The end

Looking back I still have so many questions
So many things unanswered
Like what did I do?
What could I do?
Was there ever a moment you cared?

Was I always ugly and abandoned
Remembering all the times you wished me harm
You wished me dead
How could I have changed to make it better?



I still feel so much hate inside of me
Seems like you were just waiting for me to fail
I'm sorry I can't forgive you
Do you blame me?
You never forgave me

I've tried to grow from this
Every day is a new challenge
Because with you there's just no winning
Like it or not I'm still a part of you
And you're still a part of me

So this is how it ends
All the tears, all the blood
It's all been for nothing
As the candle dwindles and flickers out
The end

Hello darkness, my old friend

Them silent screams,
I´d help you make them stop,
cause in the night, I see your face.


Kuuntelen sinua vieläkin.
Siitä on jo kuusi vuotta aikaa, silti uskallat vieläkin näyttäytyä täällä.
Olet edelleen se sama.
Mustiin pukeutunut, kaunis ja laiha.

Tekisi mieli tarttua terään.
Et estä - jatkat vain tarinaasi täydellisyydestä.
Haluat minusta täydellisen, täydellisen pienen enkelin.
Haluan painaa liipasinta.
Haluan siivet jolla lentää pois.


Tapasin keskiviikkona miehen, kutsutaan sitä vaikka blogin puolella J:ksi. J oli aivan liian täydellinen. Käytiin yhdillä, juteltiin. Sinilintu tuli hakemaan ja lähdettiin juhlimaan synttäreitä. J tuli vielä myöhemmin käymään ja menin sen luokse yöksi. Pitkästä aikaa voin sanoa olevani aidosti ihastunut.

Yhtenä hetkenä kaikki on täydellistä, sinä hetkenä olen maailman onnellisin että tapasin J:n, toisena hetkenä helvetti aukeaa, kaikki ahdistaa ja saan paniikkikohtauksia. En pysy hallinnassa, tekisi mieli viiltää, en saa happea. En pysty olla ja tiedän että tulen ennemmin tai myöhemmin pilaamaan kaikki J:n kanssa. Ei kukaan halua olla näin epävakaan ihmisen kanssa.

Pitäisi pistää hoitajalle viestiä että maanantainen MT käynti pitää siirtää. Ärsyttää, tiedän että se tekisi oloni paremmaksi. Tänään poltin ahdistukseen, en edes muista millon olisin viimeksi polttanut. Sovittiin Sinilinnun kanssa että huomenna juodaan, taas. Pakko saada ajatukset muualle.

Viimeisen kerran

I hate my life, and everybody thinks i'm happy.


Moi, mä aattelin vaa soittaa sullekki viälä ja kertoo et tää oli ny tässä

mikä?

kaikki

mikä kaikki?

koko elämä, mä en vaa jaksa enää

mitäh?

mä en vaa pysty, moikka.

Otan kynän ja paperin, johon kirjotan
Mun viimest viestii, ku pakko sulle ilmottaa

Tää on vaa elämää, mikä pia ohi on
Makaan maas selällää, ase kohti ohimoo

Miten mä hoidan tän, miten mä voitan nää ajatukset pääs
Miten mä poistan tän helvetin täält, en kai kakseittemää selvinnykkää
Ja nyt tää kaikki loppuu


Tom on huolissaan kuinka pärjään. Tällä hetkellä, tai oikeestaan viime viikkoina ollut sellainen olo että voisin ostaa sille menomatkan jonnekkin kauas, mutta en paluuta. Ahdistaa, koko ajan pitäisi olla juttelemassa. En edes vastaa puoleenkaan sen viesteistä. En vain halua, enkä pysty.

Viime päivinä mun ahdistus on ollut ihan huipussaan. En paljon ole poistunut kotoa, ellen ole mennyt kickboxing reeneihin tai salille. Mua ahdistaa ihmiset, oli ne tuttuja tai tuntemattomia. Keskustan kierrän kaukaa, bussi on helvettiä ja ahdistaa jopa viestit.

Mulla on synttärit keskiviikkona. Vitun 20. Neljä vuotta sitten sanoin etten ikinä tule täyttämään 18, tulen tappamaan itseni ennen sitä. Kaksi vuotta sitten litkin viinalla alas tätä paskaa. Ajattelin että tänä vuonna kutsun ihmisiä tänne mun pieneen yksiöön. Ehkä lähdetään sitten Sinilinnun kanssa jatkamaan iltaa. Kuitenkin tämän ahdistuksen jälkeen tekisi mieli perua koko kekkerit. Kyllä Sinilinnun seura kelpaa, muut voisi painua helvettiin. Mulla ei vaan pää kestä tätä ahdistusta.

Olin onnellinen, mitä sä luulit?

Liian paljon kiireitä. Koulu ja treenaaminen on tappanut liikaa aikaa. Pakko on tulla päivittelemään. Blogi näyttää nykyisin niin kauhean tyhjältä kun poistin kaikki vanhat kirjoitukset.

Vointi on ollut aivan vuoristorataa, huolestutan koko lähipiirin mun käytöksellä. Koitan vain viettää aikaa salilla että saan ajatuksia muualle, aivan kuten neljä vuotta sitten jolloin olin täysi sekopää. Ehkä mietin taas neljän vuoden päästä samaa uudelleen..


Olen tosiaan ollut 2,5kk mielenterveystoimistolle jonossa. Viime viikolla tuli aika maanantaille. Eilen menin kädet vapisten paikalle. Oli jotenkin tosi outo tunne, minut kutsuttiin huoneeseen ja hoitaja esitteli itsensä minulle, kyseli kysymyksiä ja sanoi, ettei minulla kyllä kaikki ole hyvin. Se halusi jo varata minulle lääkäriaikaa, sain kuitenkin jotenkin estettyä....ei vielä... Jotenkin on alkanut, tai oikeestaan aina tuntunut etten tiedä haluanko viedä tätä syöpää päästäni pois. En tiedä haluanko sitä pois, mitä elämä olisi ilman tätä kaikkea? Tämähän olen vain minä.