkään että romahdan. Ehkä se en ole minä vaan mun mieli, ehkä se vaan haluaa mut pois, ainakin minä haluan pois, pitkästä aikaa mua kiehtoo se sairas. Tiedän ettei siitä seuraa hyvää, tiedän että romahdan jos nyt palaan takaisin. Tiesin että jos pidän Sinilinnusta kiinni niin olen taas joskus tässä, menossa kohti sivuraidetta. Pidin kuitenkin kiinni ja Sinilintu repi mut osaksi sen omia ongelmia. Perun menoja toisten perään, ainoa mitä en peru on treenit. Pikku hiljaa jään taas yksin, välillä mietin onko tämä kaiken sen arvosta. En kuitenkaan jaksa enää taistella, en jaksa taistella yksin, koska totuus on, että kuka välittää vaikka lähtisin, kuka välittää vaikka vuotaisin verta? Ennen olisin vastannut että Sinilintu mutta enää se ei välitä, ei ole enää Sinilintua, ainakaan minun elämässäni.

Sinilintu laitto viestiä jossa lukee näin:
Haluaisin, että saataisiin selvitettyä asiat ja koitettas saada meidän ystävyys kuntoon ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Näin viime yönä unta siitä tilanteesta kun lähdit sillon meiltä bussilla ja halasit. Tuntu niin todelliselta. Ihan kauhea ikävä. En haluais heittää hukkaan tätä. Oot jotain niin ainutlaatuista.

Tuo viesti sai mut taas miettimään asioita ja vastasinkin että haluan selvittää asiat ja saada joskus tämän taas toimimaan, Sinilintu on kuitenkin yksi parhaista ystävistä koskaan ja ainoa, jolle olen koskaan voinut kertoa aivan kaiken, Sinilintu ei ole koskaan tuominnut minua ja on ollut aina apuna. Tiedän ettei kaikki ole Sinilinnun syytä, tiedän myös ettei kaikki (vai voisiko paremmin sanoa mikään) ole minun syytäni ja tiedän myös henkilön, keneen voisin osoittaa sen syyttävän sormen. En kuitenkaan enää uskalla uskotella itselleni, että kaikki on pian kuten ennenkin, en enää uskalla, pelkään, ettei mikään ole niin kuin ennen, koska mikään ei ole enää ennallaan..

Since you been gone I can breathe for the first time

Näin eilen pitkästä aikaa Kaurista, olen ehkä vähän vältellyt sitä, kuitenkin eilen ymmärsin että minulla on muitakin ystäviä kun Helmi, niitä ei saa vaan työntää pois. Sinilintu laittoi maanantaina viestiä vaikka edellisessä viestissä jonka lähetin sille kuukausia sitten sanoin että nyt saa riittää. Sinilintu kertoi muuttaneensa pois kaupungista ainakin hetkeksi ja haluaisi olla yhteydessä minuun. Kuitenkin kun mietin sitä ihmistä niin en ole varma mitä ajattelen, olenko surullinen vai vihainen vai ajattelenko yhtään mitään. Koko kuvio on aivan liian sekava ja minun ei edes kuuluisi olla osa sitä kuviota. Mutta kuitenkin koska olen viime aikoina kirjoittanut Sinilinnusta aika negatiiviseen sävyyn haluan myös sanoa muutaman positiivisen asian siitä, se on ollut aina se ihminen jolle olen aina kertonut kaiken, olen pystynyt kertomaan sille ja luottamaan ettei se kerro asioita eteenpäin. Sinilintu on aina ollut minulle kun sisko jota en ole koskaan saanut vaikka olen aina toivonut itselleni siskoa. Ja kyllä, kaipaan sitä ihmistä, kaipaan sitä kehen tutustuin vajaa kolme vuotta sitten. Kaipaan sitä ihan perkeleesti. Kuitenkin pelkään, ettei se tule koskaan olemaan enää se sama.

Nobody's a picture perfect

Vaihdoin osotteen, poistin edelliset postaukset ja vaihdoin tämän julkiseksi. En halua enää tuttujen lukevan tätä, varsinkaan Sinilinnun. Tuntuu että pitää koko ajan olla varomassa mitä kirjoitan tai saan kuulla siitä jälkikäteen, vaikka haluan vain kirjoittaa omia ajatuksiani. Blogi kuitenkin pysyy aivan samana, kirjoittaja ei ole muuttunut miksikään.

ps. Seuraa myös bloglovinissa!