Muistatko eilisen?

Olen yhä harvemmin kämpillä koska olen ollut melkein joka ilta Tonin luona tai sitten olen kotiin tullessa niin väsynyt etten jaksa kirjottaa tänne mitään. Silti mulla olisi niin paljon asiaa, niin paljon kerrottavaa. Tunnen oloni niin paskaksi, yksinäiseksi ja huonoksi. Tuntuu siltä ettei kukaan ymmärrä eikä kukaan ymmärräkkään minua, Toni sanoo aina että voin kertoa sille mitä vain, tiedän että se haluaisi tietää miksi kehoni on täynnä arpia jotka olen itse tehnyt. Tiedän että Tonin kuuluisi tietää. En siltikään voi, en vielä vaikka luotankin Toniin täysin.


Mulla on niin paha olla. Kaikki luulee että asiat on hyvin koska hymyilen mutta oikeasti kukaan ei välitä kun vasta silloin kun makaan sairaalassa itsemurhayrityksen jälkeen tai kuolleena. Joka ikinen päivä haluan pois koska en meinaa jaksaa sitä taakkaa mitä pitää kantaa olkapäillä, tuntuu että lyyhistyn sen alle, tuntuu kun romahtaisin. Joidenkin mielestä itsemurha on itsekästä, ehkä se onkin. Kaikesta huolimatta voin olla se itsekäs ihminen joka riistää itseltään hengen koska tuntuu että minulla ja muilla on parempi olla kun pääsen pois. Olen pitkästä aikaa huonossa kunnossa Tonista huolimatta ja aina pelkään että retkahdan viiltämään, se on tapa joka on asennettu minuun enkä pääse siitä eroon. Yritän olla vahva ja taistella vastaan, oikeasti todella yritän. Haluaisin kaivautua kuoppaan ja jäädä sinne, jonnekkin missä ei ole mitään eikä tarvitse ajatella mitään. en vain osaa elää, ainakaan onnellisesti.

Paradise

Olen nyt onnellinen tyttöystävä tai ainakin niin minun pitäisi olla. Tuntuu että pilaan kaiken jo omassa päässäni enkä halua kertoa näistä asioista kellekkään. En tiedä pystynkö sitoutumaan vaikka yritän, yritän olla hyvä tyttöystävä. Nyt kauppaan että saisin edes jotain tänään aikaiseksi..

I'm still breathing

I'm out on my own again,
feeling so high but looking so low.
Have you ever been so lost, known the way and still so lost.
Is there a light at the end of the road,
'cause I can't feel this anymore.

Mä en tiedä mitä haluan, vaihtoehtoja on valtavasti.
Mä en tiedä mitä haluan, vaan kukapa tietäisi?

Mä haluan nähdä sinut, eiku haluanki olla yksin.
Mä haluun muuttaa maalle keskelle kaupunkia.

Älä hyvästele, älä mene.
Älä menetä unelmia.
Älä liukastu, älä lipeä valitsemaltasi polulta.


Ylläolevat lyriikat kiteyttää tämän olon täydellisesti, mä en tiedä mitä haluan. Juoksen vain sokeana eteenpäin ja kuvittelen että on parempi että olen yksin enkä näe ketään, koska en halua satuttaa ketään ja tässä tilanteessa tulen satuttamaan ainakin yhtä henkilöä. Olen vain niin hukassa jossain, enkä tiedä minne mennä.

Times you hate it always seem to last

Seven seconds to the rise, can't believe I'm still alive
and heaven was waiting for me, I thought this would be the end.

29. toukokuuta 2014
Monta päivää ollut aikomus kirjoittaa. En vain ikinä saa aikaseksi lopettaa, kaikki jää kesken ja turhaudun. Eilen alkoi kesäloma ja nyt istun junassa kohti Helsinkiä. Viime päivinä on tapahtunut ihan liikaa asioita niin on pakko kirjoittaa, pakko saada asiat edes jonnekkin ylös. Luovuttaminen tuntuu välillä liian hyvältä vaihtoehdolta ja välissä tuntuu että minun ei pitäisi tutustua uusiin ihmisiin enää. Mitä vähemmän ihmisiä on ympärillä, sitä helpompi mun on lähtä kun se päivä tulee.

Toni on ihana, me ollaan nähty muutaman kerran sen jälkeen kun tavattiin baarissa ensimmäistä kertaa. Katsottiin illalla leffaa, jäin Tonin luokse yöksi ja aamulla Toni saattoi mut junalle. Musta tuntuu ettei se haluaisi olla mun kanssa missään tekemisissä jos se tietäisi mitä mun päässä liikkuu. En todellakaan uskalla ainakaan vielä sitä sille kertoa. Ehkä mä olen kohta paremmassa kuosissa niin mun ei tarvitsekkaan.

Helmen kanssa välit rakoilee. Me jotka ollaan oltu kun paita ja perse kohta 5 vuotta, me jotka ei olla riidelty ikinä. En edes tajua milloin tämä meni tällaiseksi. Tekisi mieli vaan sanoa että me ei olla enää me, ostetaan joululahjat jollekkin toiselle. Helmi on mulle kun sisko, siksi se tuntuu oudolta etten välttämättä edes halua enää pitää yhteyttä siihen enkä tällä hetkellä palion pidäkkään. Luottamus vaan karisee pois, se jonka helposti menettää mutta mitä on vaikea saada takaisin. Haluaisin sen ajan takaisin kun tutustuttiin, oltiin niin pieniä ja viattomia.


Helsingin reissu oli mahtava, ainakin jos ei lasketa sitä että join omat sekä veljen rahat. Sain kuitenkin tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin, mahtaviin sellaisiin. Mun viha sitä kaupunkia kohtaan laantu hetkessä, en ole ikinä halunnut muuttaa sinne, nyt haluan. Olin veljen luona torstaista sunnuntaihin enkä edes uskaltanut kuvitella että tuosta reissusta olisi voinut tulla noinkin onnistunut.

Toni kysyi multa keskiviikkona että olenko ollut riippuvainen mistään, hiljenin ja sanoin etten halua puhua asiasta. Ainoa asia mikä tuli mieleen oli viiltely enkä halua puhua siitä Tonin kanssa, en vielä vaikka Toni tietääkin asiasta. En halua myöskään Tonille kertoa sitä, kuinka meinasin romahtaa täysin alkoholin takia. En halunnut silloin tehdä mitään muuta kun juoda eikä mulla ikinä ollut rahaa mihinkään muuhun kun alkoholiin.

Kävin eilen töissä vaa'aalla pitkästä aikaa, vaa'an lukema ei hetkauta mua tällä hetkellä mihinkään vaikkakin tajusin, että olen lihonut melkein 20kg siitä ajasta milloin en syönyt edes yhtä rusinaa. Vieläkin haikailen sinne liikaa, tuntuu ettei mulla ole vieläkään menetettävää, tuntuu kun olisi ihan sama vaikka en enää söisi, olisinpahan ainakin laihempi. En kestä itseäni juuri nyt, en tämmöisenä läskinä kusipäänä.